Venezuelalainen Ricardo Barrios rakentaa itselleen elämää Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa. Hän ylitti rajan Meksikosta luvattomasti kesällä.

Rajalta kohti tuntematonta

Yhdysvaltoihin pyrkii nyt ennätysmäärä ihmisiä. 30-vuotias Ricardo Barrios joutui pelinappulaksi poliittisessa teatterissa ja päätyi pääkaupunki Washingtoniin.


30.10. 2:00 | Päivitetty 30.10. 15:39

Nogales, Arizona / Washington

Kuusi vuotta sitten Ricardo Barriosin mitta tuli täyteen.

Elämä romahtaneessa Venezuelassa oli muuttunut yhä vaikeammaksi. Rahat eivät riittäneet ruokaan, lääkkeitä ei ollut saatavilla.

"Koululaisetkin etsivät ruokaa roskakoreista", hän sanoo.

Barrios oli tuolloin 24-vuotias. Hänellä oli kolme lasta ja vaimo.

Koko perhe muutti Ecuadoriin, mutta elämä ei ollut sielläkään helppoa. Töitä oli vaikea löytää.

Tämän vuoden heinäkuussa Barrios päätti, että on aika aloittaa vaarallinen matka kohti Yhdysvaltoja. Haave oli sama kuin miljoonilla muilla: mahdollisuus parempaan elämään.

Sitä hän ei osannut odottaa, että perille päästyään hän joutuisi poliitikkojen pelinappulaksi.

Tilanne Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla on ollut poikkeuksellisen paljon esillä tänä syksynä.

Erityisesti siitä ovat pitäneet meteliä republikaanit ja konservatiiviset mediatalot. Kieli on värikästä: kaaos, katastrofi, kriisi, invaasio. Rajaosavaltioiden kuvernöörit syyttävät presidentti Joe Bidenin hallintoa ”avoimesta rajasta”.

Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä harvassa ovat ne vaalit, joissa rajapolitiikasta ei olisi puhuttu.

Tänä vuonna riita on kuitenkin saanut aivan uuden ulottuvuuden.

Rajaosavaltioiden republikaanikuvernöörit ovat suurieleisesti kyydinneet maahantulijoita muualle Yhdysvaltoihin.

Määrät ovat isoja. Kymmeniätuhansia ihmisiä on kyyditetty kesän jälkeen muun muassa New Yorkiin, Washingtoniin ja Chicagoon. Heitä on viety varapresidentti Kamala Harrisin asunnolle ja lennätetty Martha’s Vineyardille, joka on varakkaiden asuttama saari Massachusettsin osavaltiossa.

Bussikuljetuksista ei ole varoitettu etukäteen: välillä niitä on tullut useita päivässä, välillä on ollut monen päivän tauko.

New Yorkiin kuljetetut maahantulijat odottavat lisäohjeita bussiterminaalissa 11. lokakuuta.

New Yorkiin on nopeasti perustettu hätämajoitustiloja tarvitseville. Niitä ei ole tarpeeksi.

Se on tarkoituskin. Kuvernöörien viesti on, että myös demokraattivetoisten, maahanmuuttajaystävällisinä pidettyjen kaupunkien on hoidettava osansa.

Erityisesti New York on ajautunut vaikeuksiin yli 20 000 ihmisen saavuttua ilmoittamatta kaupunkiin. Kodittomien yösijat ovat täyttyneet, ja pormestari Eric Adams on julistanut kaupunkiin hätätilan. Avustusjärjestöillä on vaikeuksia auttaa kaikkia tarvitsevia.

Bussikuljetuksista on syksyn mittaan tullut presidentti Joe Bidenin epäonnistuneeksi moititun rajapolitiikan symboli. Ne ovat tehneet rajakaupunkien tuskan näkyväksi kaikkialla.

Demokraatit ja useat ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet kyyditykset ihmiskaupaksi. Maahantulijoita kohdellaan kuin ”ihmisrahtia” poliittisten irtopisteiden keräämiseksi, he moittivat.

Republikaanit ovat kuitenkin onnistuneet siinä, mitä he tavoittelivat: rajasta puhutaan.

Paljon vähemmälle huomiolle jäi, kun demokraattien johtama El Pason rajakaupunki Texasissa järjesti vielä kuvernööriäkin enemmän bussikuljetuksia, yhteistuumin suurten kaupunkien demokraattipormestarien kanssa.

Ricardo Barrios otti selfien Dariénin katkoksessa Kolumbian ja Panaman rajalla heinäkuussa. Hän menetti suurimman osan valokuvistaan puhelimensa mukana Rio Grandeen, mutta tämän hän oli ehtinyt lähettää matkakumppaneilleen.

30-vuotias Barrios päätyi bussikuljetukseen sattumalta.

Hän selviytyi veljensä ja ystävänsä kanssa Yhdysvaltojen puolelle ylittämällä rajajoen, Rio Granden.

”Kivi petti altani rannassa ja liukastuin. Virta oli viedä minut, mutta kaverini sai minusta otteen. Hän pelasti minut.”

Rannekellon sisällä näkyy edelleen vettä. Pisaroita on tihkunut kellotaulun ja lasin väliin.

Puhelin jäi jokeen.

Kolmikko "puoliksi kahlasi, puoliksi ui” joen yli niillä main, jossa Meksikon puolella on Piedras Negrasin kaupunki ja Yhdysvalloissa Eagle Pass. Sen jälkeen rajavartijat veivät heidät pidätyskeskukseen, ja he hakivat turvapaikkaa.

Neljä päivää myöhemmin heidät päästettiin vapaaksi, ja he hakeutuivat lähimpään suureen kaupunkiin, San Antonioon.

Siellä odotti yllätys: Texasin kuvernöörin tarjoama bussikyyti Washingtoniin.

Barrios ymmärsi, että kyydittäjänä olivat Texasin viranomaiset. Syytä hän ei tiennyt, eikä edes halunnut erityisesti Washingtoniin, mutta ei epäröinyt tarttua ilmaiseen kyytiin.

”Ei meillä ollut hävittävää.”

Rannekellon sisällä on yhä vettä.

Matka kesti kaksi ja puoli päivää yhtä kyytiä, kuljettaja vain vaihtui välissä.

Kolme kertaa päivässä tarjottiin jotain syötävää, tyypillisesti keksejä ja vettä.

2 600 kilometrin jälkeen bussi jätti Washingtonin päärautatieasemalle. Kyyditettyjä ei ohjattu mihinkään, Barrios kumppaneineen lähti harhailemaan kaduille.

Kristillisen yhdistyksen asuntolan kohdalla heidät viitottiin pian sisälle.

Nyt heillä on pedit yhteistiloissa, joissa nukkuu lähinnä washingtonilaisia kodittomia. Asuntolaan ei pääse vierailemaan, ja sitä pyörittävä järjestö toivoo, ettei tarkkaa sijaintiakaan kerrota julkisuudessa.

Yhdysvalloissa paperittomillekin riittää töitä. Barrios on löytänyt pestin tapahtumaroudarina. Hän haaveilee työluvasta sekä vakituisesta paikasta esimerkiksi lihakaupassa tai supermarketissa, jollaisissa hän työskenteli kotimaassaankin.

Bussikuljetukset eivät ole maahantulijoiden näkökulmasta välttämättä huono asia. "Olen täällä mielelläni, enkä tiedä muustakaan, joten aion jäädä. Täällä on oikein kaunista”, venezuelalainen Ricardo Barrios sanoo Washingtonista.

Jos Barrios olisi saapunut Yhdysvaltoihin vasta nyt, hänen kohtalonsa olisi ollut karu. Hänet olisi todennäköisesti käännytetty rajalta takaisin Meksikoon.

Presidentti Joe Bidenin hallinto päätti nimittäin lokakuun puolivälissä alkaa käännyttää venezuelalaisia rajanylittäjiä käytännössä vain siksi, että heitä tulee liikaa. Virallisena perusteena on kansanterveyttä suojeleva lainkohta, pykälä 42.

Pykälän otti käyttöön alun perin Donald Trump. Perusteena oli ja on edelleen koronavirus. Trumpin aikana raja meni kiinni lähes kokonaan – edes turvapaikkahakemusta ei päässyt jättämään.

Biden on aiemmin kritisoinut menettelyä kovasanaisesti, mutta liittovaltion tuomari on estänyt häntä lopettamasta sen käyttöä.

Presidentti kuitenkin päätti vähin äänin turvautua Trumpin keksintöön, kun hän sopi Meksikon kanssa pykälän soveltamisesta myös venezuelalaisiin, aiemmasta poiketen.

Se kuvastaa hallinnon epätoivoa rajalla marraskuun kongressivaalien alla.

Keino on tehokas: aiemmin venezuelalaisten luvattomia rajanylityksiä oli 1 200 päivässä, nyt määrä on pudonnut noin 150:een.

Vastapainoksi Yhdysvallat lupasi lennättää maahan 24 000 venezuelalaista turvapaikanhakijaa erillisohjelman kautta.

Se on pientä, kun ottaa huomioon, että arviolta kymmenet tuhannet venezuelalaiset jäivät jumiin Yhdysvaltain rajalle. Moni heistä on myynyt kaiken omaisuutensa siinä toivossa, että he pääsisivät rakentamaan uutta elämää.

Venezuelasta Yhdysvaltoihin pyrkineet ovat kuulleet kesken matkan, ettei Yhdysvaltoihin enää pääse. He ovat jääneet Panamaan odottamaan. Kuva Panama Citystä lokakuun lopulta.

On kiistatonta, ettei Biden ole pystynyt pitämään lupauksiaan.

Presidentinvaalikampanjassaan Biden vannoi kumoavansa välittömästi Trumpin ”julman turvapaikkapolitiikan”. Hän sanoi, ettei ohjaisi enää liittovaltion rahaa muuriin Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Hän lupasi korjata maahantulon periaatteet.

Kaksi vuotta myöhemmin nämä lupaukset ovat pitämättä.

Biden on jopa ohjannut rahaa muurin rakentamiseen, vaikka hän kampanjoidessaan sanoi, ettei sitä tehtäisi enää metriäkään.

Kysymys ei ole pelkästään puoluepoliittinen, sillä rajalla todella on ongelma. Ihmisiä tulee yksinkertaisesti niin paljon, etteivät viranomaisten kädet riitä heidän auttamisekseen.

Yhdysvaltoihin pyrkii ennätysmäärä ihmisiä. Kahdentoista viime kuukauden aikana rajavartijat ovat havainneet 2,2 miljoonaa luvatonta rajanylittäjää. Lisäksi on arvioitu, että satojatuhansia on päässyt rajan yli huomaamatta.

Vertailun vuoksi: Trumpin aikana vuonna 2019 – viimeisenä koronaviruspandemiaa edeltäneenä vuonna – luku oli noin 860 000.

Mitä Bidenin hallinto aikoo tehdä? Kukaan ei tunnu tietävän. Siitä häntä kritisoivat omatkin.

Nogalesin rajakaupungissa Arizonassa tien vieressä makaavat kohutut kontit.

Ne lepäävät odottamassa lopullista sijoituspaikkaansa Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla. Niiden on määrä päätyä osaksi kuuluisaa rajamuuria, joka kiemurtelee kivenheiton päässä.

Kontit odottivat Nogalesin rajakaupungissa Arizonassa siirtoa osaksi muuria.

Kontit ovat Arizonan republikaanikuvernöörin Doug Duceyn teatraalinen keksintö muurissa olevien aukkojen tilkitsemiseksi. Viesti on selvä: jos liittovaltio ei kykene tekemään mitään, Arizona ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Riitahan siitä tuli. Valkoinen talo on vaatinut konttien poistamista, Ducey on vain lisännyt kierroksia ja haastanut liittovaltion oikeuteen.

Marraskuun kongressivaalien lähestyessä republikaanit ovat lisänneet kierroksia. Rajapolitiikkaa ja rikoksia luukutetaan nyt kaikkialla. Ja tällaisilla tempauksilla mediatilaa on otettavissa.

”Arizona tekee sen, mitä Joe Biden kieltäytyy tekemästä. Turvaamme rajan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Me emme peräänny”, Ducey sanoi.

Kuvernööriehdokas Kari Lake puhuu kampanjatilaisuuksissaan ”invaasiosta” ja on luvannut ottaa käyttöön kansalliskaartin tilanteen saamiseksi hallintaan. Arizona on hyökkäyksen kohteena, hän sanoo mainosvideollaan.

Brian Jose Feliz ja hänen äitinsä asuvat Nogalesin rajakaupungissa – Feliz Yhdysvaltojen puolella, äiti Meksikossa.

Nogalesissa asuvaa Brian Jose Feliziä se huvittaa.

Hän työskentelee kenkäkaupassa aivan virallisen rajanylityspisteen kupeessa. Hän sanoo, ettei tunnista uutiskuvastoa ”hallitsemattomasta etelärajasta” lainkaan.

Rajalla asuvat hädin tuskin puhuvat rajapolitiikasta, Feliz sanoo. Hän ei ole koskaan nähnyt luvattomia rajanylityksiä eikä tunne ketään, joka olisi.

Rajaan ei siis tarvitse rajallakaan kiinnittää huomiota, jos ei halua.

Mutta jos ajaa muurin viertä, törmää heti rajavartioston työntekijöihin. Heidän tehtävänsä on vain ”valvoa rajaa” ja ottaa kiinni sen luvattomasti ylittäneet ihmiset.

Moni ihmettelee, miksi tulijat eivät yksinkertaisesti liity jonon jatkoksi virallisella rajanylityspaikalla ja ilmoita siellä anovansa turvapaikkaa. Käytännössä tätä on kuitenkin vaikeutettu erilaisin menettelyin niin, että turvapaikkahakemuksen saa jätettyä varmemmin, jos on jo päässyt Yhdysvaltain kamaralle.

Tuhansien kilometrien rajaa ei ole kattavasti aidattu. Suurin osa yksinkertaisesti kävelee tai juoksee maarajan yli tai kahlaa tai ui rajajoen yli.

Tyypillisesti heidät otetaan kiinni, minkä jälkeen he voivat anoa turvapaikkaa. Sitten heidät on vapautettu Yhdysvaltoihin odottamaan asiansa käsittelyä.

Sinä aikana moni katoaa. He jatkavat elämäänsä ja töiden tekoa ilman virallista lupaa eivätkä koskaan saavu oikeuden eteen pelätessään, ettei heille myönnetä turvapaikkaa.

On arvioitu, että Yhdysvaltojen työmarkkinoilla on yli kahdeksan miljoonaa paperitonta. Se tekee koko maan talouden riippuvaiseksi paperittomista, ja osin siksi järjestelmä on leväperäinen.

Ricardo Barrios kaipaa perhettään, joka jäi Ecuadoriin. ”Puhun heille joka päivä, monta kertaa päivässä. He ovat minulle kaikki kaikessa.”

Ei ole mitään merkkejä siitä, että tilanne rajalla helpottaisi. Päin vastoin.

Tulijoiden määrän kasvu johtuu suuresta murroksesta Latinalaisen Amerikan muuttoliikkeissä. Venezuelasta, Kuubasta ja Nicaraguasta saapuu Yhdysvaltoihin ensi kertaa enemmän ihmisiä kuin Keski-Amerikan köyhästä kolmikosta El Salvadorista, Guatemalasta ja Hondurasista.

Kolmessa vasemmistodiktaatuurissa sorto on pahentunut entisestään. Moni lähimaihin paennut on päättänyt jatkaa parempien mahdollisuuksien perässä Yhdysvaltoihin.

Venezuelassa talous ja yhteiskuntarauha ovat romahtaneet Nicolás Maduron sosialistihallinnon ohjaksissa. Vuonna 2015 maassa asui noin 30 miljoonaa ihmistä, mutta sittemmin sieltä on lähtenyt miljoonia heistä – lähes joka neljäs.

Barrios toivoo saavansa perheensä myöhemmin luokseen, kunhan on itse – toivottavasti – saanut turvapaikan Yhdysvalloista.

”Kiitän Jumalaa siitä, että olen täällä taistelemassa unelmieni puolesta.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat