Presidentti Biden arveli Ian-myrskyn osoittautuvan Floridan historian tappavimmaksi: ”Merkittävä määrä ihmishenkiä on voitu menettää”

Floridan kuvernööri puhui tulvasta, joka nähdään ”kerran 500 vuodessa”.

29.9. 18:52 | Päivitetty 30.9. 8:07

Yhdysvalloissa Floridaa moukaroinut Ian-myrsky on voimistunut jälleen hurrikaaniksi. Maan kansallisen hurrikaanikeskuksen (NHC) mukaan Ianin tuulet puhaltavat lähes 38 metriä sekunnissa.

Kovimmillaan hurrikaaniasteikon korkeinta eli viidettä kategoriaa hätyytellyt myräkkä laantui välissä trooppiseksi myrskyksi, mutta Ian on sittemmin palannut asteikon ykköstasolle.

Välissä myräkkä ehti laantua trooppiseksi myrskyksi, mutta nyt pohjoista kohti suuntaava Ian on palannut hurrikaaniasteikon ykköstasolle sen tuulten puhaltaessa yli 33 metriä sekunnissa.

NHC:n mukaan myrskyn on määrä lähestyä Etelä-Carolinan rannikkoa perjantaina. Hurrikaanin kerrotaan tuovan mukanaan hengenvaarallisia tulvia, voimakkaita tuulia ja myrskyvuoksen.

Yli 2,2 miljoonaa sähköyhtiöiden asiakasta oli tarkkailusivuston mukaan Floridassa ilman sähköä hurrikaanin vuoksi.

Toistaiseksi on epäselvää, kuinka monta ihmistä on kuollut myrskyssä Floridassa, koska tiedot uhreista ovat hajanaisia, uutistoimisto Reuters kertoo. Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin mukaan joitain ihmisiä on kateissa. Hänen mukaansa tarkempaa tietoa kuolonuhrien määrästä on odotettavissa lähipäivinä.

Sarasotan piirikunnan viranomaiset tutkivat kahta kuolemantapausta, jotka mahdollisesti johtuvat myrskystä.

DeSantis sanoi, että rannikolla sijaitseva Fort Myers ja sen naapurikaupunki Cape Coral ovat kärsineet pahasti tulvista ja myrskystä. DeSantisin mukaan vaurioiden korjaaminen tulee kestämään vuosia.

”Vesimäärä, joka on nyt nousussa, ja joka nousee edelleen, on periaatteessa tulva, jollainen nähdään kerran 500 vuodessa”, DeSantis maalaili tiedotustilaisuudessa.

Presidentti Joe Biden julisti myrskyn suuronnettomuudeksi ja määräsi liittovaltion avustamaan pelastustöissä.

Biden arvioi, että hurrikaani Ian saattaa osoittautua Floridan historian kaikkein tappavimmaksi myrskyksi. Hän vieraili hätätilavirasto Feman päämajassa Washingtonissa ja sanoi, että vaikka tiedot ovat vielä vahvistamattomia, saattaa uhriluku nousta korkeaksi.

”Numerot ovat vielä epäselviä, mutta alustavien tietojen mukaan merkittävä määrä ihmishenkiä on voitu menettää”, Biden sanoi Reutersin mukaan.

Sosiaalisessa mediassa julkaistiin kuvia veden valtaamista kaduista, ja televisiossa on näytetty muun muassa merenrantataloihin virtaavaa tulvavettä, tulvaveden alle jääneitä teitä ja virtauksen mukaan lähteneitä autoja.

Myrsky uhkasi myös Orlandon kaupunkia ja sen lähellä sijaitsevia Disneyn huvipuistoja, jotka suljettiin myrskyn takia.

Ian hätyytteli kovimmillaan viitoskategoriaa, joka on Saffir-Simpsonin hurrikaaniasteikon korkein taso. Se edellyttää tuulen nopeuden olevan yli 69 metriä sekunnissa, kun NHC:n mukaan Ianin tuulet puhalsivat sen rantautuessa Floridaan 67 metriä sekunnissa.

Aiemmin Kuubassa tuhojaan tehneen Ianin vuoksi Floridassa on seurantasivuston mukaan noin 2,2 miljoonaa sähköyhtiöiden asiakasta virtaa vailla.

Ilmastonmuutoksen lämmittäessä meren pintaa trooppisten myrskyjen uskotaan voimistuvan nykyisestä.

Uutistoimisto AFP:n haastattelema ilmakehätutkija, professori Gary Lackmann Pohjois-Carolinan osavaltionyliopistosta kertoo tutkimuksissa havaitun, että vaikka myrskyjen määrä tuskin kasvaa, ilmastonmuutoksen myötä trooppiset myrskyt kehittyvät nykyistä todennäköisemmin hurrikaaneiksi.

Myrskytuhoja Fort Myersissä torstaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat