Ennätyssuuri osuus nuorista japanilaisista aikoo karttaa avioliittoa

Noin 125 miljoonan asukkaan Japani on alhaisen syntyvyyden maa, jossa väestö on pienentynyt jo 11 vuotta peräkkäin.

Japanilaisparista otettiin hääkuvia luksusputiikin edustalla Tokiossa syyskuun alussa.

14.9. 14:37

Huomattavan moni nuori japanilainen ei ole kiinnostunut avioliitosta, käy ilmi Japanin väestöviraston tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tuloksista kertoo brittilehti The Guardian.

Japanin 18–34-vuotiaista miehistä 17,3 ilmoittaa, ettei aio naimisiin. Samanikäisten naisten kohdalla osuus on 14,6 prosenttia.

Osuudet ovat suurempia kuin kertaakaan aiemmin. Kyselyä on tehty vuodesta 1982 lähtien. Tuolloin 2,3 prosenttia miehistä ja 4,1 prosenttia naisista vastasi, ettei aio naimisiin.

Avioitumishaluttomuuden kasvuun vaikuttaa elämäntapojen muutos. The Guardianin mukaan niin japanilaiset naiset kuin miehet nauttivat sinkkuna olemisesta ja työelämästä.

Japanilaisnuorten avioitumisasenteilla on merkitystä muun muassa väestökehityksen kannalta.

The Guardianin mukaan japanilaiset saavat aiempaa vähemmän lapsia muun muassa siksi, että työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen on vaikeaa. Japanilaiset paiskivat keskimäärin pitkiä työpäiviä.

Noin 125 miljoonan asukkaan Japani on alhaisen syntyvyyden maa, jossa väestö on pienentynyt jo 11 vuotta peräkkäin.

Viime vuonna väestö pieneni 640 000:lla, The Guardian kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat