Shekeba Ahmadi on asunut Helsingissä nyt vuoden.

Arki on uusi, traumat pysyvät

Afganistanissa on eletty vuosi Talebanien valtaa, ja Shekeba Ahmadia painaa syyllisyys siitä, että juuri hän onnistui pakenemaan. Najia ei poistu Kabulin keskustassa sijaitsevasta kodistaan 15:tä metriä kauemmas.


31.8. 2:00 | Päivitetty 31.8. 9:27

Oulun vastaanottokeskuksessa afganistanilainen Shekeba Ahmadi alkoi nähdä samaa painajasta uudelleen ja uudelleen.

Unessa hän kohtasi taiteilijaystävänsä Kabulin kadulla. He tervehtivät iloisesti, ja hän yritti huutaa heille, että piiloutukaa. Vieressä kulki kanaali, jossa odotti nälkäisiä leijonia ja tiikereitä.

Painajainen ei toistu enää niin usein, mutta syyllisyys siitä, että juuri hän onnistui pakenemaan, painaa yhä.

Tasan vuosi sitten Ahmadi kahlasi likavesikanavaa pitkin Kabulin kansainvälisen lentokentän itäporttia kohti. Äärimmäisen kaoottisesta tilanteesta huolimatta Ahmadi onnistui saamaan suomalaisten sotilaiden huomion, ja he auttoivat hänet turvaan.

Lue lisää: Suomen evakuointioperaatio Kabulissa päättyi uskomattomien vaiheiden jälkeen viestiin: ”I got all your guys”

Ahmadi oli työskennellyt Kabulissa Suomen lähetystölle, ja hänen nimensä oli Suomen evakuointilistalla. Länsimaille työskennelleiden afgaanien ajateltiin olevan suurimmassa vaarassa Taleban-liikkeen hallitsemassa Afganistanissa.

Suomen evakuointilistalla oli 298 afgaania, ja tästä joukosta 287 evakuoitiin.

Kabulista Ahmadi lennätettiin Georgian kautta Suomeen, ja Helsinki-Vantaan lento­kentältä hän jatkoi matkaansa bussilla kohti Oulun vastaanottokeskusta.

Paosta on nyt vuosi, ja Ahmadi uskaltaa antaa haastattelun koko nimellään.

Ikkunasta näkyy lähes uusia elementtikerrostaloja. Ahmadi sai viime marraskuussa kodin Pohjois-Helsingistä.

”Se tuntuu oikealta kodilta. Kaipaan sitä, kun olen matkoilla.”

Ahmadille myönnettiin neljän vuoden oleskelulupa, jonka voi halutessaan uusia, tai jos kriteerit täyttyvät, voi hakea Suomen kansalaisuutta.

Saavuttuaan Suomeen Ahmadi käytti kaiken energiansa löytääkseen itselleen uuden työuran. Hän haki Tampereen yliopiston rauhan ja konfliktin tutkimuksen maisteri­ohjelmaan ja aloitti harjoittelijana Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisu­järjestö CMI:ssä.

Nyt Ahmadilla on opiskelupaikka ja hän on edennyt projektiassistentiksi CMI:ssä.

Työstä rauhanrakennuksen parissa hän haaveili jo ennen kuin Taleban valtasi Afganistanin. Asiat olisivat todella hyvin, jos hänen kotimaalleen ei olisi käynyt vuosi sitten niin kuin kävi.

Ahmadi sanoo, että hän saapui Suomeen selkäreppu täynnä traumoja.

Shekeba Ahmadi on tehnyt paljon töitä rakentaakseen uutta työuraa Suomessa.

Tämä on jo toinen kerta, kun hän aloittaa elämänsä nollasta. Talebanin edellisen hallinnon aikana perhe pakeni Pakistaniin. Afganistaniin he palasivat vuonna 2010.

Mahdollistaakseen oman koulunkäyntinsä Ahmadi opetti nuorempia noin euron kuukausipalkalla. Hän on sukunsa ensimmäinen, joka on saanut korkeakoulutuksen.

Eniten Ahmadi ikävöi omaa asuinaluettaan Kabulin keskustassa. Kahviloita, urheilu­klubeja ja sitä, että naiset ja miehet pystyivät tapaamaan toisiaan vapaasti.

Nuorilla oli niin paljon unelmia. Ahmadin unelmana oli perustaa kahvila, jossa ihmiset voisivat pitää kokouksia, työpalavereita ja syntymäpäiväjuhlia.

Pikkuhiljaa hän on työstänyt negatiivisia tunteitaan. Kävely Pohjois-Helsingin metsissä auttaa.

Ahmadi toivoo, että voisi joku päivä palata kotimaahansa. Hänen työhistoriallaan ja etnisellä taustallaan paluu tuntuu kuitenkin nyt mahdottomalta.

Ahmadi kuuluu hazara-vähemmistöön, jota kohtaan Taleban-hallinto oli varsinkin 1990-luvulla erittäin julma. Terroristijärjestö ISIS-K on tehnyt iskuja juuri hazaroita kohtaan viimeisen vuoden ajan.

”Mietin, että jos fyysisesti selviäisin, olisin silti ajatusteni vanki. Olen liian suorapuheinen ollakseni hiljaa”, Ahmadi sanoo.

Lähetystöt Kabulissa ovat nyt tyhjillään. Kaduilla toistuu Taleban-hallinnon Koraanista lainaama viesti, se on kirjattu Taleban-hallinnon lippuihin: ”Ei ole olemassa muuta jumalaa kuin Allah, ja Mohammad on hänen viestinvälittäjänsä.”

Millaista elämä tänne jääneillä nyt on?

Kerrostalon piha on tullut Najialle tutuksi vuoden aikana. Pääosin hän istuu parvekkeella ja katsoo ulos. Näin kesäkuukausina on vehreää.

HS on seurannut afganistanilaisen Najian elämää vuoden ajan. Edellisen kerran häntä haastateltiin viime helmikuussa. Najiasta ei käytetä jutussa hänen koko nimeään turvallisuussyistä.

Lue lisää: Taleban sitoi veljen käsistä kattoon ja ruoski, kunnes tämä oksensi verta – Najia meni naimisiin suojellakseen itseään ja perhettään, mutta tulevaisuus Afganistanissa näyttää synkältä

Lue lisää: Kun Taleban eteni, Najia tajusi olevansa ammattinsa takia hengen­vaarassa – Peite­tarinan turvin hän pakeni koti­kaupungistaan Kabuliin 26 tunnin ajan

Kaikki se, mitä Najia oli vuosien ajan rakentanut, romahti viime elokuussa.

Asuinalue on Kabulin keskustassa, tyhjentyneet lähetystöt ovat kivenheiton päässä. Etäältä kuuluu liikenteen ulina.

Najia käy ulkona vain muutamia kertoja viikossa, ja silloinkaan hän ei mene 15:tä metriä kauemmas ulko-ovesta. Hän ei halua kohdata Talebanin sotilaita, joita nykyään pyörii lähes joka kadunkulmassa maan pääkaupungissa.

Najian päivät kuluvat hänen kabulilaisen kotinsa parvekkeella.

Ennen Talebanin valtaantuloa Najia pyöritti omaa radiokanavaansa Pohjois-Afganistanissa Badakhšanin maakunnassa. Hän työllisti itsensä lisäksi 15 naista. Kanavan nimi oli ”Naisten ääni”.

Naisten oikeuksien edistäminen kuului lähes kaikkien Afganistanissa toimineiden kansainvälisten järjestöjen ohjelmaan, minkä takia Najian radioaseman rahoitus oli taattu.

Najia eli unelmaansa itsenäisenä naisena. Hän huolehti koko perheensä toimeen­tulosta. Radioasema oli tunnettu, niin kuin myös Najia.

Kaikki se, mitä hän oli vuosien ajan rakentanut, romahti viime elokuussa.

Radio suljettiin. Rahoittajat hävisivät ja samalla Najian toimeentulo. Najia muutti pääkaupunkiin Kabuliin. Hän uskoi olevansa siellä paremmassa turvassa, koska kotiseudulla kaikki tunsivat hänet.

Pelon takia Najia päätyi myös naimisiin. Huhut liikkuivat, että Talebanin sotilaat etsivät naimattomia nuoria naisia ja pakottavat heidät naimisiin kanssaan. Najia soitti vanhalle opiskelukaverilleen, ja he avioituivat.

Muutama kuukausi sitten Najia sai Badakhšanin maakunnan kulttuurista vastaavalta Taleban-johtajalta luvan avata radiokanavansa uudelleen tarkoin ehdoin. Ohjelman pitää olla uskonnollista.

Najia sanoo, että hän pyrkii ohjelmissa tuomaan esiin sellaista Koraaniin sanaa, joka liittyy tyttöihin ja naisiin. Hän tuottaa ohjelmia Kabulista käsin, ja työntekijät koti­seudullaan lähettävät ohjelmaa. Kukaan heistä ei saa palkkaa työstään.

Jokin aika sitten Najian oli pakko testata rajojaan. Hän soitti radiokanavallaan musiikkia. Talebanin kulttuurijohtaja otti yhteyttä saman tien ja uhkasi vankilalla, jos hän vielä tekee niin. Se tuntui Najiasta pöyristyttävältä.

”Soitin vain paikallista afgaanimusiikkia, ei se todellakaan ollut mitään jazzia!”

Talebanin valtaantulo vei Najialta toimeentulon.

Viestit Najian kotiseudulta ovat olleet ikäviä. Talebanin siveyspoliisi kiertää kaduilla ja vahtaa naisten pukeutumista. Onko hijab oikean värinen ja mallinen? Kuinka pitkät ja minkä väriset kynnet naisilla on?

Lohdutonta. Niin Najia kuvaa elämäänsä, kun vuosi Talebanin valtaa Afganistanissa on takana.

”Olin niin kiireinen aikaisemmin – nyt minulla ei ole enää mitään.”

Najian vuokrat ovat rästissä parilta kuukaudelta. Samoin sähkölasku on maksamatta. Hänestä tuntuu, että on jäänyt aivan yksin.

Vanhoilliset arvot ovat vahvistumassa myös tavallisen kansan parissa. Najia sanoo, että uuden aviomiehen perhe ei hyväksy häntä, koska hän on naistoimittaja. Eikä hän usko, että aviomieskään haluaisi hänen tekevän työtään toimittajana.

Ahdistus on ajanut Najian äärimmäisiin tekoihin. Viime kuussa hän otti liikaa lääkkeitä ja päätyi vatsahuuhteluun sairaalan ensiapuun.

”Olo on nyt parempi”, Najia sanoo.

Istumme Shekeba Ahmadin kanssa Lasipalatsin kahvilassa Helsingin keskustassa. Ahmadin puheista ymmärtää, että syyllisyyden tunteesta on vaikeinta päästä eroon: miksi hän sai mahdollisuuden paeta, kun niin monet perheenjäsenet ja ystävät joutuivat jäämään Afganistaniin.

Hän puhuisikin mieluiten kotimaansa nykytilanteesta: siitä, miten Afganistania voisi auttaa ja minkälaisen roolin kansainvälisen yhteisön tulisi ottaa maan suhteen.

Ahmadin mielestä kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Talebania kaikilla mahdollisilla keinoilla ja uuden hallinnon matkustuskieltoon ei pitäisi tehdä poikkeuksia.

”On niin väärin, että joudun joka kerta maiden rajoja ylittäessä erikoistarkastukseen Afganistanin epäiltyjen terrorismikytkösten takia. Samaan aikaan Talebanin delegaatiot poseeraavat eri maissa punaisilla matoilla.”

YK määräsi vuonna 1999 Talebanin jäseniä matkustuskieltoon kansainvälisten terrorismikytkösten takia. Osalla heistä on ollut väliaikainen matkustuslupa.

Ahmadi jatkaa siitä, mitä hän toivoo länsimaiden tekevän: Keskuspankin rahat tulee vapauttaa ja niiden käyttöä valvoa. Ulkopuolisten tarkkailijoiden pitää päästä maahan dokumentoimaan ihmisoikeusrikkomuksista.

Kaikille Afganistanista paenneille pitää tarjota mahdollisuus oikeudenmukaiseen turvapaikkakäsittelyyn.

Ahmadin mukaan Taleban on tehnyt hänen kotimaastaan asumiskelvottoman naisille ja vähemmistöille. Hän toivoo, että voi työnsä kautta antaa oman panoksensa rauhaan kotimaassaan.

NajiaN tapasin Kabulissa elokuussa. Saan häneltä tapaamisemme jälkeen video­viestin. Videolla hän maalaa Kabulin-kotinsa seiniä mintunvihreäksi. Jotain mikä piristää mieltä.

Vaikka Talebanin valtaantulo romutti Najian elämän ja unelmat, hän toivoo, että kansainvälinen yhteisö luopuisi Talebanin vastaisista pakotteista.

”Sanktiot tappavat meidät ja huonontavat naisten asemaa entisestään. Tämä maa näkee nälkää, ja silloin koulutuksella ja tietoisuudella ei ole mitään merkitystä.”

Najia on päässyt kansalaisjärjestöjen evakuointilistalle, ja hän voisi lähteä kotimaastaan. Se tuntuu kuitenkin liian isolta päätökseltä.

Hän ei ole vielä valmis jättämään perhettään ja kotimaataan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat