Kiinan maanjäristyksessä kuollut 82 ihmistä, sateiden pelätään vaikeuttavan pelastustöitä

Maanjäristysalueelta Lounais-Kiinasta on evakuoitu yli 22 000 ihmistä

Pelastustyöntekijät evakuoivat asukkaita Moxin kylässä Kiinassa mutavyöryjen jäljiltä.

8.9. 8:46

Lounais-Kiinassa maanantaina sattuneen voimakkaan maanjäristyksen uhriluku on noussut 82:een, kertoi Kiinan valtiollinen media torstaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Lisäksi yli 270 ihmistä on loukkaantunut ja 35 ihmistä on kateissa. Kiina kertoo lähettäneensä alueelle yli 10 000 pelastustyöntekijää.

Kiinan ilmatieteenlaitos on varoittanut, että maanjäristysalueella voi tulla torstain ja perjantain aikana paikoin voimakkaitakin vesisateita. Sateet lisäävät maanvyörymien riskiä, mikä puolestaan vaikeuttaa kadonneiden ihmisten etsintää.

Maanjäristysalueelta on evakuoitu yli 22 000 ihmistä, AFP kertoo paikallisen median tietoihin perustuen.

Maanantaina sattuneen maanjäristyksen voimakkuus oli 6,6. Järistys iski maanantaina Sichuanin maakuntaan noin yhdeltä iltapäivällä paikallista aikaa, eli Suomen aikaa noin kahdeksalta aamulla.

Järistyksen keskus sijaitsi vajaan viidenkymmenen kilometrin päässä Kangdingin kaupungista, kertoo uutistoimisto AFP. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan järistyksen keskus osui vuoristossa sijaitsevaan syrjäiseen Ludingin kylään.

AFP:n mukaan järistys ravisteli rakennuksia myös Sichuanin maakunnan pääkaupungissa Chengdussa, jossa miljoonat ihmiset ovat suljettuina koteihinsa tiukan koronasulun takia.

Maanjäristykset ovat Kiinassa yleisiä erityisesti maan lounaisosissa, joka on seismisesti aktiivista aluetta.

Kesäkuussa ainakin neljä ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui kahdessa Lounais-Kiinassa tapahtuneessa maanjäristyksissä.

Yksi viime vuosikymmenten tuhoisimmista maanjäristyksistä tapahtui Sichuanissa vuonna 2008. Järistys, jonka voimakkuus oli 8,0, tappoi yli 70 000 ihmistä ja aiheutti laajat vahingot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat