Viron ulkoministeri: Venäläisten turistien määrä tulee varmasti kasvamaan Suomen rajalla maanantain jälkeen

Baltian maat ja Puola sulkevat rajansa venäläisiltä turisteilta. Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu toivoisi yleiseurooppalaista ratkaisua ongelmaan, muttei pidä sitä todennäköisenä ainakaan lyhyen ajan sisään.

Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu pitää epätodennäköisenä, että yleiseurooppalaisia rajoituksia venäläisten turistien pääsemiseen liittyen olisi tulossa tiukennuksia.

16.9. 19:12

Venäläisten turistien pääsy Baltian maihin ja Puolaan päättyy maanantaina. Päätös estää lyhytaikaisten Schengen-viisumeiden haltijoiden matkustaminen maihin on Viron ulkoministerin Urmas Reinsalun mukaan tehty kolmesta syystä.

”Ensimmäisenä syynä ovat turvallisuushuolet. Tiedämme, että venäläiset agentit ovat käyttäneet väärennettyjä henkilötodistuksia ja toteuttaneet erilaisia toimia Euroopan alueella käyttäen turistiviisumeja”, Reinsalu sanoo puhelinhaastattelussa.

Hän viittaa muun muassa vuonna 2018 Britanniassa tehtyyn myrkytyshyökkäykseen, jossa Sergei ja Julija Skripal yritettiin murhata. Murhayrityksen takana olleet venäläiset agentit olivat matkustaneet Salisburyyn turistiviisumeilla.

Turvallisuushuolia on tullut Reinsalun mukaan esille myös hänen Ukraina-vierailunsa yhteydessä. Ukrainalaiset viranomaiset kertoivat hänelle, että helmikuussa venäläisten agenttien rajanylitysten määrä kasvoi räjähdysmäisesti.

Toinen syy on Reinsalun mukaan moraalinen: EU-maissa olevien ukrainalaisten pakolaisten tai työntekijöiden ei pitäisi joutua esimerkiksi palvelemaan venäläisiä turisteja työpaikoillaan.

”Mielestäni tämä on perverssi tilanne”, hän sanoo ja viittaa ministerikollegansa kertomaan tarinaan, jonka mukaan ukrainalaiset pakolaiset olivat joutuneet palvelemaan rikkaita venäläisiä kylpylässä.

Kolmas syy on pakotteiden vaikutusten kohdentaminen. Reinsalu painottaa, että pakotteiden pitää tuntua kokonaisvaltaisesti venäläisille. Venäjän hyökkäyssota ei ole pelkästään Vladimir Putinin sota, vaan koko Venäjän valtion sota.

”Venäläisen yhteiskunnan pitää kokea seuraukset siitä, että maa käy kansanmurhanomaista sotaa Euroopan maaperällä.”

Viro on rekisteröinyt satojatuhansia venäläisten rajanylityksiä sodan alkamisen jälkeen. Määrät ovat Reinsalun mukaan niin suuria, ettei kaikkia tarvittavia turvallisuustoimia voi tehdä.

”Emme me voi laittaa koko aikuisväestöämme rajavartijoiksi itärajallemme.”

Matkustaja ohitti Viron rajapyykin Viron ja Venäjän välisellä rajasillalla Viron Narvassa elokuussa.

Baltian maat ja Puola ovat tehneet päätöksensä yhteistyössä ja koordinoidusti, mutta päätökset on kuitenkin tehty Reinsalun mukaan kansallisesti.

”Teimme mielestäni selväksi Prahan kokouksessa, että odotamme yleiseurooppalaista ratkaisua asiaan. Mutta, jos tällaista ei ole tulossa, kerroimme tekevämme omat päätöksemme”, hän sanoo viitaten Prahassa järjestettyyn EU-maiden ulkoministerien tapaamiseen.

Muut EU-maat kertoivat Reinsalulle ymmärtävänsä rajoittamispäätökset ja syyt niiden takana.

Viron ja muiden maiden päätöksellä tulee Reinsalun olemaan vaikutuksia myös Suomenlahden pohjoispuolella.

”Aivan varmasti ja epäilemättä Suomen rajalla tullaan näkemään enemmän venäläisten rajanylityksiä. Kyse on luonnollisesta logiikasta, kun Baltian ja Puolan rajat ovat kiinni. Ihmiset etsivät toisia tapoja ylittää maaraja.”

Suomen raja tulee olemaan EU:n ainoa Venäjän-vastainen turistiviisumeille avoin ulkoraja sen jälkeen kun maanantain päätös astuu voimaan.

Virolaiset keskustelivat Reinsalun mukaan tiiviisti suomalaisten viranomaisten kanssa rajoituspäätöstä edeltäneinä aikoina. Suomi ei kuitenkaan ole päättänyt rajoittaa venäläisten rajanylityksiä.

Viron turvallisuusviranomaiset neuvoivat Reinsalun mukaan, että rajoitukset otetaan käyttöön. Suomessa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoi puolestaan HS:lle keskiviikkona, että suomalaisten turvallisuusviranomaisten mukaan jokaista venäläistä ei ole nähty turvallisuusuhkana.

Lue lisää: Ulkoministeri Haavisto pitää mahdollisena, että EU kieltää venäläisten turistiviisumit kokonaan – ”Olemme valmiit tiukennuksiin”

”Suoraan sanoen toivottaisin tervetulleeksi [Suomen rajoituspäätöksen]. Mutta tietysti päätös on täysin suomalaisten käsissä”, Reinsalu sanoo.

Hän sanoo ymmärtävänsä Suomen perusteluja siitä, miksei täällä voida kieltää venäläisturistien pääsyä Baltian ja Puolan tapaan. Virossa on kuitenkin noudatettu kaikkia oleellisia lakeja ja asetuksia. Lisäksi Viro kertoi ennen rajoituksien asettamista EU-komissiolle aikeistaan.

”Tässä kontekstissa en näe mitään juridisia rajoitteita päätöksellemme.”

Reinsalu korostaa, että kaikkein paras vaihtoehto olisi yleiseurooppalainen päätös. Tätä ei ole ainakaan lähiaikoina näköpiirissä.

"Ellei sodan kontekstissa tapahdu mitään radikaaleja suunnanmuutoksia, esimerkiksi kansalaisten mielipiteiden muutoksia johtuen Venäjän tekemistä hirmuteoista Ukrainassa, en odota yleiseurooppalaista kieltoa tai rajuja rajoituksia venäläisten EU:hun pääsyyn.”

Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyen piti Unionin tila -puheensa Strasbourgissa keskiviikkona.

Viro kamppailee rajun inflaation kanssa. Tämän takia Reinsalu ottaa ilolla vastaan Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin tällä viikolla esittämät toimet. Tarkoituksena on hillitä energian hinnan nousua ja tukea jäsenmaita.

Von der Leyen esitti puheessaan jäsenmaille sähkön kulutuksen leikkaamista huippukulutuksen hetkinä, energiayhtiöiden voittojen rajaamista ja fossiiliseen energiaan nojaavien öljy-, kaasu- ja hiiliyritysten voittojen verottamista.

Lue lisää: Komission puheenjohtaja linjasi tulevat energiatoimet EU:n syksyn käynnistävässä puheessaan: Energiayhtiöiden voitoille tulossa leikkuri

Ennen puhetta julkisuudessa ollut kaasun hintakatto ei kuitenkaan ole von der Leyenin esityslistalla. Syynä on, ettei se saanut kannatusta ministereiltä. Ajatusta ei kuitenkaan ole hylätty, vaan se vaatii lisätoimia.

”Viro tukee sekä kaasun että sähkön hintakattojen asettamista. Ei pelkästään energiantuotantoon käytettävän kaasun vaan myös kaiken tuotavan kaasun suhteen”, Reinsalu sanoo.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat