Rajut myrskyt ovat aiheuttaneet useita kuolemia Itävallassa, Ranskassa ja Italiassa

Italiassa ainakin sata ihmistä on evakuoitu myrskyn tieltä.

Ainakin neljä ihmistä loukkaantui puiden kaaduttua Marina di Massan leirintäalueella Italiassa 18. elokuuta.

18.8. 19:32 | Päivitetty 18.8. 21:27

Ainakin kaksi ihmistä on kuollut Italiassa ja viisi Ranskassa voimakkaiden myrskyjen seurauksena. Myös Itävallassa yhteensä viiden ihmisen kerrotaan kuolleen.

Kaksi lasta kuoli, kun voimakas myrsky aiheutti tuhoa Itävallan eteläosassa Kärntenin osavaltiossa. Uutistoimisto AFP:n mukaan kuolleiden lasten kerrottiin olleen noin 5–8-vuotiaita. Samalla itävaltalais­alueella loukkaantui lisäksi useita ihmisiä.

Lisäksi kolme ihmistä kuoli Ala-Itävallan osavaltiossa, kun myrsky kaatoi puun heidän päälleen. AFP kertoo asiasta uutistoimisto APA:n tietoihin perustuen.

Itävallassa on tällä hetkellä käynnissä helleaalto, ja maan viranomaiset ovat varoittaneet voimakkaista ukkosmyrskyistä.

Ranskan viranomaisten mukaan Korsikan saarella Välimerellä viisi ihmistä kuoli varhain torstaiaamuna. Yksi kuolleista oli uutistoimisto AFP:n mukaan 13-vuotias tyttö, joka kuoli, kun puu kaatui voimakkaan tuulen vuoksi bungalowin päälle leirintäalueella. Lisäksi samalla leirintä­alueella loukkaantui ainakin yhdeksän ihmistä.

AFP:n mukaan tuulet puhalsivat Ranskassa torstaina puuskissa jopa 224 kilometriä tunnissa, ja paikallisen sähkön­toimittajan EDF:n mukaan Korsikan saarella noin 35­000 kotia on myrskyn seurauksena jäänyt ilman sähköä. Maan meren­kulku­viranomaiset raportoivat maan länsirannikolla yhteensä jopa 70 pelastus­operaatiosta, jotka johtuivat yön myrskyistä.

Meteo Francen mukaan Korsikalla on ollut voimakkaita ukkosmyrskyjä ja tuulenpuuskia, jotka ovat aiheuttaneet merkittävää tuhoa.

Useille Välimeren alueille annettiin keskiviikkona myrsky­varoituksia.

Italiassa kaksi ihmistä kuoli torstaina, kun myrsky kaatoi puita ja repi rakennusten kattoja irti Toscanassa. Paikalliset mediat kertoivat AFP:n mukaan, että mies ja nainen kuolivat jäätyään kaatuneiden puiden alle.

Lisäksi neljä ihmistä loukkaantui puiden kaaduttua Marina di Massan leirintäalueella Toscanan rannikolla, ja neljä muuta vietiin sairaalaan Bargan kaupungissa.

Toscanassa ainakin sata ihmistä on evakuoitu, ja pelastus­viranomaisten on kerrottu valmistelevan hätämajoitusta ihmisille, jotka joutuvat jättämään kotinsa myrskyn tieltä.

Viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä välttämään matkustamista ja ryhtymään erilaisiin varotoimiin sen jälkeen, kun useille Välimeren alueille annettiin keskiviikkona myrsky­varoituksia.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat