Ihmismassat täyttivät Buckinghamin palatsin edustan lauantaina – Liikkeellä olivat perheet vauvasta vaariin

Ihmiset kantoivat kukkia kuningatar Elisabetin muistolle. Samaan aikaan Charles julistettiin kuninkaaksi St Jamesin palatsissa. Tykinlaukaukset kaikuivat.

Julie, Stephanie ja Natasha Keenan olivat matkustaneet Buckinghamin palatsille Kentin kreivikunnasta.

10.9. 17:28

Lontoo

Lauantai toi suuret ihmismassat Lontoon keskustaan muistamaan edesmennyttä kuningatarta ja juhlistamaan uutta kuningasta.

Väkijoukkoa vaelsi Buckinghamin palatsille eri puolilta metropolia.

Osa oli tullut kauempaakin. Julie Keenan ja hänen tyttärensä Stephanie ja Natasha Keenan olivat matkustaneet Lontooseen junalla Kentin kreivikunnasta.

”Jo junassa näki paljon ihmisiä kukkien kanssa. Tunnelma oli surumielinen”, Natasha Keenan kertoi.

Buckinghamin palatsin tienoo ja läheinen puisto täyttyivät lauantaina kukkatervehdysten tuojista.

Keenanin perheen mukaan kuningatar Elisabetin kuolema tuntuu hieman samalta kuin olisi menettänyt perheenjäsenen. Harva edes muistaa aikaa ennen kuningatarta.

Uudesta kuninkaasta eli Charles III:sta kolmikolla oli vain hyvää sanottavaa.

Vaikutuksen oli tehnyt muun muassa se, että tuore kuningas oli jalkautunut perjantaina yhdessä kuningatarpuolisonsa Camillan kanssa surijoiden joukkoon. Kehuja sai myös kuninkaan ensimmäinen puhe perjantai-iltana.

”Erittäin hyvä. Hyvin henkilökohtainen”, Julie Keenan kuvaili puhetta.

”Jännittävää, kun uusi kuningas aloittaa”, sanoi Natasha Keenan.

Keenanit eivät kuitenkaan usko, että uusi kuningas muuttaa monarkiaa instituutiona. Moni asia jatkunee kuten ennenkin.

Lauantaina kukkia varten avattiin jo uusi laskupaikka Green Parkissa eli aivan Buckinghamin palatsin kupeessa olevassa puistossa.

Muistokukkien laskupaikalle lauantaiaamupäivällä jo jonoa.

Samaan aikaan toisaalla Lontoossa eli St Jamesin palatsissa Charles julistettiin kuninkaaksi. Julistusta juhlistettiin Hyde Parkissa ammutuilla tykinlaukauksilla.

”Hänestä tulee varmasti erinomainen kuningas”, sanoi Buckinghamin palatsin lähellä kuningattaren muistoa kunnioittamassa käynyt Steven Price.

Ennen eläköitymistään poliisina ja armeijan palveluksessa työskennellyt Steven Price on vaikuttunut uuden kuninkaan edelläkävijyydestä luomuviljelyssä.

Price kertoi vierailleensa Charlesin Highgrove House -maaseutuasunnolla sattumalta juuri viime tiistaina ja ihailleensa yleisölle avoimia puutarhoja.

”Luomuviljelyssä hän on ollut paljon edellä aikaansa. Hän on jatkanut sinnikkäästi omalla linjallaan, vaikka se herätti aikoinaan kummastustakin.”

Cheltenhamissa asuva Price tuli Lontooseen jo perjantaina osallistuakseen lounaalle entisten armeijatovereidensa kanssa. Sen jälkeen tuntui luonnollisesta jäädä paikalle todistamaan historiallisia tapahtumia.

Britannian ja Irlannin väliseltä Mansaarelta kotoisin oleva Kelson pariskunta oli Lontoossa juhlistamassa rouvan 70-vuotissyntymäpäivää.

Syntymäpäiväohjelma kääntyi kuitenkin kuningattaren muisteluksi.

”Meillä piti olla juuri täksi lauantaiksi liput Buckinghamin palatsiin ja sen puutarhaan. Palatsi on tietysti nyt kiinni”, Tricia Kelso kertoi.

Sekä hän että aviomies David Kelso sanoivat, ettei kuningatar Elisabetia voi korvata mikään. Kuningatar aloitti tehtävässään hyvin nuorena, ja omistautuminen työlle ohjasi ja leimasi hänen koko elämäänsä.

Mansaarella asuvat Tricia ja David Kelso muistelivat kuningatarta Buckinghamin palatsin lähellä lauantaina.

Uusi kuningas sen sijaan on jo 73-vuotias. Hänellä on väistämättä ”menneisyys” eli eletyn elämän painolasti. Esimerkiksi katolilaisille, kuten Tricia Kelsolle voi kuulemma olla vieläkin vaikea hyväksyä ja ymmärtää kaikkia Charlesin elämänvalintoja.

”[Monarkian] aito tulevaisuus on prinssi William”, David Kelso sanoi.

William on nyt kruununperimysjärjestyksen ykkönen. Kuningas teki Williamista ja hänen Catherine-vaimostaan perjantaina Walesin prinssin ja prinsessan.

Kukkien lisäksi puistoon jätettiin kortteja, lippuja, kynttilöitä ja jopa pieniä pehmoleluja.

Britanniassa eletään nyt kansallista suruaikaa, jota kestää hautajaispäivän iltaan asti.

Suruaika ei kuitenkaan noudata mitään kaavaa eikä pakkoa. Tapahtumia ei tarvitse perua eikä normaalista elämästä poiketa, jos niin ei halua.

Esimerkiksi lauantaina Lontoon keskustan ulkopuolella näytti aivan samanlaiselta kuin minä tahansa muunakin lauantaina. Surijat pakkaantuivat keskustaan palatsien lähelle.

On kuitenkin todennäköistä, että kuningattaren hautajaispäivänä osa liikeyrityksistä sulkee ovensa ja yleisötapahtumat lykätään tuonnemmaksi. Jo nyt osa tapahtumista on peruttu.

Käynnissä olevan suruajan tunnelma on hyvin erilainen kuin esimerkiksi prinsessa Dianan äkillisen kuoleman aiheuttama kollektiivinen tunnemyrsky neljännesvuosisata sitten.

Kukkatervehdyksiä tutkivaa väkeä lauantaina Green Parkissa lähellä Buckinghamin palatsia.

Kuningatar kuoli 96-vuotiaana. Ihmiset kertovat surustaan ja syvästä menetyksen tunteestaan, mutta kyynelehtijöitä ei juuri näkynyt.

Leimallista lauantaille oli se, kuinka paljon Buckinghamin palatsin liepeillä oli liikkeellä perheitä. Kuningattaren muistaminen näytti yhdistävän myös ikäpolvia. Liikkeellä oli lähdetty vauvasta vaariin.

Lontoolainen Kunli Adefioye oli paikalla pienen lapsenlapsensa kanssa. Doyin-tyttö, 4, kantoi moniväristä ruusua.

”Halusin tulla paikalle osoittamaan kunnioitustani kuningattaren muistolle. Kaikkihan häntä rakastivat”, Adefioye sanoi.

Hän kertoi kunnioittavansa myös monarkiaa instituutiona. Charlesin nousu kuninkaaksi meni kuulemma odotetusti eli jo aiemmin tiedetyn prosessin mukaan.

Kunli Adefioye oli tuonut lapsenlapsensa katsomaan historiallisia hetkiä.

Andresenin brittiläis-norjalais-ruotsalainen perhe oli Buckinghamin palatsilla kahden kukkakimpun ja omatekoisten korttien kera.

”Tämä on historiallinen hetki. Tuntui oikealta tulla paikalle osoittamaan kunnioitusta”, perheen isä Eyvind Andresen kertoi.

Uuden kuninkaan ensimmäinen puhe sai myös Andreseneilta kehuja. Arvio oli, että uusi kuningas jatkaa äitinsä viitoittamalla polulla.

Eyvind (vas.), Hanna, Lisa ja Liv (oik.) Andresen toivat lauantaina kuningattaren muistoksi kukkia.

Englanti ei ole sama ilman sinua, kertoi kortti Andresenin perheen kuningattaren muistoksi tuomassa kukkakimpussa.

Lue lisää: Charlesin puheen taitavuudesta kertoo se, että uusi kuningas tuntui itse häipyvän taustalle

Lue lisää: Buckinghamin palatsin edusta täyttyi surijoista torstai-iltana: ”Kuningatar oli koko Britannian symboli”

Lue lisää: Näin hautajaisten valmistelun ja vallan­vaihdon on suunniteltu etenevän: Kuningattaren kuolemasta alkoi tarkkaan hiottu operaatio

Lue lisää: Elisabet II oli Britannian pitkäikäisin ja pitkäaikaisin hallitsija

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat