Valas saattoi aiheuttaa viiden ihmisen kuoleman Uudessa-Seelannissa kääntämällä veneen ympäri

Viranomaiset eivät ole suostuneet vahvistamaan, mistä onnettomuus on johtunut. Alueen pormestarin mukaan syy oli valaan.

Kaskelotti on yksi valaista, joita esiintyy onnettomuusalueella, BBC kertoo. Kuva kaskelotista Intian valtamerellä vuonna 2015.

10.9. 16:11

Viisi ihmistä on kuollut Uudessa-Seelannissa, kun lintubongausmatkalla ollut vene kaatui lauantaina meressä lähellä Kaikōuran kaupunkia.

Paikallisten tietojen mukaan onnettomuuden syyksi epäillään valasta.

Veneessä oli yhteensä 11 ihmistä, kun se kaatui mereen. Kaikki aluksessa olleet henkilöt joutuivat veden varaan, ja heistä kuusi saatiin pelastettua. Pelastettujen joukossa oli veneen kapteeni.

Alueen poliisi ei suostunut kommentoimaan, mikä aiheutti yllättävän onnettomuuden, mutta Kaikōuran pormestari Craig Mackle kertoi muun muassa BBC:n ja The Guardianin mukaan toimittajille, että veneeseen oli osunut pinnalle nousemassa ollut valas.

Macklen mukaan sääolosuhteet alueella olivat onnettomuuden aikaan täydelliset. Jos vene olisi esimerkiksi ajanut karille, olisi siihen jäänyt reikä, jollaista 8,5-metrisessä aluksessa ei nyt ollut. Macklen mukaan valas nousi suoraan veneen alapuolelta ja käänsi veneen ympäri.

”Tämä on traaginen tapahtuma, joka on vaikuttanut monien ihmisten elämään”, Mackle sanoi.

Viranomaiset kertoivat medialle lauantaina, että onnettomuudesta pelastetut henkilöt olivat päässeet jo pois sairaalasta. Aluksen kyydissä on ollut lintuharrastajia ympäri Uutta-Seelantia.

Pormestari Macklen mukaan vastaavanlaisia onnettomuuksia ei ole sattunut aiemmin Kaikōuran alueella. Kaikōura on suosittu kohde turisteille, jotka haluavat nähdä valaita tai delfiinejä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat