Kaksi toimittajaa tapettiin Haitissa

Tayson Latigue ja Frantzsen Charles olivat raportoimassa Haitin pääkaupungin Cité Soleilin slummialueelta, kun heidän ryhmänsä joutui väijytyksen kohteeksi. Ryhmässä olleet viisi muuta toimittajaa onnistuivat pakenemaan.

14.9. 10:10

Haitissa kaksi toimittajaa ammuttiin ja heidän ruumiinsa poltettiin sunnuntaina, kertoo Al Jazeera.

Tayson Latigue ja Frantzsen Charles olivat raportoimassa Haitin pääkaupungin Cité Soleilin slummialueelta, kun heidän ryhmänsä joutui väijytyksen kohteeksi. Ryhmässä olleet viisi muuta toimittajaa onnistuivat pakenemaan.

”Ilmoitamme suuren surun saattelemana toimittajamme Frantzsen Charlesin ja toisen kollegamme kuolemasta. Bandiitit tappoivat heidät, kun he olivat raportoimassa Cité Soleilista. Vaadimme oikeutta kollegoillemme”, Charlesin työnantaja FS News Haiti ilmoitti tiedotteessa.

Haitissa on Committee to Protect Journalists -sananvapausjärjestön mukaan tänä vuonna tapettu kolme muuta toimittajaa: John Wesley Amady, Wilguens Louis-Saint, Maximilien Lazard. Amady ja Louis-Saint murhattiin tammikuussa heidän ollessaan työkeikalla.

Poliisit puolestaan ampuivat Lazardin autostaan helmikuussa, kun hän oli seuraamassa mielenosoituksia.

Charles ja Latigue olivat selvittämässä Cité Soleilissa tehtyjä väkivallan tekoja, mukaan lukien 17-vuotiaan tytön tappoa.

”Toimittajat vain tekivät työtään. He eivät syyllistyneet mihinkään rikokseen”, sanoi haitilainen journalistiliitto tiedotteessaan.

Liitto vaatii Haitin hallitusta puuttumaan kasvavaan epävakauteen. Murhat todistavat liiton mukaan, että valtio on epäonnistunut tehtävässään suojella ihmisten henkiä ja omaisuutta.

Haitin pääministeri Ariel Henry kertoi Twitterissä olevansa ”syvästi järkyttynyt” hyökkäyksestä ja tuomitsi ”barbaarisen teon” jyrkästi.

Haiti on kärsinyt epävakauksista ja lisääntyneestä jengiväkivallasta jo pitkään. Maata ovat riivanneet raju inflaatio ja poliittinen epävakaus entisen presidentin salamurhan seurauksena. Lisäksi elokuussa maahan iski voimakas maanjäristys, jonka seurauksena yli 2 000 ihmistä kuoli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat