Venäjä iski ohjuksilla alueelle, jonka se juuri ”liitti” itseensä

Ukrainan mukaan se on vallannut viime päivinä 400 neliökilometrin alueen Venäjän joukoilta Hersonin maakunnassa. Kenraalin mukaan Harkovan alueella on viime viikkoina vapautettu 93 asutuskeskusta.

6.10. 20:06 | Päivitetty 6.10. 21:28

Venäjä iski torstaina useilla ohjuksilla eri aikoina Etelä-Ukrainassa sijaitsevaan Zaporižžjan kaupunkiin, uutistoimistot kertoivat.

Varhain aamuyöllä alkaneissa iskuissa ohjukset osuivat esimerkiksi viisikerroksiseen kerrostaloon, joka tuhoutui pahoin paikallisten välittämien kuvien perusteella. Pelastus­viranomaisia lainanneen uutistoimisto AFP:n mukaan ainakin kolme ihmistä sai surmansa ja useita ihmisiä loukkaantui.

Uutistoimisto AP:n tavoittamien viranomaislähteiden mukaan yli 40 rakennusta vaurioitui iskuissa.

Iskut herättävät ristiriitaisia ajatuksia, sillä Venäjä on viime päivinä ”liittänyt” neljä Ukrainan aluetta itseensä. Yksi niistä on Zaporižžjan maakunta, jonka pääkaupunki torstaina pommitettu Zaporižžja on.

Aiemmin yli 700 000 asukkaan kaupunki on tosin Ukrainan joukkojen hallussa, kuten monet muutkin Venäjän omikseen väittämät alueet.

”Venäjän terrori on pysäytettävä – voimatoimin aseilla, pakotteilla tai täydellä eristämisellä”, Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba totesi iskuista Twitter-viestissään.

Nuoripari hakeutui suojaisaan paikkaan ilmahälytyksen aikana Zaporižžjassa torstaina.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti keskiviikkona, että Zaporižžjan kaupungista lounaaseen sijaitseva ydinvoimalaitos on nyt Venäjän ”federaation omaisuutta”.

Venäjän joukot ottivat ydinvoimala-alueen haltuunsa aiemmin sodassa. Laitos ei ole ollut toiminnassa syyskuun 11. päivän jälkeen.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syytti torstaina Venäjää ”kiristämisestä” liittyen ydinvoimalan kaappaamiseen, uutistoimisto Reuters kertoi. Hänen mukaansa yksi ulottuvuus kiristyksessä on sähkön epääminen ukrainalaisilta.

Ennen sotaa Zaporižžjan kuuden reaktorin ydinvoimala, Euroopan suurin, tuotti noin viidenneksen yli 43 miljoonan asukkaan Ukrainan sähköntarpeesta. Venäjä ja Ukraina ovat pitkin sotaa syytelleet toisiaan ydinvoimala-alueen pommittamisesta ja mahdollisen ydinkatastrofin riskin aiheuttamisesta.

YK:n alaisen kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtajan Rafael Grossin oli määrä tavata Ukrainan hallituksen edustajia torstaina ja keskustella suoja-alueen perustamisesta Zaporižžjan ydinvoimalan ympärille. Hän aikoo matkata myöhemmin Moskovaan, IAEA tiedotti.

Aseistettu turvamies Zaporižžjan ydinvoimalan edustalla 11. syyskuuta.

Ukrainan joukot ovat valloittaneet viime viikon aikana jopa kymmeniä asutus­keskuksia Venäjän miehittäjiltä Hersonin maakunnassa maan eteläosassa, ukrainalaiset ja ulkomaiset lähteet ovat kertoneet.

Ukrainan eteläisen komentokeskuksen tiedottaja Natalia Humeniuk kertoi torstaina uutistoimisto AFP:n mukaan, että Hersonin maakunnassa lokakuun alusta lähtien vapautettujen alueiden yhteispinta-ala on yli 400 neliökilometriä. Helsingin pinta-ala ilman merialueita on noin 214 neliökilometriä.

Venäjän armeija puolestaan ilmoitti, että se on onnistunut puskemaan Ukrainan joukkoja alueella takaisin ”Venäjän puolustuslinjan mukaisesti”.

Ukrainan vastahyökkäys Hersonin maakunnassa näytti pitkään junnaavan paikallaan, mutta viime päivinä joukot ovat onnistuneet paikoin etenemään jopa kymmenien kilometrien matkoja tietyillä maakaistaleilla.

Ukrainan hyökkäys Hersonissa on menestynyt erityisen hyvin maakunnan pohjoislaidalla. Sieltä on kuitenkin vielä noin sadan kilometrin matka maakunnan pääkaupunkiin Hersoniin, jonka Venäjän joukot valtasivat viime keväänä ja joka oli ensimmäinen merkittävä saavutus Venäjälle muuten epäonnisesti sujuneessa sodassa.

Lue lisää: Venäjä ”romahti” Hersonissa, mutta kovimmat taistot ovat edessä

Ukrainalainen kenraali Oleksiy Hromov kertoi, että Ukrainan joukot ovat onnistuneet valtaamaan yli 2 400 neliökilometrin alueen Ukrainan koillisosissa 21. syyskuuta jälkeen, uutistoimisto Reuters kertoi torstai-iltana.

Gromovin mukaan joukot ovat edenneet Harkovan maakunnassa paikoin 55 kilometriä ja valloittaneet takaisin 93 asutuskeskusta.

Gromovin mukaan Venäjän joukot pyrkivät hidastamaan ukrainalaisten etenemistä Harkovan maakunnan Kupjanskista kohti Luhanskin naapurimaakunnan Svatoven kaupunkia. Kaupunkien välimatka on noin 60 kilometriä.

Ukraina valtasi tärkeän junaliikenteen solmukaupungin Kupjanskin syyskuussa, mikä on Gromovin mukaan vaikeuttanut Venäjän logistiikan toimintaa merkittävästi. Reuters kertoi, ettei se ole pystynyt vahvistamaan Gromovin ilmoittamia aluevaltauksia.

Ukraina saattaa eri ilmoituksillaan kertoa samoista aluevalloituksista useaan otteeseen pitääkseen kotimaista taistelumieltä yllä ja länsimaiden aseavun virkeänä. Presidentti Zelenskyi ilmoitti syyskuun puolivälissä, että Ukraina oli syyskuussa vallannut takaisin 6 000 neliökilometrin alueet. Tuolloin vastahyökkäys Harkovan maakunnassa oli kovassa myötätuulessa.

Oikaisu 6.10. kello 21.13: Artikkelissa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Ukraina olisi vapauttanut Hersonin länsipuolella sijaitsevan Myroljubivkan asutuskeskuksen. Tosiasiassa Ukrainan joukot ovat vallanneet samannimisen paikkakunnan Hersonin koillispuolella. Artikkelista on poistettu asiaa koskeva kohta ja karttaan on merkitty ”oikea” Myroljubivka.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat