Opiskelijat osoittivat mieltään Iranissa, turvallisuus­joukkojen kerrotaan jahdanneen protestoijia kampuksen parkkihallissa

Monissa Iranin yliopistoissa järjestettiin sunnuntaina mielenosoituksia, joita Iranin turvallisuusjoukkojen kerrotaan taltuttaneen muun muassa kyynelkaasulla.

Uutistoimisto Reutersin saama kuva yliopisto-opiskelijoiden yhteenotosta Iranin turvallisuusjoukkojen kanssa sunnuntaina 2. lokakuuta.

Iranin turvallisuusjoukot ottivat sunnuntaina yhteen opiskelijoiden kanssa Sharifin yliopiston kampuksella maan pääkaupungissa Teheranissa.

Asiasta raportoivat muun muassa uutistoimisto Reuters ja Britannian yleisradioyhtiö BBC paikallismedioiden ja sosiaalisen median tietojen pohjalta. Yhteenotoista julkaistut kuva- ja videomateriaalit näyttävät Reutersin mukaan turvallisuusjoukkojen suihkuttavan kyynelkaasua väkijoukkoon ja videon taustalla kuuluu ampumisen ääniä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat