Britanniassa konservatiivit äänestävät viimeistä päivää – puoluejohtajan ja pääministerin nimi julkistetaan maanantaina

Kyselyiden perusteella näyttää siltä, että Boris Johnsonin seuraajaksi nimetään ulkoministeri Liz Truss.

Elokuun puolella alkanut, tänään Suomen aikaa kello 19 päättyvä äänestys on toteutettu verkossa ja postitse.

2.9. 2:02

Britanniassa konservatiivipuolueen jäsenet voivat vielä tänään äänestää suosikkiaan puolueen seuraavaksi johtajaksi ja pääministeri Boris Johnsonin seuraajaksi.

Elokuun puolella alkanut, tänään Suomen aikaa kello 19 päättyvä äänestys on toteutettu verkossa ja postitse. Äänioikeutettuja on arviolta noin 180 000–200 000, mikä on vain muutama prosentin kymmenys Britannian koko aikuisväestöstä.

Kisan suosikki on kyselyiden perusteella ulkoministeri Liz Truss. Toinen ehdokas on entinen valtiovarainministeri Rishi Sunak, joka erosi Johnsonin hallituksesta heinäkuussa. Lukuisat ministerierot johtivat lopulta Johnsonin eroilmoitukseen, mutta hän kuitenkin jäi tehtäväänsä siihen asti, kunnes puolueen seuraava johtaja on valittu.

Voittajan nimi ilmoitetaan maanantaina. Pesti alkaa seuraavana päivänä.

Äänioikeutettuja on arviolta noin 180 000–200 000, mikä on vain muutama prosentin kymmenys Britannian koko aikuisväestöstä.

Uusi pääministeri tarttuu valtikkaan vaikeana aikana. Inflaatio on Britanniassa korkeimmillaan 40 vuoteen, ja energian hinta on noussut niin paljon, että niin yritykset kuin kansalaisetkaan eivät välttämättä selviä laskuistaan. Aiemmin tällä viikolla suuret pubi- ja panimoketjut ilmoittivat, että monet pubit voivat joutua lopettamaan toimintansa kestämättömän kustannustason vuoksi.

Tulevasta talvesta on ennustettu katastrofaalista, ja joissakin kaupungeissa on suunniteltu niin kutsuttuja "lämpöpankkeja", jonne esimerkiksi vanhukset voisivat mennä lämmittelemään kylmistä kodeistaan. Myös esimerkiksi sairaalat ovat varoittaneet, että kohonneiden energiakustannusten vuoksi menoja on leikattava muualta, mahdollisesti henkilöstöstä tai hoitojonoista.

Jos Truss voittaa kisan, hän on luvannut leikata veroja kiihdyttääkseen kasvua. Sitä, miten hän auttaisi kansalaisia elinkustannuskriisissä, hän ei ole yksityiskohtaisesti valottanut.

Sunak on puolestaan vannonut, että inflaatiota vastaan taisteleminen olisi hänen ykkösprioriteettinsa. Hän on kutsunut kilpakumppaninsa Trussin suunnitelmia alentaa veroja vastuuttomiksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat