Kuiva kesä riivaa Ranskaa – Juomavesi on kortilla yli sadassa kunnassa, ydinvoimaloiden sähköntuotantoa rajoitetaan

Ydinvoimaloita ajetaan alas, koska jäähdytysvesi on liian kuumaa.

Kuumuuden uuvuttamat lehmät litkivät viimeisiä vesitippoja Courcemontissa Luoteis-Ranskassa keskiviikkona.

5.8. 21:44

Ranskan hallitus on asettanut kriisiryhmän hoitamaan kuluvan kesän kuivuuskauden seurauksia. Ranskassa satoi heinäkuussa keskimäärin 9,7 millimetriä. Ranskan ilmatieteen laitoksen mukaan se tekee kuukaudesta maan kuivimman sitten maaliskuun 1961.

Sateeton helle on jatkunut elokuussa suurimmassa osassa maata. Ennusteiden mukaan sama säätila jatkuu vielä ainakin kahden viikon ajan. Manner-Ranskassa maisemat ovat monin paikoin syksyiset, kun lehtipuut ovat kuihtuneet kuivuudessa.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan juomavesi on kortilla jo yli sadassa Ranskan kunnassa ja kaupungissa, ja säiliöautot joutuvat kuljettamaan vettä asukkaille.

”Tankkiautot vievät vettä alueille, joiden vesiputkissa ei ole enää mitään jäljellä”, ympäristöministeri Christophe Béchu kommentoi BBC:lle. Vedenkäyttöä on rajoitettu tavalla tai toisella 93 maakunnassa.

Valtion energiayhtiö EDF on joutunut rajoittamaan sähköntuotantoa joissakin ydinvoimaloissa, koska jokien vesi on liian lämmintä reaktoreiden jäähdytykseen, kertoo uutistoimisto AFP.

Kuivuuden ennustetaan olevan kohtalokas syksyn viljasadolle, ja tämä tuo oman lisänsä Ukrainan sodan aiheuttamaan maailmanlaajuiseen ruokapulaan.

Ranskan maissisadosta ennustetaan 18,5 prosenttia huonompaa kuin viime vuonna, kertoo maatalousministeriön ennuste. Eniten maissia käytetään eläinten rehuksi, ja siitä tulee ensi talvena pula, sillä Ranskan lisäksi myös Unkari, Romania ja Bulgaria kärsivät kuivuudesta ja huonosta sadosta.

Viljelmien kastelu on kielletty monin paikoin Kaakkois- ja Luoteis-Ranskassa vesipulan vuoksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat