Svetlana Litvinenko (vas. kesk.) ja hänen veljensä Vladimir Lomko jättivät toisilleen jäähyväisiä Pultavan rautatieasemalla. Litvinenko oli lähdössä junalla Kiovaan.

Pultavan taistelusta on kulunut 313 vuotta, eikä hallitsevassa venäläisessä mielen­maisemassa ole sen jälkeen juuri mikään muuttunut

Pultava on kaupunki Ukrainassa ja monille tuttu nimi koulun historiantunneilta. Pultavan taistelu vuonna 1709 oli mieletön verilöyly, jossa kuoli suuri määrä myös suomalaisia sotilaita. Venäjä on palannut sen aikaiseen ajatusmaailmaan, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.


23.10. 2:00 | Päivitetty 26.10. 15:16

Miksi me olemme joutuneet tänne? Tähän paikkaan, aina samaan?

Laskeudumme maasturilla jyrkkää mukulakivikatua Pultavan pohjoislaidalla. Etuoikealla, harjanteella, kimmeltävät sipulikupolit. Siellä on Pyhän ristin luostari.

Kaarle XII. Axel Sparren teos Ruotsin kansallismuseossa.

Harjanteen nokassa oli luostari myös kesällä 1709. Nunnaluostari. Sinne saapui vieras kaukaa. Hän oli Ruotsin nuori kuningas Kaarle XII, joka pyysi saada majoittua luostariin. Ei nunnilla tietenkään ollut mahdollisuutta kieltäytyä.

Kaarle ei toki liikkunut yksin. Samaan kortteeriin asettuivat hänen esikuntansa ja sotakansliansa sekä henkivartiokaarti.

Pyhän ristin luostari näkyy myös Pultavan keskustan näköalapaikalle, Kansojen ystävyyden rotundalle. Näköalatasanteella oli soittamassa pultavalainen Andri Butorin.

27-vuotiaan kuninkaan armeija, yli 24 000 miestä, leiriytyi lähiseudulle. Oli kuuma. Ruotsalaiset piirittivät Pultavaa, joka oli tuskin kyläpahasta kookkaampi mutta vantterasti linnoitettu.

Moni muistaa Pultavan ainakin nimenä koulun historiantunneilta. Pultavassa käytiin taistelu, jolla oli kauaskantoinen merkitys myös Suomelle.

Pietari I. Jean-Marc Nattierin maalaus, Eremitaasi.

Kaarlen armeijassa oli ehkä parituhatta suomalaista. Sen verran heitä oli jäljellä kesäkuussa 1709. Tuhannet piruparat olivat kuolleet matkan varrelle pitkällä sotaretkellä, kun Kaarle-kuningas halusi jästipäisesti nujertaa Venäjän, perivihollisen, jota hallitsi tsaari Pietari I.

Rajamaa Suomi kantoi kokoaan suuremman taakan suurvalta-Ruotsin sodissa. Kuten ruotsalainen historioitsija Peter Englund on kirjoittanut mestarillisessa Pultava-teoksessaan: ”Tukholman vallanpitäjät – – raahauttivat huoletta suuria määriä suomalaisia sotilaita kaatumaan kaukaisille merentakaisille taistelukentille.”

Moskovaan piti päästä. Pultavassa oltiin.

Sotaväkeen värvätyt rivimiehet eivät mahtaneet ymmärtää, miksi oli ylipäätään pitänyt marssia näin kauas kotoa. Tuskien taipaleita, loputtomiin. Suomen etelärannikolle on Pultavasta linnuntietä 1 300 kilometriä.

Pultavassa sotajoukko kohtaisi tiensä pään. Täällä Ukrainan tantereilla käytäisiin 28. kesäkuuta vuonna 1709 ratkaisutaistelu, joka päättyisi hirveään verilöylyyn.

Ruotsin suurvalta-asema olisi mennyttä ikiajoiksi, ja suojattomaksi jäänyttä Suomea odottaisi kiirastuli: julma venäläismiehitys eli isoviha.

Miksi me olemme joutuneet tänne? Tähän paikkaan, Pultavaan, ainaiseen?

On lokakuu 2022. Käännymme Pultavan taistelulle pyhitetyn museon pihaan.

”Nämä taistelukentät olivat Euroopan historian kannalta ratkaisevia”, sanoo Oleh Bezverhni, kun olemme nousseet autosta.

65-vuotias Bezverhni on lupautunut historiaoppaaksemme. Hän on pultavalainen everstiluutnantti evp. ja intohimoinen historianharrastaja, joka on muun muassa koonnut Pultavan taistelusta verkkosivuston – viidellä kielellä, myös ruotsiksi.

Museon edustalla oleva patsas on verhottu mustaan muoviin. Se on tsaari Pietarin näköispatsas, Bezverhni kertoo. Jää epäselväksi, onko patsas haluttu suojata Venäjän hyökkäykseltä vai onko se haluttu pois näkyvistä.

Venäjän tsaari Pietari I:n patsas Pultavan taistelusta kertovan museon edustalla.

Jos kyse on suojaamisesta, historian ironia on melkoinen.

Pietari, myös ”Suureksi” kutsuttu, on Venäjän nykyisen itsevaltiaan Vladimir Putinin tärkeimpiä esikuvia. Kremlin saleissakin tiettävästi päivystää näyttävä pronssinen Pietari.

Kun Pietari-tsaarin nimikkokaupungissa viime kesäkuussa juhlittiin hänen syntymänsä 350-vuotisjuhlaa, Putin ei arkaillut nostaa itseään samalle voittoisien sodanjohtajien jalustalle.

Putin pohdiskeli ääneen, että 1700-luvun alun suuressa Pohjan sodassa tsaari Pietari ei todellakaan anastanut Ruotsilta Baltiaa tai suomalaisia alueita. Hän vain otti takaisin sen, mikä Venäjälle kuului.

”Juuri mikään ei ole muuttunut”, Putin sanoi. ”Hämmästyttävää!”

Hän jatkoi: ”Selvästikin myös meidän osaksemme on tullut ottaa takaisin [alueita] ja vahvistua.”

Käymme Pultavan taistelun museoon henkilökunnan ovesta. Museonjohtaja Natalija Bilan on meitä vastassa kahden tutkijakollegan kera.

Se on kovin ystävällistä, sillä museo on oikeastaan suljettu. Ovet pantiin säppiin 24. helmikuuta, Bilan kertoo, päivänä, jona Venäjä aloitti täysimittaisen terrorihyökkäyksensä Ukrainaan.

Pultavalainen historiantutkija, everstiluutnantti evp. Oleh Bezverhni (vas.), museonjohtaja Natalija Bilan, tutkimusvastaava Serhi Makarenko ja tutkimustyön varajohtaja Ljudmila Šedryk Pultavan taistelun museossa.

Pultavan taistelun museon pihalla.

Museon ikkunat on teipattu; teippauksen olisi tarkoitus suojata ikkunalasia räjähdysten aiheuttamilta paineaalloilta. Sotamuseota yritetään varjella sodalta.

Venäjän hyökkäyssodan taisteluja on käyty noin 150 kilometrin päässä Pultavasta, koillisessa Harkovan suunnalla ja pohjoisessa Sumyn seudulla.

Helmi–maaliskuussa tuntui mahdolliselta, että Venäjän joukot tunkeutuisivat Pultavaan asti. Kyllä se pelotti, museonjohtaja Bilan kertoo. Pultavassa kasattiin panssariesteitä ja kaivettiin poteroita.

Pultavalaiset historiaekspertit johdattavat meitä näyttelysalista toiseen. Joitain esineitä on kuljetettu toisaalle säilöön sodan ajaksi: arvomaalauksia sekä vitriinin verran vanhoja ruotsalaiskolikoita ja -plootuja.

Perusnäyttelystä saa silti käsityksen. On taistelukentän dioraama eli maisemamalli, on muotokuvia voittoisasta Pietarista (aikansa propagandaa), on kaikkinaista sodan tarpeistoa.

Tutkimusvastaava Serhi Makarenko poistaa suojakangasta Pietari I:tä esittävän maalauksen päältä Pultavan taistelun museossa.

Väkipyssy.

”Väkipyssy”, Oleh Bezverhni osoittaa seinällä olevaa asetta.

Väkipyssyt olivat julmia tappajia, eräänlaisia lyhytpiippuisia haulikoita. Ne voitiin ladata vaikka metalliromulla, ja niinpä osumat tekivät ihmiskehossa kauhistuttavaa jälkeä.

Pultavan museon väki on nähnyt vaivaa etsiäkseen suomalaisia kiinnekohtia kesän 1709 suurtaisteluun.

Tutkimusvastaava Serhi Makarenko arvioi, että suomalaisia sotilaita olisi ollut taistelussa kenties 2 500. Museolla on kuulemma hallussaan suomalaisrykmentin lipusta jääneet riekaleet, mutta ne ovat varastossa. Kyse on ilmeisesti Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentistä.

Pultavan taisteluun ei tosin osallistunut ainuttakaan eheää suomalaista joukko-osastoa. Ne oli suuren Pohjan sodan alkuvuosina tapettu miehitykseltään niin ohuiksi, että Pultavaan asti hengissä selvinneet suomalaissotilaat liitettiin riikinruotsalaisiin rykmentteihin.

Oli ruotusotilaita eli vakinaista väkeä. Oli myös sodan ahnaasti vaatimia lisärekryyttejä, pakko-otettuja. Pultavan tasangoille lakosi tuhansittain parikymppisiä poikia, ja nuorempiakin, niin Ruotsista kuin Suomenniemeltä.

Jätämme museoväelle jäähyväiset. Pyydämme Oleh Bezverhniä neuvomaan meille tien Pultavan varsinaisen ratkaisutaistelun tapahtumapaikalle. Sinne on lyhyt matka.

Pohjoiseen menevä valtatie halkoo kolmen vuosisadan takaista verikenttää. Bezverhni opastaa: vasemmalla, lännen suunnalla, on siipikarjatuotantolaitos, ja idässä on laaja peltoaukea.

Pysähdymme valtatien laitaan. Pultavan liepeillä on kosolti erilaisia muistomerkkejä, mutta juuri tässä kohtaa mikään ei muistuta – mistään.

Paitsi tavallaan sittenkin. Harpomme peltoaukean reunaan. Lokakuinen pelto on täynnään kuolleiden auringonkukkien rivistöjä, kuin vainajain tummanpuhuva armeijakunta.

Pultavalainen historiantutkija Oleh Bezverhni Pultavan taistelukentän alueella.

Pultavan päätaistelu käytiin tässä. Se oli muutaman tunnin mittainen perikato.

Peter Englund kuvailee Pultavan päivää muun muassa seuraavin sanakääntein:

”Aurinko; Venäjän jalkaväen pitkä vihreä muuri odottamassa – –; pienistä kanuunoista vähentymättömällä voimalla työntyvä jyrisevä ja savuava tulikiilojen virta.”

”Vihaiset käskyt, korahdukset ja epäinhimilliset kuolonkiljahdukset, jotka saavat jyrisevän auringonhalkoman taivaan pirstoutumaan entisestään; miehiä jotka kaatuvat, nääntyvät, kompastelevat, raivoavat, hoippuvat, ontuvat, lyyhistyvät tai sinkoutuvat auringon lämmittämään maahan; suihkuava veri ja irtirepeytyneet jäsenet; maassa punaisten huntujen peittämiä vääntyneitä myttyjä, vaikeasti tunnistettavia tahmaisia ihmisruumiin palasia, kihiseviä suolia ja suuria allikoita mustuvaa verta.”

Mitään hohdokasta Pultavan taistelussa ei siis ollut – paitsi tietysti voittoisan Pietari I:n näkökulmasta.

Ruotsin kukistaminen merkitsi Venäjän nousua Itämeren mahtivaltioksi. Heti Pultavan taistelun jälkeen Pietari kirjoitti eräälle lähimiehelleen kirjeen, jossa hän totesi, kuinka ”Jumalan avulla Pietarin kaupungin lopullinen peruskivi on nyt saatu paikoilleen”.

Tämä Venäjän uusi pääkaupunki, etenkin sen sijainti, tulisi maksamaan suomalaisille vielä paljon.

Denis Martens nuoremman Pultavan taistelua esittävä maalaus vuodelta 1726.

Englundin mukaan Kaarle XII:n armeijasta kaatui Pultavassa ainakin 6 900 sotilasta, likipitäen joka kolmas, mikä on järkyttävän suuri osuus.

Taistelun päätteeksi tällä tasangolla makasi läjäpäin haavoittuneita, myös kirjaimellisesti läjissä, ja venäläiset sotilaat ryntäsivät tappamaan ja ryöstämään avuttomia vihollisiaan, joista moni vaikeroi viime sanoinaan, että äiti, äiti.

Vielä kauheampi kohtalo oli venäläisten kiinni saamilla ukrainalaisilla kasakoilla, jotka olivat erehtyneet Kaarle-kuninkaan liittolaisiksi Venäjää vastaan. Heitä odotti kidutus ja hidas kuolema.

Pultavalainen tuttavuutemme Oleh Bezverhni irrottaa yhdestä auringonkukasta kukinnon ja kehottaa kuorimaan siemeniä maistiaisiksi. Ukrainan pelloilla jää tänä syksynä rutkasti satoa korjaamatta, koska vientimarkkinat ovat Venäjän hyökkäyssodan takia pahasti tukossa.

Suuntaamme Pultavan keskustaan. Kolmessasadassa vuodessa Pultava on kasvanut muutaman tuhannen asukkaan kylästä noin 300 000 asukkaan kaupungiksi. Kasvu selittyy otollisella sijainnilla Ukrainan suurimpien metropolien eli Kiovan ja Harkovan välillä, valtatien ja rautatien varressa.

Pultavalaisia kerrostaloja.

Pultava ei ole vauras. Kaupunkimaisemaa täplittävät kerrostalolähiöt, joista monet ovat Neuvostoliiton peruja eli yli 31 vuoden ikäisiä. Niin kauan Ukrainan itsenäisyyttä on kestänyt, ja se kyllä kestää edelleen, vaikka Moskovan sotakiihkoilijoilla on toiset aatokset.

Heinäkuussa 2021 Vladimir Putin julkaisi massiivisen kirjoitelman otsikolla ”Venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta ykseydestä”. Se ei ollut mikään valioaine.

Putin selitti harhaisesti argumentoiden, kuinka koko nyky-Ukraina Dneprjoesta itään – Pultavan aluekin nimeltä mainiten – kuuluu vääjäämättä venäläiseen, ortodoksiseen valtioon. Putin käytti näistä ukrainalaisista alueista johdonmukaisesti sanaa Malorossija, ”Vähä-Venäjä”, aivan varmasti tietoisena, kuinka loukkaavana ukrainalaiset sitä pitävät.

”Ruotsia vastaan käydyn suuren Pohjan sodan aikana Vähä-Venäjän asukkailla ei ollut valinnanvaraa, kenen puolella olla”, Putin kirjoitti. Hän lienee vihjannut, että Ruotsin armeija pakotti silloisia ukrainalaisia tukemaan sotaponnistuksiaan, vaikka ”eri kansankerroksiin kuuluneet ihmiset pitivät itseään venäläisinä ja ortodokseina”.

Jos Putin olisi saanut todellisuuden taipumaan historiankäsityksensä mukaiseksi, Pultavan keskusaukiolla tömisisivät nyt venäläiset sotilassaappaat.

Vaan eivät tömise. Sen sijaan ympyränmuotoisella puistoaukealla maleksii pariskuntia käsi kädessä, puhelimiinsa liimautuneita nuoria sekä lapsiperheitä.

Pultavalaiset Tanja Kalašnik (vas.), Inna Andrjuševa ja Vladislava Dotsenko kävelivät kaupungin keskustassa. Rattaissa oli Marko-vauva. Taustalla siintää voitonpylväs, jonka pultavalaiset tuntevat myös ”Pietarin falloksena”, joskin rahvaanomaisempaa sanaa käyttäen.

Pultava on lähestulkoon välttynyt Venäjän ohjusiskuilta, mikä on Ukrainan isompien kaupunkien joukossa poikkeuksellista. Paikalliset uumoilevat – ja niin Oleh Bezverhnikin arvelee –, että syynä on Pultavan taistelu vuonna 1709.

Tämän tulkinnan mukaan Pultava säästyy pahimmalta, koska sillä on erityinen paikka isovenäläisten imperialistien sydämissä.

Brittiläinen historioitsija Niall Ferguson alleviivasi Pultavan symbolista merkitystä jo ennen Venäjän talvihyökkäystä. Hän kirjoitti Washington Postin kolumnissaan tammikuussa, että Pultava saattaa väikehtiä Putinin mielessä jopa voitonparaatin pitopaikkana.

Oletus oli sinänsä järkeenkäypä. Näin Putin voisi astella suuren esikuvansa Pietari I:n jalanjäljissä ja saattaa houreiset historiafantasiansa toteen.

Pultavan keskusaukiota hallitsee tsaarinaikainen voitonpylväs. Oleh Bezverhni kertoo, että kaupunkilaiset tuntevat monumentin myös nimellä ”Pietarin fallos”.

Kysyn, onko nimitys tosiaankin ”Pietarin fallos” vaiko kenties jotain alatyylisempää.

”Jälkimmäistä”, Bezverhni vastaa.

Näköala Pultavan näköalatasanteelta, Kansojen ystävyyden rotundan luota.

Pultavan rautatieasemalla ikkunat on teipattu räjähdysten varalta.

Vaikka Pultavassa on rauhallista, se on kaupunki sotaa käyvässä maassa. Ei asiasta voi erehtyä. Yöllä on ilmahälytys. Katukuvassa näkee valmiuden puolustustaisteluun.

Kaduilla näkee myös verraten paljon asepukuisia, ja hautausmaalla on liikaa tuoreita hautoja.

Aleksandr Bilaš, 12.12.1984–26.2.2022.

Maksim Litovtšenko, 4.9.1999–31.8.2022.

Volodymyr Volodin, 18.3.1969–26.2.2022.

Ja niin edelleen.

Sankarivainajia on pitkä rivi jo aiemmiltakin sotavuosilta.

Yliluutnantti Dmytro Pruhlo, 27.12.1990–7.6.2019. Hänelle futis oli sydäntä lähellä. Hautapaadessa on koristekuviona jalkapallo ja nappulakengät.

Tämä kaikki on putinilaista historiankirjoitusta, ennen aikojaan kuolleiden auringonkukkien pelto.

Pultavan hautausmaan sankarihautoja.

Yliluutnantti Dmytro Pruhlon hauta.

Miksi me olemme joutuneet tänne? Tähän paikkaan, Pultavaan, aina samaan?

Jokin on mennyt Venäjällä perustavanlaatuisesti pieleen. Pultavan taistelusta on kulunut 313 vuotta ja 3 kuukautta, mutta jollain tasolla Venäjä on juuttunut sen aikaiseen todellisuuteen.

Venäjän laajentaminen, hyvä. Naapurimaiden alistaminen, hyvä. Sotilasmahdilla pullistelu, hyvä.

Tuollainen on hallitseva venäläinen mielenmaisema. Tuon Venäjän kanssa me joudumme elämään, aina vain, tahtomattamme.

Ruotsi kärsi Pultavassa kirvelevän tappion eikä enää ollut Itämeren suurvalta. Suomikin kärsi, valtakunnan laiminlyöty osa, ja kärsi vielä mittaamattoman paljon enemmän kuin Ruotsin ydinalueet.

Mutta Ruotsi ja Suomi ovat jo kauan sitten oppineet hylkäämään sen johtoajatuksen, että sotiminen olisi jotain tavoiteltavaa. Ruotsi ja Suomi ovat menestyjiä rauhassa, historian onnistuneimpiin kuuluvia valtioita.

Venäjä on usein osannut voittaa sotia. Siitä on kuitenkin iloa vain rajallisesti, jos ei osaa voittaa rauhaa. Venäjä ei ole koskaan voittanut rauhaa.

Juuri mikään ei ole muuttunut. Hämmästyttävää.

Yksi tuhansista Pultavan taistelun uhreista oli ruotsalainen luutnantti Georg Henrik von Borneman. Hän joutui venäläisten sotavangiksi ja menehtyi 25-vuotiaana.

Ennen kuolemaansa von Borneman ehti kirjoittaa runon. Peter Englund lainaa sitä Pultava-kirjassaan:

Mitä te olette, oi kuninkaat, jotka käytte niin suuria sotia,

Tuhoatte valtakuntia, kansaa ja monia maita,

Valutatte ihmisverta, teette niin julmia murhia?

Käsi täynnä tomua, kourallinen multaa.

Peter Englund: Pultava. Art House, 1989. Suom. Seppo Hyrkäs.

Pultavan hautausmaan Kaikkien pyhien kappelissa on Isä Myhailo, joka kertoo haudanneensa lukuisia sankarivainajia. Papin pojista kaksi on rintamalla. Kappelissa hänellä on apunaan tyttärensä, 12-vuotias Marija Kostenko, joka haaveilee sähköpotkulaudasta. Koossa on 4 000 hryvnian verran säästöjä. Se on noin 110 euroa, eli säästöjen kartuttamista pitää jatkaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat