Yli 40 ihmisen ruumiit löydetty joukko­haudasta Libyassa

Joukkohauta sijaitsee Sirten kaupungissa, joka oli jihadistisen terroristi­järjestö Isisin hallussa vuosina 2015–2016.

2.10. 17:01

Libyassa on löydetty joukkohaudasta 42 ihmisen ruumiit, maan viranomaiset tiedottivat sunnuntaina. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Joukkohauta sijaitsee Libyan rannikolla Sirten kaupungissa, joka oli jihadistisen Isis-terroristijärjestön hallussa vuosina 2015–2016. Libyan viranomaisen mukaan joukkohauta löydettiin vinkkien perusteella aiemmin kouluna toimineen rakennuksen pihasta.

Viranomaisten mukaan ruumiita ei ole tunnistettu, mutta niistä on otettu dna-näytteet.

Isis valtasi Sirten sekasorrossa, joka seurasi Libyan kansannousua vuonna 2011. Sotilasliitto Naton tukema kansannousu kaatoi diktaattori Muammar Gaddafin hallinnon ja surmasi Gaddafin. Parin vuoden kaaoksen jälkeen alkoi sisällissota, johon osallistui Isisin lisäksi lukuisia muita aseellisia ryhmiä.

Isisin ajoivat pois Sirtestä YK:n tukeman ”kansallisen sovun hallituksen” GNA:n joukot joulukuussa 2016.

Sirtestä ja sen lähistöltä on paljastunut Isisin ajan jälkeen muitakin joukkohautoja. Vuonna 2017 kaupungista löytyi 21 koptilaiskristityn joukkohauta, sitä seuraavana vuonna kaupungin liepeillä sijainneesta joukkohaudasta löytyi 34 etiopialaiskristityn jäänteet.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat