Tutkija: Venäjä laskee lännen väsyvän sotaan, Ukrainan alueet liitetään Venäjään parissa viikossa

Miehitettyjen alueiden ”äänestystulos” on päätetty ennalta. Putinin odotetaan antavan asiaa koskevan ilmoituksen parlamentille jo perjantaina.

Nainen äänesti Venäjän järjestämässä ”kansanäänestyksessä” Donetskissa tiistaina.

27.9. 19:31

Venäjän valloittamilla Ukrainan alueilla järjestämät niin sanotut ”kansanäänestykset” päättyivät tiistaina eikä tuloksista ole epäselvyyttä. Näytelmän jälkeen Venäjä tulee liittämään nämä alueet itseensä.

Donetskin ja Luhanskin alueet julistautuivat itsenäisiksi jo 2014 ja Venäjä tunnusti ne helmikuussa. Näiden alueiden asukkailta kysyttiin nyt, kannattavatko he ”kansantasavaltojen liittämistä Venäjään liittovaltion subjektin oikeuksilla?”

Helmi–maaliskuussa valloitetuilla Hersonin ja Zaporižžjan alueilla kysymys oli hieman pidempi: ”Kannatatteko alueen eroamista Ukrainasta, alueen muodostamista itsenäiseksi valtioksi ja sen liittämistä Venäjään liittovaltion subjektin oikeuksilla?”

Ukrainan neljän itäisen ja eteläisen alueen lisäksi äänestysmahdollisuutta on tarjottu myös Krimillä ja Venäjällä.

Prosesseissa tuskin aikaa tuhlataan, koska ”äänestysten” tulos on päätetty ennalta. Presidentti Vladimir Putinin odotetaan antavan asiaa koskevan ilmoituksen parlamentille jo ensi perjantaina.

Krimillä maaliskuun 16. päivänä 2014 järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen kesti viisi päivää, kunnes Venäjän parlamentin ylähuone ratifioi ”sopimuksen” alueen liittämisestä Venäjään.

Ohjelmajohtaja Arkadi Mošes Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, että alueet on liitetty Venäjään parissa viikossa. Tavoitteita on hänen mukaansa kolme: varmistaa kotiyleisön tuki, viestiä lännelle Venäjän olevan tosissaan ja aloitteellinen osapuoli sekä mobilisoida miehitettyjen alueiden väestöä rintamalle.

”Tämä koskee myös alueilta Venäjälle siirtyneitä miehiä”, Mošes huomauttaa.

”Voi olla, että suurin osa venäläisistä ei usko kansanäänestyksen aitouteen”, hän sanoo. ”Mutta onko heitä pyydettykään uskomaan?”

Venäjä esittää jatkossa taistelut näistä neljästä Ukrainan maakunnasta alueellisena itsepuolustuksena. Monet odottavat tämän johtavan sodanjulistukseen Ukrainalle – se on yhä tekemättä, ”osittaisesta” liikekannallepanosta huolimatta.

”En usko sodanjulistukseen, koska se merkitsisi samalla sotatilan julistamista Venäjälle”, Mošes sanoo. ”Sillä taas olisi laajat seuraukset koko maan tilanteelle.”

”Tarkoitus voi olla todellinen liikekannallepano, jonka avulla rintamalle saataisiin oikeasti uusia joukkoja 3–6 kuukauden kuluessa. Eli ratkaisu siirtyisi kevääseen. Ja joka tapauksessa se siirtyy ainakin joulukuuhun.”

Ajan voittaminen saattaa olla Venäjälle tärkeää varsinkin, jos Kremlissä uskotaan, että lännen tuki Ukrainalle voisi sodan pitkittyessä hiipua.

”Länteen vaikuttaminen on tässä tärkeää”, Mošes sanoo.

”Jos katsot Eurooppaa Kremlistä, niin mitä näet? Saksa ei suostu antamaan panssarivaunuja Ukrainalle, Italiassa laitaoikeisto voittaa vaalit – – Ja Yhdysvaltain välivaaleillakin voi olla merkitystä, jos republikaanit saavuttavat merkittävän voiton.”

PUTIN ilmoitti ”osittaisesta” liikekannallepanosta nauhoitetussa puheessaan viikko sitten. Putin vakuutti, että Venäjä tekee liitettyjen alueiden puolustamiseksi kaikkensa, eikä kyse ole ”bluffaamisesta”.

Lausunnon katsottiin viittaavaan ydinaseiden käyttöön.

”Ei sitä mahdollisuutta pidä pois sulkea varsinkaan, jos Venäjä on häviämässä taistelun”, Mošes sanoo.

”Mutta kynnys on korkea. Kun jo mobilisoinnista päättäminen oli näin vaikeaa, ei ydinaseiden käyttö todennäköiseltä näytä.”

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat