Yhdysvalloissa kiehuu Floridan kuvernöörin kuljetettua siirtolaisia osavaltioiden välillä

Kuvernööri Ron DeSantisin toimintaa on verrattu julkisessa keskustelussa ihmissalakuljetukseen ja sieppaukseen. Hän junaili alun perin Texasissa olleita siirtolaisia kuljetettavaksi Massachusettsiin.

Kuvernööri DeSantis perusteli temppua sillä, että eteläiset republikaanijohtoiset osavaltiot joutuvat hänen mukaansa kantamaan suuremman taakan maan etelärajan ylittävistä siirtolaisista.

17.9. 5:54

Yhdysvaltain sisäpoliittinen kenttä kiehuu Floridan kuvernööri, republikaani Ron DeSantisin tempauksesta, jossa kuvernööri junaili alun perin Texasin osavaltiossa olleita siirtolaisia kuljetettavaksi demokraattivaltaisen Massachusettsin osavaltion Martha’s Vineyard -saarelle lentoteitse.

Kuvernööri perusteli tekoa sillä, että eteläiset republikaanijohtoiset osavaltiot joutuvat hänen mukaansa kantamaan suuremman taakan maan etelärajan ylittävistä siirtolaisista.

”Jokaisen yhteisön Amerikassa tulisi jakaa tämä taakka. Sen ei pitäisi langeta kokonaan muutaman punaisen osavaltion käsiin”, DeSantis kommentoi otettuaan vastuun tapauksesta.

Rikkaiden liberaalien lomakohteena tunnetun Martha's Vineyardin paikallis­viranomaisille ei tehty kuljetuksesta etukäteisilmoitusta, ja saaren asukkaille tulikin kiire järjestää hätämajoitus paikalle ilmestyneille noin 50 siirtolaiselle. Paikallis­viranomaisten mukaan siirtolaiset olivat lähtöisin Venezuelasta, ja joukossa kerrotaan olleen useita perheitä lapsineen.

Tapaus herätti ankaraa arvostelua demokraattipoliitikkojen leiristä.

”Jopa Ron DeSantisilta tämä on uusi rimanalitus. Ei ole mitään, mitä DeSantis ei tekisi, eikä ketään, ketä hän ei satuttaisi poliittisten pisteiden keräämiseksi”, sanoi Floridan demokraattipuolueen puheenjohtaja Manny Diaz CNN:n mukaan.

Saarelle keskiviikkona kuljetetut ja siellä kaksi päivää olleet siirtolaiset on kuljetettu saarelta tilapäismajoitukseen sotilastukikohtaan, kertoi CNN perjantaina.

Kalifornian demokraattikuvernööri Gavin Newsom haastoi jupakan seurauksena DeSantisin vaaliväittelyyn siirtolaisasioista, kertoo yhdysvaltalainen politiikan lehti Hill.

Molemmat ovat Yhdysvaltain osavaltiopolitiikan eturivin nimiä ja puolueidensa spekuloituja presidenttiehdokkaita. Molemmat ovat myös hakemassa jatkokautta kuvernööreinä marraskuun välivaaleissa.

”Selvästi sinulla on kiire pelata poliittisia pelejä ihmisten elämillä. Koska sinulla on selvästi vain yksi kaiken ylittävä tarve eli huomion saaminen, niin käydäänpä väittelyyn. Minä tuon hiusgeelini ja sinä tuot hiussuihkeesi”, Newsom haastoi DeSantisin Twitterissä.

Toistaiseksi on epäselvää, rikkoiko Floridan kuvernööri lakia tempullaan. Hänen toimintaansa on julkisessa keskustelussa verrattu ihmissalakuljetukseen ja sieppaukseen.

Siirtolaiset kertovat, että heille oli annettu perätöntä tietoa ennen matkaa Martha's Vineyardiin, kertoo The New York Times. Siirtolaisia edustavat asianajajat lupaavat oikeustoimia kuvernöörin tekojen seurauksena, lehti kertoo.

Asianajajien mukaan siirtolaisille oli valehdeltu muun muassa perillä odottavasta majoituksesta ja maahanmuuttopalveluista. Floridan kuvernööri kiistää tämän ja on sanonut, että siirtolaiset lähtivät lennolleen vapaaehtoisesti.

Myös Valkoisen talon edustajat tuomitsivat tempauksen. Saarelle lennätettyjen joukossa oli maassa laillisesti turvapaikkaa hakemassa olleita ihmisiä.

”Turvapaikanhakijoiden houkuttelu matkalle valheellisesti ja heidän hylkäämisensä tienvarteen tuhansien kilometrien päähän ei ole mikään ratkaisu globaaliin haasteeseen. Nämä ovat taktiikoita, joista salakuljettajia pidätetään”, sanoi Valkoisen talon tiedottaja Abdullah Hasan.

DeSantis on uhonnut jatkavansa siirtolaisten kuljetuksia. Hän kertoo osavaltionsa budjetoineen siirtolaisten siirtoihin 12 miljoonaa dollaria ja että bussikuljetuksia ja lentoja jatketaan, kertoo CNN.

Myös Texasin kuvernööri Greg Abbott toteutti tällä viikolla samantyyppisen teon lähettämällä kaksi bussillista siirtolaisia varapresidentti Kamala Harrisin asunnolle pääkaupunki Washingtoniin ilman ennakkovaroitusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat