Rajut myrskyt runnoivat Italian keskiosia, ainakin kymmenen kuoli

Perjantaina jatkuneissa myrkyissä on kadonnut ihmisiä. Seitsemän on löytynyt kuolleena.

16.9. 10:18 | Päivitetty 16.9. 17:50

Ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa Italian keskiosia runnelleissa poikkeuksellisen rajuissa myrskyissä, kertoi maan media perjantaina.

Vesimassat syöksyivät kaupunkien ja kylien läpi, kun kahden tunnin aikana satoi paikoitellen liki 400 millimetriä vettä.

Pahimpia tuhoja koettiin Anconan satamakaupungissa ja sitä ympäröivällä Marchen alueella Adrianmeren rannalla, missä sähköt ja puhelinyhteydet katkesivat useilta alueilta.

Pelastustyöntekijöitä perjantaina Marchen alueella.

Hieman pohjoisempana rannikolla Senigallian satamakaupungissa kadut muuttuivat kuohuviksi koskiksi. Vesimassat veivät mukanaan autoja ja toivat mukanaan kasapäin mutaa.

Myrskyt seurasivat Italian pahinta kuivuutta seitsemään vuosikymmeneen. Muun muassa Pojoki, Italian suurin vesivarasto, kuivui lähes olemattomiin. Kuivuus ja paahtava helle ovat niin ikään kuivattaneet maan betoninkovaksi.

Italiassa äänestetään reilun viikon kuluttua parlamenttivaaleissa. Tuoreiden myrskyjen ja ennätyskuivuuden uskotaan entisestään korostavan ilmastoasioiden painoarvoa vaalikamppailussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat