Charles katsoo uusissa kolikoissa ikivanhan perinteen takia toiseen suuntaan kuin Elisabet

Moni muukin yksityiskohta brittien arjessa muuttuu monarkin vaihtumisen takia.

Kuningatar Elisabet II:n sivuprofiili 50 pennin kolikossa.

9.9. 2:45

Kuningas Charles III ui vaivihkaa puntamääräisiin seteleihin.

Edesmenneen kuningatar Elisabet II:n kuvalla varustettujen setelien vaihtaminen Charlesin kuvalla varustettuihin vie arviolta ainakin kaksi vuotta, kertoo sanomalehti The Guardian.

Lehden mukaan kierrossa on 4,5 miljardia puntamääräistä seteliä, joiden arvo on yhteensä noin 80 miljardia puntaa eli noin 92,5 miljardia euroa.

Kolikkoja sen sijaan ei toimiteta Englannin pankkiin vaihdettavaksi. Ne vaihtuvat paljon hitaammin uusien erien lyömisen myötä.

Uusissa kolikoissa Charles katsoo vasemmalle, kun Elisabet katsoi oikealle, kertoo sanomalehti The Independent. Sivuprofiilin rintamasuunnan kääntyminen monarkin vaihtuessa on ollut tapana 1600-luvulta lähtien.

Elisabetin kohokuvasta kolikoissa tehtiin hänen valtakautensa aikana The Independentin mukaan viisi versiota: vuosina 1952, 1968, 1985, 1998 ja 2015. Kuvat luonnollisesti seurasivat hänen ikääntymistään.

Britannia ei ole ainoa maa rahanvaihtourakan edessä, sillä Elisabetin kuvia on muidenkin Kansainyhteisön maiden valuutassa, kuten osassa Kanadan seteleitä ja Uuden-Seelannin kolikoita.

Rahan ohella muuttuu moni muukin asia.

Uusiin postimerkkeihin tulee Elisabetin sijaan Charlesin profiili.

Kansallislaulussa aletaan toivoa Jumalan suojelusta kuningattaren sijaan kuninkaalle.

Brittien passeissa vedotaan kuningattaren nimessä (tarkkaan ottaen hänen majesteettinsa nimessä mutta feminiinimuodossa), että passin haltija päästetään etenemään matkallaan ja tälle tarjottaisiin tarvittaessa apua ja suojelua. Muotoilua muutetaan uusissa passeissa, mutta se ei vaikuta nykyisten voimassaoloon.

Elisabetin tunnus EIIR löytyy lukemattomista paikoista, kuten poliisien koppalakeista, postilaatikoista ja erilaisista valtiollisista lipuista.

EIIR on lyhenne, joka koostuu Elisabetin alkukirjaimesta, roomalaisin numeroin kirjastusta järjestysnumerosta kaksi sekä kuningatarta tarkoittavan latinankielisen Reginan alkukirjaimesta.

Charlesin tunnus voisi näin ollen olla CIIIR (viimeinen kirjain säilyisi, vaikka se tulisi Reginan sijaan sanasta Rex). Sitä ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu.

Britannian postilaitos on Sky Newsin mukaan vahvistanut, että uusi tunnus ilmaantuu postilaatikoihin vain sitä mukaa, kun uusia valmistetaan.

Britanniassa on yhä käytössä joitain Yrjö VI:n symbolia kantavia postilaatikoita, jotka siis ovat yli 70 vuotta vanhoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat