Pappa on Putinille hänen lisä­nimistään uhkaavin – Venäläis­nuoret eivät ole kuin boomerit, jotka arvostavat ”kovalla kädellä” hallitsemista

On boomereiden sukupolvelle tyypillinen näkemys, että Venäjän hallitsijan on oltava kova ja muuttumaton. Siksi maan ylin johto ei uskalla vaihtaa keskeisiä viranhaltijoita nuorempiin, kirjoittaa Meduzalle Vitali Vasiltšenko.

Vladimir Putin täyttää lokakuussa 70 vuotta. Kuva on elokuulta.

1.9. 9:16

Vladimir Putin on ollut Venäjän johdossa yli 20 vuotta, ja sinä aikana hänen vastustajansa ovat kutsuneet häntä lukuisilla enemmän tai vähemmän imartelevilla nimityksillä. On Putler, Rapu ja Dobby (Harry Potter -hahmon mukaan). Osa nimityksistä on painokelvottomia. Vuodesta 2021 lähtien hänen yleisin lisänimensä on kuitenkin ollut Pappa tai Bunkkerin pappa.

Näitä nimityksiä käyttävät tavalliset ihmiset, venäläiset toimittajat, ukrainalaiset kolumnistit ja niin ukrainalaiset kuin venäläisetkin koomikot. Yhteisenä nimittäjänä on mielikuva epäjohdonmukaisuudesta ja epäloogisuudesta.

Maaliskuun 4. päivänä, pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan, arvostetussa amerikkalaisessa Foreign Policy -lehdessä julkaistiin artikkeli, jonka otsikko kuului: ”Onko Putin menettänyt todellisuuden­tajunsa?”

Jutussa ei suoraan viitata presidentin ikään, mutta keskeinen ajatus on, että Putin on johtanut Venäjää jo hyvin kauan, mutta viime aikoina hän on tehnyt erityisen paljon epäjohdonmukaisia, epäloogisia päätöksiä.

Milloin Putinista tuli siis ”pappa”?

Pappa-nimityksen voidaan katsoa saaneen alkunsa meemistä ”Pappa, ota lääkkeesi tai saat piiskaa”. Meemiä käytettiin iskulauseena oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin pidätystä kritisoineessa mielenosoituksessa tammikuussa 2021.

Pian tämän jälkeen Navalnyin tukijat tekivät selvityksen ”Putinin palatsiksi” kutsutusta kiinteistöstä Gelendžikin kaupungissa Mustanmeren rannalla. Selvityksen mukaan kiinteistön alla on valtava bunkkeri. Samaan aikaan Putinin tiedettiin eristäytyneen tiukasti koronavirustartunnan pelossa.

Nimityksen voidaan katsoa saaneen alkunsa meemistä ”Pappa, ota lääkkeesi tai saat piiskaa”.

Kun tämä seikka yhdistettiin pappa-meemiin, syntyi ivakuva bunkkerissa (vaarallista tautia) piilottelevasta papasta. Venäjän hyökättyä Ukrainaan on esiin noussut huhuja, että Putinilla olisi muitakin bunkkereita, esimerkiksi Uralilla ja Altailla. Presidentin sanotaan johtavan ”erikoisoperaatiota” näistä bunkkereista käsin, ja tämä on entisestään lisännyt ”Bunkkerin pappa” -nimityksen suosiota.

Putin on 69-vuotias (hän täyttää 70 vuotta 7. lokakuuta), eli maailman terveysjärjestö WHO:n luokituksen mukaan häntä on jo neljän vuoden ajan voinut pitää ikääntyneenä. On myös hyvä huomata, että hän on nyt vanhempi kuin Boris Jeltsin oli antaessaan eroilmoituksensa, vaikka hän toki näyttääkin edeltäjäänsä nuorekkaammalta.

Presidentti Boris Jeltsin ja pääministeri Vladimir Putin tapaamisessa Kremlissä syyskuussa 1999.

Myös Jeltsiniä kutsuttiin aikanaan papaksi, ja kun hänen seuraajakseen valittiin silloin 48-vuotias Putin, nimenomaan nuorekkuus oli yksi keskeisistä argumenteista, joiden avulla uutta johtajaa markkinoitiin kansalle.

Sosiologit Tatjana Rjabova ja Oleg Rjabov ovat todenneet, että presidentiksi noustuaan Putin loi uuden, houkuttelevan mielikuvan ”venäläisestä miehekkyydestä”. Se, luotiinko tällainen mielikuva tietoisesti vai syntyikö se ikään kuin luonnostaan, on mielenkiintoinen kysymys.

Hieman ennen vuosituhatluvun vaihdetta käsikirjoittaja ja säveltäjä Aleksei Sidorov tarjosi tuottajille sarjaa nimeltä Brigada (tunnetaan englanniksi myös nimellä Law of the Lawless). Hänen kuvauksensa sarjasta alkaa sanoilla ”Venäjä on machomaa”. Tuottajat ovat kertoneet pitäneensä sanavalintaa silloin ”häikäilemättömänä”.

Jälkikäteen ajateltuna se on kuitenkin osuva: Venäjällä olivat vielä tuoreessa muistissa Afganistanin tapahtumat ja ensimmäinen Tšetšenian sota. Toinen Tšetšenian sota oli lähestymässä. Jevgeni Kemerovskin suositussa hitissä laulettiin: ”veljet, älkää ampuko toisianne”, ja machoilulle rakentuva ”jätkäkulttuuri” nousi valtavirtaan.

Putin loi uuden mielikuvan ”venäläisestä miehekkyydestä”.

Ei voi sanoa, että tuore presidentti Putin olisi ollut kirjaimellisesti ”uuden venäläisen machouden” ruumiillistuma, mutta monia sen piirteitä hän omaksui.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Putin on luonut ja ylläpitänyt itsestään mielikuvaa tarvittaessa brutaalinakin kielenkäyttäjänä: hän on esimerkiksi uhannut ”vetää terroristit vessasta alas” ja todennut, että ei sovi olla ”kuolaava räkänokka”. Hän on laukonut asiattomia sutkauksia tamponeista [”En rupea vaalikampanjassa selittämään, kumpi on tärkeämpi, Tampax vai Snickers”] ja jopa raiskauksista (esimerkiksi puhuessaan Israelin pää­ministeristä).

Machon imagoa tukevat lukuisat kuvat presidentistä ilman paitaa sekä muut julkisuustempaukset, joihin on liittynyt esimerkiksi judoa, jääkiekkoa, tiikereitä, lumikurkia ja historiallisia astialöytöjä. Imagoa tukee vuonna 2002 julkaistu pop-hitti, jonka teemana on ”saisinpa Putinin kaltaisen miehen” (ven. Такого, как Путин), ja siihen sopii vuonna 2011 Putinille omistettu eroottinen kalenteri.

Mielikuvaa Putinista nuorena machomiehenä on vaalittu niin sitkeästi, että sivutuotteena on väistämättä herännyt tavallista syvempää mielenkiintoa presidentin terveydentilaa ja ulkonäköä kohtaan. Toimittajat ovat jo yli kymmenen vuoden ajan vihjailleet, että Putin käyttää botoxia näyttääkseen ikäistään nuoremmalta.

Toisin kuin Jeltsinin kohdalla, Putinin tapauksessa papaksi kutsuminen ei siis liity fyysiseen ikään tai terveydentilaan.

Se ei edes ole yksiselitteisesti loukkaava nimitys (vaikka monesti se toki on juuri sellaiseksi tarkoitettu). Meemi ”Pappa, ota lääkkeesi” viestii pohjimmiltaan samaa ajatusta kuin ”OK, boomer”: Sinun arvosi, käsityksesi ja mentaliteettisi ovat muotoutuneet puoli vuosisataa sitten, ja nyt eletään ihan toisenlaisessa maailmassa. Olet ajastasi jäljessä.

Ilmiö on havaittavissa myös arkielämän tasolla. Maan korkean johdon edustajien tuohtuneet puheet Puškinin kielen pilaamisesta vaikuttavat auttamatta pappojen narinalta.

Toisin kuin Jeltsinin, Putinin tapauksessa papaksi kutsuminen ei liity fyysiseen ikään tai terveydentilaan.

Myös Putinin huumorintaju herättää myötähäpeää (tosin hän itse ei välttämättä tunne tätä sanaa). Putin ei suostu käyttämään internetiä – tämä on vastaava periaate kuin jos joku hänen nuoruudessaan olisi kieltäytynyt käyttämästä puhelinta. Jonkun toisen kohdalla tätä voitaisiin pitää harmittomana omalaatuisuutena, mutta ydinasevallan johtajalta se on vaarallista piittaamattomuutta.

Ehkä Venäjä tarvitsee papan presidentikseen?

Tuskin sentään.

Vuosituhannen vaihteessa Komersant-Vlast-lehti keksi nokkelan tavan selvittää, millaisen johtajan venäläiset haluavat: kyselyssä vaihtoehdoiksi ei annettukaan poliitikkoja vaan elokuvien hahmoja. Kärkeen nousi neljä hahmoa:

1. Älykäs, kova ja suorasukainen ryhmänjohtaja Žeglov (jota esitti laulaja Vladimir Vysostski) vuonna 1979 julkaistusta minisarjasta Mesto vstretši izmenit nelzja (”Tapaamispaikkaa ei saa muuttaa”; sarja julkaistiin lännessä nimellä The Age of Mercy).

Ryhmänjohtaja Žeglov.

2. Stierlitz-nimeä käyttänyt neuvostovakooja elokuvasta Kevään seitsemäntoista hetkeä.

Julisteessa keskellä Stierlitz.

3. Marsalkka Žukov toisen maailmansodan loppuvaiheen tapahtumia kuvaavasta, vuosina 1970 ja 1971 julkaistusta elokuvasarjasta Osvoboždenija (”Vapautukset”; julkaistu englanniksi nimellä Liberation)

Marsalkka Žukov julisteessa oikealla.

4. Pietari Suuri samannimisestä 1930-luvun neuvostoelokuvasta.

Pietari Suuri.

Vuoden 2000 presidentinvaalien alla (kun oli jo täysin selvää, että Putin tulee voittamaan), Vlast-lehden kannessa julistettiin: ”Stierlitz on presidenttimme” viitaten tiettyihin, tunnettuihin tulevan presidentin ominaisuuksiin. Lehden artikkelissa sosiologit kommentoivat: ”Venäläiset ovat voittopuolisesti halukkaita näkemään maan johtajana pikemminkin aggressiivisen kuin huolehtivaisen ihmisen. He arvostavat voimaa ja ankaruutta ajatellen, että näiden ominaisuuksien avulla voidaan luoda Venäjälle järjestystä.”

Parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2019, Sergei Belanovskin johtama riippumaton sosiologiryhmä teki tutkimuksen siitä, millaiset elokuvahahmot sopisivat johtajaksi.

Tällä kertaa voittajaksi nousi hahmo nimeltä Katerina Tihomirova vuonna 1979 valmistuneesta, vuonna 1981 Oscarilla palkitusta neuvostoelokuvasta Moskova ei usko kyyneliin. Elokuvassa Katerina selviytyy vaikeista elämänvaiheista ja saavuttaa lopulta menestystä menettämättä kuitenkaan rakastavaa ja huolehtivaa luonnettaan – stereotyyppisen naisen ominaispiirteitä.

Elokuvan päähenkilö Katerina Tihomirova sopisi johtajaksi.

Katerinan hahmon ovat luoneet miehet: elokuvan käsikirjoittaja Valentin Tšernyh ja ohjaaja Vladimir Menšov, jotka iältään edustavat vielä boomereita vanhempaa sukupolvea. Moskova ei usko kyyneliin voidaan silti nähdä lähes feministisenä elokuvana – aina täysin päinvastaiseen loppuratkaisuun asti. Joka tapauksessa Katerina on täydellinen vastakohta edellisen kyselyn Žegloville, Stierlingille, Žukoville ja Pietari Suurelle.

Näkemys, että Venäjä tarvitsee ”kovalla kädellä” hallitsemista, on tyypillinen nimenomaan boomereiden sukupolvelle, johon Venäjällä katsotaan kuuluviksi n. 1950-luvulla syntyneet. Hehän ovat nyt isovanhemmuusiässä – pappa-sukupolvea.

Sosiologit ja politiikan tutkijat ovatkin sangen yksimielisiä (esimerkki, toinen esimerkki, kolmas esimerkki) siitä, että nyky-Venäjällä vallitseva sukupolvien välinen kuilu ei niinkään avaudu vanhempien ja lasten välillä vaan ennen kaikkea isovanhempien ja niin lasten kuin lastenlastenkin välillä. Vanhin ikäryhmä (yli 55- tai 60-vuotiaat) eroaa arvo­käsityksiltään muista ryhmistä jyrkästi.

Putin ja lähes kaikki Venäjän turvallisuusneuvoston jäsenet kuuluvat tähän vanhimpaan ikäryhmään. Kyseistä sukupolvea voidaan pitää kaikkein neuvostoliittolaisimpana: sen edustajat ovat syntyneet, opiskelleet, varttuneet aikuisiksi ja perustaneet perheen neuvostovallan aikana, mutta he eivät ole kokeneet suuria kriisejä, kuten toista maailmansotaa.

Heidän arvomaailmansa sekä käsityksensä oikeasta ja väärästä eroavat merkittävästi nuorempien sukupolvien näkemyksistä (Meduza on kirjoittanut tästä useita artikkeleita, esimerkiksi otsikoilla Gayrooppa ja Isänmaata on petetty).

Putin ja lähes kaikki Venäjän turvallisuusneuvoston jäsenet kuuluvat sukupolveen, jota voidaan pitää kaikkein neuvostoliittolaisimpana.

Lisäksi Putinin ja monien hänen lähipiiriinsä kuuluvien työuraan on liittynyt tiettyjä erityispiirteitä: asioiden peittely, epäileväisyys ja salaliittoteorioihin uskominen, jotka ovat tyypillisiä jollain tapaa salaisissa tehtävissä toimineille (myös tästä Meduza on kirjoittanut otsikoilla

Kultainen miljardi
ja
Venäjän sorto
).

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapasi poptähti Olivia Rodrigon Valkoisessa talossa kesäkuussa 2021.

Mutta Joe Bidenhan on kymmenen vuotta vanhempi kuin Putin!

Tällä seikalla ei ole merkitystä. Kuten todettua, tässä tapauksessa ”pappa” ei ole fyysiseen ikään liittyvä määre.

Venäjän tämänhetkiset korkeimmat viranhaltijat tosiaan ovat keskimäärin nuorempia kuin amerikkalaiset kollegansa. Kymmenen viime vuoden aikana Venäjän korkeimpia virkoja hoitavien keski-ikä on kuitenkin noussut kuudella, seitsemällä vuodella.

Viime vuosina korkeissa viroissa toimivien yläikärajaa on myös jatkuvasti nostettu. Vuonna 2021 yläikäraja poistettiin kokonaan presidentin nimitysoikeuden alaisista viroista (esimerkiksi tärkeimpien ministerien, valtakunnansyyttäjän, keskuspankin ja finanssivalvonnan johtajien ja suurlähettiläiden osalta) sekä marsalkan (heitä ei Venäjällä tällä hetkellä tosin ole), kenraalin ja amiraalin tehtävistä.

Ikärajan noston tai poiston tarkoituksena ei suinkaan ole saada korkeaan ikään ehtineitä henkilöitä valituiksi uusiin virkoihin vaan säilyttää jo viroissa olevat, varsinkin ylimmälle johdolle tärkeimmät henkilöt paikoillaan. Esimerkiksi kuvernöörikunta uudistuu sangen dynaamisesti, ja se onkin yksi nuorimmista ryhmistä hallinnossa: kuvernöörien keski-ikä on 50 vuotta.

Venäjällä voidaan siis puhua tietynlaisesta ”geriatrisesta painotuksesta” erityisesti valtion ylimmässä johdossa, mutta tämän seikan merkitystä ei kannata liioitella.

Valtionhallinto on kaikkialla maailmassa yleisesti varttuneissa käsissä. Euroopan valtionjohtajien keski-ikä on parin viime vuosikymmenen ajan ollut 52–53 vuotta.

Suomen pääministeri Sanna Marin ja Chilen presidentti Gabriel Boric ovat 36-vuotiaina selkeitä poikkeuksia. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on 80-vuotias, ja hän on saanut lempinimen grandpa-in-chief eli ”johtava isoisä” (joka on merkitykseltään paljon hellämielisempi kuin ”pappa”).

Ronald Reagan toimi 1980-luvulla Yhdysvaltain presidenttinä, vaikka hän sairasti Alzheimerin tautia, ja valtakauden lopussa hänen kannatuksensa Yhdysvalloissa oli yksi kaikkien aikojen korkeimmista.

Johtajan korkea ikä ei myöskään ole suoraan sidoksissa autoritaariseen hallintotapaan. Demokraattisissa maissa politiikka kiinnostaa eniten varttuneita äänestäjiä, jotka mielellään valitsevat valtaan oman ikäluokkansa edustajia. Lisäksi äänestäjät suosivat usein kokeneita johtajia, erityisesti tilanteissa, joissa tarvitaan sisäpoliittisia kompromisseja.

On kuitenkin havaittavissa myös tiettyjä ikäviä säännönmukaisuuksia: Mitä vanhempi johtaja, sitä heikompaa on maan talouskasvu. Iän karttuessa kasvaa myös johtavien poliitikkojen halukkuus lähteä mukaan sotatoimiin ja lietsoa kansainvälisiä konflikteja. Myöskään nämä ominaisuudet eivät koske pelkästään autokraattisia hallintoja.

Se, miksi näin on – miksi johtajan iän ja talouskasvun tai sotaisuuden välillä on korrelaatio – on jossain määrin epäselvää.

Nuorten poliitikkojen aliedustus johtotehtävissä liittyy todennäköisimmin epätasa-arvoon, kuten sukupuolten eriarvoisuuteen tai erilaisiin lähtökohtiin, yhteiskuntaluokkiin ja koulutusmahdollisuuksiin. Lisäksi asiaan vaikuttavat puoluepolitiikan tyypilliset piirteet: nuoret eivät yleensä pääse erityisen nopeasti kiipeämään hierarkiassa ylöspäin. Muiden kuin vaaleilla valittavien viranhaltijoiden keski-ikä puoluejärjestelmästä riippumatta on yleisimmin 45–50 vuotta.

Mitä vanhempi johtaja, sitä heikompaa on maan talouskasvu.

Se, että kautta maailman poliittiset johtajat ovat useimmiten yli 50-vuotiaita, on monien mielestä merkki gerontokratiasta eli yhteiskunnasta, jossa poliittista valtaa käyttävät ikääntyneet. Nuorten aliedustus valtiosektorilla on tunnustettu ongelmaksi myös YK:n tasolla.

Korostettakoon vielä kerran, että Venäjällä suurin ongelma ei liity maan johtajien ikään vaan siihen, että he eivät tiedä eivätkä haluakaan tietää, millainen nykymaailma on – he haluavat vain ”palata entiseen”.

Putin vierailulla Sotšin lahjakkaiden lasten koulutuskeskuksessa toukokuussa 2016.

Jo vuosien 2011 ja 2012 ”talviprotesteissa” mielenosoittajat kehottivat silloin alle 60-vuotiasta Putinia: ”Väsy jo! Väisty pois!” viitaten Boris Jeltsinin eropuheeseen (joskaan Jeltsin ei tosiasiassa itse koskaan käyttänyt ilmaisua ”Olen väsynyt, väistyn pois”, vaan tämä on ilmaantunut kansan puheisiin myöhemmin). Vuonna 2020 tehty perustuslain muutos antaa Putinille mahdollisuuden pysyä presidenttinä vuoteen 2036, jolloin hän on 84-vuotias.

Projekt-julkaisun tietojen mukaan vuonna 2021 hallinnolle myötämielisten sosiologien tutkimuksessa kävi ilmi, että nuoret eivät halua enää äänestää Putinia. Suljetun kyselyn vastaajat mainitsivat presidentin valtakausien vapauttamisen ja Navalnyin pidättämisen viime vuosien ikävimmiksi tapahtumiksi.

Ihmiset, jotka ovat varttuneet muuttumattoman, ”kovalla kädellä” hallitsevan vallan alla, näkevät nämä poliittisen järjestelmän – ja tätä järjestelmää ilmentävän Putinin – piirteet tavalla, jota kuvaa tietotekniikan maailmasta tuttu ilmaisu ”it’s a bug, not a feature” (se on vika, ei ominaisuus).

Ja koska Putin itse ei tiedä eikä haluakaan tietää, mitä ”bug” ja ”feature” tässä yhteydessä tarkoittavat, ei hän myöskään pysty korjaamaan kyseistä bugia.

Tätä juttua tehtäessä nousi esiin mielenkiintoinen kirjeenvaihto vuosien takaa. Nyt jo edesmennyt laulaja, kansanedustaja Iosif Kobzon koki jo vuonna 2007, että macho­meininki ei enää toimi venäläisessä politiikassa. Kun Putin nimesi Yhtenäinen Venäjä -puolueen istunnossa Dmitri Medvedevin manttelinperijäkseen, Kobzon kävi seuraavan­laisen keskustelun Kommersant-lehden toimittajan Andrei Kolesnikovin kanssa:

”Minä olen tyytyväinen [valintaan]”, totesi Iosif Kobzon. ”Toivoin, että presidentiksi olisi valittu nainen.”

”Kuinka sitten olette tyytyväinen?” toimittaja ihmetteli.

”Hän on ihanteellinen vaihtoehto”, Kobzon selitti.

”Ajatteletteko, että hän omaksuu virassaan naisen roolin?” kysyi toimittaja.

”Nainen on vähemmän altis paheille kuin mies, vai mitä? Ja Medvedevhän hoitaa hallituksessa lapsiin, perheisiin ja kotiin liittyviä asioita”, Kobzon perusteli. ”Siinä mielessä hän on minulle mieleinen ehdokas.”

Meduzalle kirjoittanut Vitali Vasiltšenko. Alkuperäinen juttu täällä.

Tuotanto ja suomennoksen editointi Helsingin Sanomissa: Tuija Pallaste ja Elina Saarilahti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat