Armenian pääkaupungissa tapahtuneen räjähdyksen uhri­luku nousi kuuteentoista, useita ihmistä edelleen kadoksissa

Räjähdyksen vuoksi läheinen rakennus romahti, minkä jäljiltä 17 ihmistä on kadoksissa. Pelastustyöt selviytyneiden löytämiseksi jatkuivat edelleen maanantaina.

14.8. 14:32 | Päivitetty 16.8. 18:28

Armenian pääkaupungissa Jerevanissa sunnuntaina tapahtuneen räjähdyksen uhriluku on noussut kuuteentoista, kertoi maan hätätilaministeriö varhain tiistaiaamuna.

Räjähdyksen vuoksi läheinen rakennus romahti, minkä jäljiltä 17 ihmistä on kadoksissa. Pelastustyöt selviytyneiden löytämiseksi jatkuivat edelleen maanantaina.

Loukkaantuneita on yli 60.

Räjähdyksen tarkka syy ei ollut selvillä vielä maanantai-iltana. Sekä AFP:n että Reutersin mukaan sunnuntaina tapahtui kaksi räjähdystä ilotulitteita myyvässä rakennuksessa tai myymälässä.

Räjähdys tapahtui lähellä Surmalun toria Jerevanissa, ja sitä ennakoi alueella havaittu tulipalo. Viranomaiset epäilevät, että palo levisi räjähdysherkkiin materiaaleihin.

Maanantaina paikalliset viranomaiset kertoivat uutistoimistojen mukaan, että räjähdykseen ei epäillä liittyvän esimerkiksi terrorismia. Syynä on se, että tulipalo alkoi ennen räjähdystä.

Palomiehet sammuttivat tulipaloa Jerevanissa sunnuntaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat