Voimakas taifuuni iski Etelä-Koreaan, ainakin kymmenen ihmistä on kuollut

Noin 4 700 ihmistä evakuoitiin Etelä-Koreassa taifuunin tieltä. Myrsky tuhosi noin 12 000 rakennusta.

Hinnamnor vastasi voimakkaimmillaan vuoden 2003 Maemi-taifuunia, joka aiheutti Etelä-Koreassa massiiviset tuhot.

| Päivitetty

Etelä-Koreassa ainakin kymmenen ihmistä on kuollut voimakkaan Hinnamnor-taifuunin iskettyä maan etelärannikolle, paikalliset viranomaiset kertoivat keskiviikkona. Asiasta kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Keskiviikkoisten tietojen mukaan yhteensä noin 4 700 ihmistä pakeni myrskyn tieltä, minkä lisäksi se oli tuhonnut noin 12 000 rakennusta. Keskiviikkona kerrottiin, että seitsemän vainajaa ja kaksi selviytyjää löydettiin maan­alaisesta parkkihallista Pohangin kaupungista. Ihmiset olivat menneet halliin AFP:n mukaan siirtämään autojaan, kun vesimassat yllättivät heidät.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat