Eläintieteen professori Jost Borcherding tutkii, onko Reinin kuivuneeseen joenuomaan jääneessä lätäkössä elämää. Linnut ovat syöneet kaiken yksittäisiä rapuja lukuunottamatta.

Simpukoiden hiljainen joukkokuolema

Rein on Saksan pisin joki ja tärkein sisävesireitti, jonka kuivumista koko maa seuraa kauhuissaan. Nopeaa helpotusta kuivuuteen ei ole luvassa.


20.8. 2:00 | Päivitetty 20.8. 9:34

Rees/Düsseldorf

Simpukat räsähtelevät rikki jalkojen alla joenuomassa. Maa on halkeillut kuivuuttaan ja haisee mädältä, kuolemalta.

Olemme luoteisessa Saksassa lähellä Hollannin rajaa, Rein-joen alajuoksulla, Reesissä. Vesiraja on heinä-elokuussa vetäytynyt nopeasti useita metrejä, ja simpukat ovat jääneet kuivalle maalle. Niitä on kaikkialla. Suuri osa niistä ei ole auki.

”Nämä ovat eläviä eläimiä, mutta ne kuolevat pian”, sanoo Jost Borcherding, ottaa kourallisen simpukoita käteensä ja heittää ne takaisin veteen.

Borcherding on Kölnin yliopiston eläintieteen professori ja työskentelee Reinin rannalla sijaitsevalla tutkimusasemalla. Hän ei ole koskaan nähnyt Reiniä yhtä nääntyneenä kuin se on nyt.

Tutkimusaseman vieressä virtaava sivujoki on kuivunut kokonaan, ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Nyt sen kosteaksi jäänyt pohja on harvoja paikkoja, jossa näkee yhä vihreitä luonnonkasveja. Mutta niin ei pitäisi olla – veden pitäisi olla metrejä niiden yläpuolella.

Veden alta nopeasti paljastunut joenuoma on täynnä Aasian simpukoita, jotka kuolevat kuivalla maalla.

Reinin sivuhaara, joka tavallisesti tulvii autotielle keväällä, on kuivunut kokonaan vain muutamissa viikoissa.

Eläintieteen professori Jost Borcherding ruokkii tutkimusasemalla neliviikkoisia mateenpoikasia hyönteisillä. Tutkijat ovat selvittäneet, että uhanalaiset mateet hyötyvät joistakin vieraslajeista.

Reinin rantojen pengertäminen ja joen muuttaminen rahtikanavaksi aloitettiin jo noin kaksisataa vuotta sitten. Elben, Tonavan ja muiden Keski-Euroopan suurten jokien tavoin sen merkitys tavaroiden kulkureittinä on valtava.

Joki on Saksan pisin, ja tärkein vesireitti, jota pitkin proomut kuljettavat rahtia: hiiltä, nesteytettyä maakaasua, autoja, mitä tahansa.

Paikoitellen rahtialusten alle jää nyt Reinissä vettä hädin tuskin runsaan metrin verran. Siksi ne kulkevat vajaassa lastissa, ja tehtaat ja voimalat saavat raaka-aineitaan hitaammin kuin ne tarvitsisivat.

Jokaisen yksittäisen proomun kapteeni on vastuussa aluksestaan ja päättää, kuinka suuren lastin ottaa kyytiinsä. Vedenpinnan muutoksia seurataan tarkasti päivittäin.

Düsseldorfin keskustassa huviveneet eivät pääse enää pois laitureistaan, jotka ovat pääväylältä sivussa, joenpoukamassa. Jotkut veneistä lepäävät pohjassa niin, että niiden keulat törröttävät tukevasti ilmassa.

Kauempaa katsottuna näyttää siltä kuin Düsseldorfin rantakadun vieressä olisi suuri hiekkaranta. Se on kuitenkin kellanruskeaksi palanutta nurmikkoa.

Nurmikkojen ja puutarhojen kastelusta on jouduttu jo aikaa sitten luopumaan monin paikoin Saksaa. Joissakin kunnissa kasteluveden ottaminen Reinistä viljelmille on kielletty erikseen jopa 50 000 euron sakon uhalla.

”On vain ajan kysymys, koska kemian- tai terästeollisuuden tehtaat suljetaan, mineraaliöljyt ja rakennusmateriaalit eivät pääse perille, ja suuria ja raskaita kuljetuksia ei voida enää hoitaa”, Saksan teollisuusliiton varatoimitusjohtaja Holger Lösch sanoi tiistaisessa lausunnossaan.

Hänen mukaansa yritykset ”varautuvat pahimpaan”. Keskellä tavallista korkeampaa inflaatiota ja energiakriisiä tilanne on vaikea.

Veden hupeneminen joesta tuo esiin muitakin ongelmia. Poliisi on varoittanut toisen maailmansodan aikaisista pommeista, joita voi paljastua veden alta rantaviivan siirtyessä kauemmas.

Düsseldorfin jokipoliisin edustaja Stefan Loß kertoo, että pommeja on löytynyt tältä alueelta nyt vain kaksi. Edellisen kuivuuden aikana, vuonna 2018, niitä kerättiin paljon enemmän.

Jokipoliisi Stefan Loß kertoo, että poliisi pystyy vielä selviytymään tehtävistään joella, vaikka veneiden vaatima vedensyvyys on yhä pienemmällä alueella.

Proomu kuljetti uusia Mercedes-pakettiautoja pohjoisesta etelään Düsseldorfissa keskiviikkona.

Sven Gottschlicht kuljettaa turisteja kiertoajelulla. Aluksen alla on vettä vajaat puolitoista metriä.

Sightseeing-aluksia kulki vielä kuluneella viikolla Düsseldorfin edustalla. Monilla seuduilla turistien rakastamat Reinin-risteilyt on jo jouduttu lopettamaan.

Rheinpoesie-laivan kapteeni Sven Gottschlicht tarkkailee ohjaamossaan mittaria, joka kertoo, että vettä on puolitoista metriä. Hätää ei ole vielä.

Proomujen kapteenit huikkailevat toisilleen viestejään radion välityksellä. Joskus kapteenit heittävät herjaa kollegoilleen. Joku ohittaa liian läheltä tai lujaa vauhtia.

”Jokainen kapteeni haluaa olla kuningas väylällään”, Gottschlicht sanoo.

Entisenä rahtilaivan kapteenina hän suhtautuu happamasti siihen, että jokainen on nyt huolissaan rahtiliikenteestä. Hänen mukaansa Reinillä ei ole vuosiin otettu huomioon rahtiliikenteen edellytyksiä, eikä sitä ole arvostettu. Proomujen on sanottu vain rumentavan maisemaa.

”Yksi proomu voi kuljettaa saman verran rahtia kuin 200 kuorma-autoa. Moottoriteillä ja raiteilla ei ole tilaa tälle tavaramäärälle.”

Dramaattista rahtien vähenemistä ei Gottschlichtin mukaan huomaa, koska laivoja on edelleen yhtä paljon liikenteessä kuin ennenkin.

Teollisuuden kannalta olisi hyvä, jos laivoja olisi enemmän aiempaa pienempien lastien kuljettamiseksi, mutta missään ei ole satojen käyttämättömien proomujen varastoa. Eikä kapteeneitakaan olisi tarpeeksi.

Proomut kulkevat Reinillä vajaassa lastissa, koska vedenpinta on niin alhaalla. Rannan nurmikko on palanut keltaruskeaksi auringossa.

Sadetta on toivottu ja vähän saatukin tällä viikolla. Sade ei nyt kuitenkaan auta oikeastaan yhtään, professori Borcherding sanoo.

Reinin vedenpinnan nopea pakeneminen tänä kesänä johtuu nimittäin siitä, että kuivia vuosia on ollut jo liikaa.

Pohjavedet virtaavat maan alla kohti jokea, Borcherding selittää. Se on joen vesimäärän kannalta olennaisen tärkeää. Kun pohjaveden taso on jo pitkään ollut liian alhaalla, joki ei täyty maanalaisista virroista.

Kesä 2018 oli Saksassa poikkeuksellisen sateeton, eivätkä pohjavedet ole sen jäljiltä toipuneet. Siksi maaperä on edelleen myös syvemmällä, pintakerroksen alla, niin kuivaa, että sadevesi ei imeydy siihen. Sadevesi huuhtoutuu jokeen kuivaa maanpintaa pitkin, eikä korjaa maaperän kuivuutta.

Nykyistä vastaava pohjaveden lasku tapahtui vuonna 2003, ja se korjaantui Borcherdingin mukaan vasta vuonna 2017. Seuraavana vuonna maaperä kuivui taas.

”Jos kova sade jakautuisi pitkälle ajalle, se auttaisi. Mutta jos se tulee nopeasti, se on tappavaa, sanan varsinaisessa merkityksessä.”

Viime vuonna yli 180 ihmistä kuoli ja lähes 800 loukkaantui Reinin sivujokien tulvissa. Nopeasti ryöpynnyt sadevesi ei päässyt varastoitumaan kuivuneeseen maaperään, vaan syöksyi voimalla sivujokien uomiin kapeissa laaksoissa, nousten nopeasti kyliin ja tuhoten kaiken tielleen tulevan.

Noin puolet Reinin vesimäärästä on tähän asti tullut Sveitsin Alppien jäätiköiltä. Jäätiköiden sulaminen ilmaston lämmetessä on toinen suuri syy Reinin ahdinkoon.

Kuivuus, tulvat, ilmaston lämpeneminen.

”Nyt tapahtuu täsmälleen se, mistä me tutkijat olemme varoittaneet jo vuosikymmenien ajan”, Borcherding sanoo.

Hän on pettynyt. Hänen mielestään tiedeyhteisö on epäonnistunut, kun se ei onnistunut saamaan muutosta aikaan ajoissa.

Borcherdingin mielestä ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on aikaansaanut enemmän kuin tutkijat: ihmiset kaduille, paineen politiikkaan ja vihdoin vauhtia vihreään siirtymään. Fridays for Future on Saksassakin hyvin näkyvä liike. Todellinen sysäys tuli kuitenkin muualta.

”Ei pitäisi sanoa tätä ääneen, mutta se hullu iivana teidän rajallanne, hänelle pitäisi olla melkeinpä kiitollinen siitä potkusta, jonka saksalaiset ovat saaneet persiilleen.”

Borcherding tarkoittaa tietenkin sitä, että Saksa nopeuttaa nyt fossiilienergiasta luopumistaan Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan takia. Saksan riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta on vain niin suuri, että sen katkaisu ei onnistu kertaiskulla.

Eläintieteen professori Jost Borcherding sanoo, että Reinillä on edessään raju lajikato.

Vesi on paennut metrikaupalla Reinin rannalta vain viikkojen aikana, ja joen pohja on halkeillut kuivuuttaan.

Saksa ostaa yhä kaasua Venäjältä, mutta hinnat ovat nyt koventuneet. Torstaina liittokansleri Olaf Scholz ilmoitti, että kaasun arvonlisäveroa lasketaan. Hallitus haluaa helpottaa ihmisten toimeentulovaikeuksia.

Borcherdingin ja monien muidenkin kriitikoiden mielestä tie on täysin väärä. Kaasusta pitäisi periä täysi markkinahinta.

”Kaasu on edelleen liian halpaa. Niin kauan kuin kaasulla lämmittävät ihmiset lentävät lomilla etelään ja tuulettavat asuntojaan talvisin, se on liian halpaa.”

Borcherding tutkii Reinin vieraslajeja ja ekosysteemin muutosta. Useiden kalalajien lisääntyminen on vaarantunut, kun tulvaniittyjen tilalla on korkeat penkereet.

Niityille keväisin nouseva vesi oli esimerkiksi mateelle tärkeä lisääntymispaikka. Nyt made on uhanalainen.

Kun sorateollisuus kaivoi maata ja rantaniityn pinta laski, kalalajien määrä neliömetrillä kasvoi nopeasti yhdestä kolmeensataan, hän kertoo.

Joitakin ihmisen aiheuttamia tuhoja voi siis korjata. Rantapenkereiden purkamisesta on kuitenkin valitettu, perinnemaiseman suojelun perusteella. Päätöksiä ei tehdä luonnon perusteella.

Nyt Saksassa suunnitellaan Reinin syventämistä rahtilaivojen takia.

”Se olisi täyttä hulluutta. Se nopeuttaa tätä tuhoa. Luontoa ei pitäisi muovata talouden ehdoilla, vaan talouden pitäisi sopeutua luonnon ehtoihin”, professori pauhaa.

Simpukat, jotka tekevät hidasta kuolemaa rannalla, ovat vieraslaji, 1990-luvulla Reiniin kotiutunut Aasian simpukka. Se levisi ensin Yhdysvaltoihin ja Portugalin kautta Eurooppaan.

Vaikka aasialaiset simpukat sopeutuivat aluksi Reiniin, ei niillä mene hyvin silloinkaan, kun vettä on.

Veden lämpenemisen takia ne menettävät elinaikanaan 80 prosenttia painostaan, Borcherding kertoo. Ne kuluttavat lämpimässä vedessä enemmän energiaa kuin pystyvät hankkimaan.

Reinin ekosysteemin tilanne ja kuivuus on lohdutonta. Onko mitään toivoa?

”On väärin kysyä, onko toivoa. Aina on toivoa. Mutta onko lyhyellä aikavälillä toivoa? Ei.”

Borcherdingin mukaan vieraslajien vyöry, kasvavat hiilipäästöt ja ilmaston lämpeneminen pitää pysäyttää. Mutta käännettä parempaan on turha odottaa nopealla aikavälillä. Ehkä sadan tai kahden sadan vuoden päästä.

”Ajattelen omaa tytärtäni, joka on 22-vuotias. Hän elää vielä 80 vuotta täällä. Millainen tulevaisuus häntä odottaa? Hirveä. Nyt on näkyvissä vain jäävuoren huippu.”

Borcherdingin mukaan Rein ei kuole, mutta se muuttuu rajusti. Tulee hyvin vaikeita aikoja. Lajimäärä supistuu, ehkä lopulta vain yksivuotiset kalalajit sopeutuvat enää jokeen.

Professori kertoo olevansa suuri Jurassic Park -elokuvien ystävä. Ensimmäisessä elokuvassa Jeff Goldblum sanoo lopussa: ”Luonto löytää kyllä tiensä”.

”Niin se on. Me ihmiset katoamme. Mutta luonto löytää tiensä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat