Enerhoatom: IAEA:n on vaikea muodostaa puolueetonta arviota Zaporižžjan ydinvoimalasta

IAEA:n pääjohtajan Grossin mukaan Zaporižžjan ydinvoimalalle jäi kuusi järjestön edustajaa, joista kaksi jatkaa työtään siellä pysyvästi ensi viikon jälkeen. Grossin mukaan ydinvoimala-alueella olevat venäläisjoukot eivät lähestyneet asiantuntijaryhmää eivätkä myöskään olleet lähestyttävissä.

2.9. 15:33 | Päivitetty 2.9. 22:44

Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossi piti perjantai-iltana tiedotustilaisuuden Itävallassa Wienin lentokentällä palattuaan IAEA:n tarkastuskäynniltä Ukrainan Zaporižžjan ydinvoimalalta. 14-henkisen asiantuntijaryhmän käynti oli odotettu, sillä Zaporižžjan voimala on ollut sotatoimien kohteena jo pitkään, ja sen tilanteesta on ollut tarjolla heikosti varmennettua tietoa.

Grossin mukaan saavuttuaan paikalle torstaina IAEA:n asiantuntijat pääsivät tarkastamaan voimalassa kaiken tarvittavan.

”Näin kaiken mitä pyysin nähdä”, hän sanoi.

Grossin mukaan ydinvoimalalle jäi kuusi IAEA:n edustajaa, joista kaksi jatkaa työtään siellä pysyvästi ensi viikon jälkeen. Grossin mukaan ydinvoimala-alueella olevat venäläisjoukot eivät lähestyneet IAEA:n asiantuntijaryhmää eivätkä myöskään olleet lähestyttävissä.

Ukrainan ydinvoimayhtiö Enerhoatom sanoi perjantaina, että IAEA:n tarkastajaryhmää ei päästetty ydinvoimalan kriisikeskukseen, minne Venäjä on sijoittanut joukkojaan. Grossi vahvisti, että ydinvoimalan kriisikeskus on siirretty alkuperäisestä tilasta toiseen.

Grossin mukaan siirrolla ei kuitenkaan ole suoraa vaikutusta ydinvoimalan toimintaan.

IAEA:n tarkastajia Zaporižžjan ydinvoimalalla. IAEA jakoi kuvia käynnistä 2. syyskuuta.

Grossi korosti perjantaina tiedotustilaisuudessa IAEA:n läsnäolon vakauttavaa merkitystä sekä järjestön roolia voimalan toimintaan liittyvän teknisen tiedon puolueettomana välittäjänä.

”Kun ihmiset pitävät siitä, mitä sanomme, he ylistävät meitä. Kun he eivät pidä siitä, me olemme nukkeja tai meitä manipuloidaan. Meitä ei ole manipuloitu”, hän sanoi.

Grossin mukaan IAEA julkaisee Zaporižžjan ydinvoimalan tilanteesta raportin ensi viikolla. Hän kertoi myös antavansa selonteon tilanteesta tiistaina YK:n turvallisuusneuvostolle.

IAEA:n tarkastajaryhmän on haastavaa muodostaa puolueetonta mielipidettä Zaporižžjan ydinvoimalan tilanteesta, esimerkiksi siksi, että Venäjä on siirtänyt voimalan kriisikeskusta, sanoo Ukrainan ydinvoimayhtiö Enerhoatom.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Grossin kanssa oli sovittu siitä, että tarkastajien mukaan lähtisi joukko kansainvälisiä toimittajia ja ukrainalaisia, jotta he voisivat raportoida tilanteesta paikan päällä. Zaporižžjan ydinvoimalan miehittäneet venäläiset eivät kuitenkaan päästäneet heitä sisään.

”Valitettavasti IAEA:n edustajat eivät suojelleet puolueettoman lehdistön edustajia”, Zelenskyi kertoi puheessaan perjantaina päivällä.

IAEA:n tarkastajia Zaporižžjan ydinvoimalalla. IAEA jakoi kuvia käynnistä 2. syyskuuta.

Zelenskyin mukaan vierailu ydinvoimalalla voi olla ratkaiseva venäläisten läsnäolosta johtuvista vaikeuksista huolimatta.

”Teimme kaikkemme varmistaaksemme IAEA:n edustajien pääsyn Zaporižžjan ydin­voimalalle ja uskon, että tehtävä voi edelleen olla merkittävässä roolissa”, Zelenskyi sanoi videon välityksellä Abrosettin yritysfoorumille Italiassa.

Ukrainan energiaministeri Herman Haluštšenko sanoi Ukrainan televisiossa, että IAEA:n tulisi linjata, ettei sotilaallista läsnäoloa ydinvoimalalla tulisi hyväksyä. Aiheesta uutisoi CNN.

IAEA:n tarkastajia Zaporižžjan ydinvoimalalla. IAEA jakoi kuvia käynnistä 2. syyskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat