Näin Kiova pyyhkii venäläisyyttä pois kaupungista

Cancel-kulttuuri iski kaikkeen venäläiseen Ukrainassa. Kiovassa jopa kaupungin omaa poikaa, kirjailija Mihail Bulgakovia syytetään imperialistiksi.

Näyttelijät Saša Mašljatina ja Nastja Jevtušenko tauolla Bulgakovin museon luona Kiovassa. Vasemmalla oleva Bulkakovin patsas on suojattu sirpaleilta.

29.8. 2:00 | Päivitetty 29.8. 12:52

Kiovan historiallisesta yläkaupungista alakaupunkiin laskeutuu kävelykatu Andriivski uzviz, jonka varrella sijaitsevassa kaksikerroksisessa kivitalossa toimii kirjailija Mihail Bulgakovin (1891–1940) museo.

Bulgakov asui talon yläkerrassa, ja sinne hän sijoitti asumaan myös romaaninsa Valkokaartin päähenkilöt, Turbinin perheen.

Museon vieressä on Bulgakovin patsas, joka on kuitenkin muiden monumenttien tavoin suojattu hiekkasäkeillä.

Patsaan vierellä puolestaan istuu taukoa viettävä näyttelijä Saša Mašljatina.

”Bulgakov on vaikea kysymys Ukrainassa”, Mašljatina pohtii. ”Hän asui täällä, mutta hänen perheensä oli Venäjältä. Aiemmin pidin hänen tuotannostaan, mutta nyt olen muuttanut mielipidettä. Valkokaartissa on selvää ukrainofobiaa, hän kieltää ukrainan kielen olemassaolon.”

Näyttelijä Saša Mašljatinan suhde kirjailija Mihail Bulgakovin tuotantoon on muuttunut.

Mašljatinan mukaan venäläiseen kulttuuriin on ylipäätään vaikea suhtautua.

”Olen saanut perinnöksi aika ison kirjaston, jossa on pääosin venäjänkielistä kirjallisuutta. Nyt en oikein tiedä, mitä sillä tekisin.”

Venäjän suurhyökkäys on saanut Ukrainan arvioimaan uudelleen suhdettaan venäläiseen kulttuuriin. Samalla Kiovassa syntynyt, mutta venäjäksi kirjoittanut ja myöhemmin Moskovaan muuttanut Bulgakov on joutunut tarkasteluun.

Elokuussa Bulgakovin muistolaatta poistettiin Kiovan yliopiston seinästä. Valtuustoaloitteessa myös kirjailijan patsasta on ehdotettu poistettavaksi.

Miksi kiovalaiset ovat kääntyneet ”omaa” kirjailijaansa vastaan?

”Sodan valossa kaikki on mustavalkoista.”

Museon ovi on kiinni, sillä sota-aikana aukioloa on lyhennetty kolmeen päivään viikossa.

Museon johtaja Ljudmila Gubianuri suostuu kuitenkin keskustelemaan aiheesta.

”Sodan valossa kaikki on mustavalkoista. Voimmeko odottaa aikaa, jolloin pystymme kiinnittämään huomiota sävyihin? Rehellisesti sanottuna en tiedä”, hän aloittaa.

Museojohtajan mukaan on selvää, että Bulgakov edusti Kiovan venäjänkielistä sivistyneistöä, jolle kaupunki oli osa Venäjän keisarikuntaa. Kirjailijan isä työskenteli sensorina, jonka tehtäviin kuului estää ukrainankielisen kirjallisuuden julkaisu.

Bulgakovin museo Kiovassa on kaventanut aukioloaan.

Valkokaartissa Bulgakov kuvaa vuosien 1918–1919 sisällissodan repimää Kiovaa. Kirjailijan alter ego, nuori lääkäri Aleksei Turbin halveksii Symon Petljuran ukrainalaista talonpoikaisarmeijaa. Hän haluaisi hirttää hetmanni Pavlo Skoropadskin, joka ”terrorisoi venäläistä väestöä vastenmielisellä kielellä, jota ei edes ole olemassa”.

Gubianurin mielestä romaanihenkilö on kuitenkin pidettävä erossa todellisesta Bulgakovista.

”Bulgakov oli ennen muuta satiirikko, joka katseli maailmaa monokkelinsa läpi. Valkokaartissa hänellä ei ole yhtään myönteistä sankaria.”

Gubianurin mukaan myöhemmissä kirjeissä ja muistelmissa Bulgakov muisteli kaiholla elämäänsä Kiovassa. Moskovassa hän hankki jopa ukrainan kielen sanakirjan.

”Tämä ei ole kirkko vaan museo, jossa kerromme asioista peittelemättä”, hän sanoo.

Kirjailijan käsin kirjoittamaa tekstiä Bulgakovin museossa.

Bulgakovin uudelleenarviointi on vain pieni osa venäläisen kulttuurin boikottia eli ”cancelointia” Ukrainassa.

Kiovan kaupunki on päättänyt poistaa 47 muistomerkkiä, joiden joukossa on muun muassa kolme Venäjän kansallisrunoilijan Aleksandr Puškinin patsasta. Huutia saa myös neuvostoaikaisen Kansojen ystävyyden kaaren teos, jolla juhlistettiin kasakoiden vuonna 1654 antamaa uskollisuudenvalaa tsaarille.

Vuonna 1982 Ukrainan ja Venäjän ystävyyden kunniaksi pystytetty Kansojen ystävyyden kaari on nykyään nimeltään Ukrainan vapauden kaari. Sen alla on muistomerkki, jossa Ukrainan kasakat antavat uskollisuudenvalan tsaarille. Se on peitetty levyillä ja aiotaan purkaa.

Oleksandr Skoblikovin suunnittelema graniittiveistos ukrainalaisten uskollisuudenvalasta Venäjälle on ympäröity levyillä niin että sitä ei voi enää nähdä. Sen vieressä ollut ukrainalaista ja venäläistä työläistä esittänyt veistos on jo purettu.

Kaikkiaan 296 pääkaupungin katua nimetään uudelleen. Tolstoinaukiosta tulee hetmanni Skoropadskin aukio ja Majakovskin valtakadusta Koiranheisipuun valtakatu Ukrainan kansalliskasvin mukaan. Pietarinkatu muuttuu Lontoonkaduksi.

Izjumissa kesäkuussa kaatunut Maidanin aktivisti Roman Ratušnyi saa oman katunsa, samoin Azovin rykmentin sankarit.

Koulujen opetusohjelmista halutaan poistaa monien venäläisten klassikoiden teokset. Kesäkuussa opetusministeriön työryhmä esitti luopumista muun muassa Puškinin, Leo Tolstoin ja Fjodor Dostojevskin tuotannon opettelusta.

Televisio-ohjaaja Tetjana Šovkunin mielestä on vain perusteltua, että Ukraina pitää taukoa venäläisestä kulttuurista.

”Venäjä tuhoaa koko ajan ukrainalaista identiteettiä, kieltä ja kulttuuria miehittämillään alueilla eikä tunnusta tekemäänsä kansanmurhaa. Sitä paitsi ukrainalaista kulttuuria on canceloitu jo 300 vuotta.”

Tetjana Šovkunin mielestä on pidettävä taukoa venäläisestä kultturista.

Šovkun opiskeli ohjausta Moskovassa. Hänen opettajanaan ja innoittajanaan toimi Stanislavskin teatterin johtaja Boris Juhananov, joka on ollut Ukrainan sodasta hiljaa.

Šovkunin mukaan imperialismi on rakennettu venäläisen kulttuurin sisään.

”Jo Puškin kohotti venäläiset muiden yläpuolelle. 1800-luvun venäläiset klassikot puhuvat ”venäläisestä sielusta” ja Venäjän erityisestä tiestä. Länteen verrattuna korostetaan venäläisten henkevyyttä ja jaloutta”, hän arvioi.

Myös nykyajan niin kutsutut ”hyvät venäläiset” eli Putinia ja sotaa vastustava oppositio jakavat imperialistisia ajatuksia.

”Jo Maidanin aikana minulle tuli selväksi, että he eivät hyväksy, että olemme heistä erillinen kansa. Ukrainalaista kirjallisuutta he pitävät provinsiaalisena, vaikkeivät olisi lukeneet yhtään teosta.”

Tetjana Šovkun on opiskellut ohjaajaksi Moskovassa.

Runoilija ja indiemuusikko Anton Polunin (s. 1985) kasvoi venäjänkielisessä perheessä ja kirjoitti pitkään kahdella kielellä. Vuoden ajan hän on kuitenkin kirjoittanut runoja vain ukrainaksi.

”Ennen ajattelin, ettei kieli ole valittavissa, vaan jos osaa kieltä, alkaa väkisinkin ilmaista sillä. Sota on kuitenkin tahrannut kaiken Venäjään liittyvän. Kun kirjoitan ukrainaksi, osoitan sanani ukrainalaisille ihmisille Ukrainassa. En ymmärrä, miksi kirjoittaisin runoutta venäläisille Venäjällä, jonka kanssa olemme sodassa.”

Anton Poluninin tuore runokirja käsittelee sotaa.

Kuukausi sitten Polunin julkaisi runoteoksen Totaalinen sota, jonka hän kirjoitti ”täynnä raivoa” venäläisten joukkojen ollessa viiden kilometrin päässä hänen kotoaan.

Hänen mukaansa cancel-kulttuurille on oltava perusteltu syy, kuten esimerkiksi vähemmistöjen suojelu. Toisen maailmansodan jälkeen ei ollut soveliasta lukea saksalaisia kirjailijoita. Samoin on nyt venäläisen kulttuurin kanssa.

”Kun sota syttyi, koetin lukea uudestaan venäläisiä tekstejä nähdäkseni miten se sujuu. Se oli kauheaa. Jokin, mitä olin rakastanut, kirjaimellisesti haisi. Ei siksi, että se olisi ollut huonosti kirjoitettu, vaan siksi että se yhdistyy nyt joukkomurhiin, kidutukseen ja raiskauksiin.”

Anton Poluninin tatuointi perää tasa-arvoa,

Poluninin mielestä esimerkiksi ukrainalaistaustainen Nikolai Gogol oli imperiumin narratiivin omaksunut kirjailija, jonka mielestä koko muun maailman oli väistettävä, kun Venäjän troikka kiitää. Leo Tolstoi taas oli ”mukamas kristitty ja pasifisti”, mutta ylisti sotilaiden urheutta eikä syyttänyt sodasta heitä – eikä juuri ketään.

Bulgakov oli Poluninista ilman muuta imperialisti – kaikki hänen ukrainalaiset hahmonsa ovat pahoja tai vähintään epämiellyttäviä.

Sinänsä ongelma ei kuitenkaan ole ”väärin” tehnyt tai ajatellut kirjailija.

”Esimerkiksi Kipling oli rasisti, mutta olen sinut hänen kanssaan. Tiedän, missä hän oli väärässä ja mistä hänessä pidän. Briteille hän on historiaa, ja he ovat käsitelleet asian. Venäjän ongelma on, että se ei pääse eteenpäin, vaan kahliutuu siihen, mitä heillä on joskus ollut. Dostojevskissä ei olisi mitään vikaa, jos Venäjä valtiona ja kansakuntana käyttäytyisi normaalisti. Heidän on tehtävä töitä tämän kanssa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat