Kaasulaitos evakuoitiin, syynä ehkä perätön pommi­uhkaus

Poliisin mukaan tilanne on selvinnyt, ja lisää tietoa on luvassa myöhemmin torstaina. Työntekijät pääsivät palaamaan töihin iltapäivällä Suomen aikaa.

Ormen Langen kaasulaitos vuonna 2002 otetussa kuvassa.

13.10. 10:54 | Päivitetty 13.10. 13:30

Norjassa Møren ja Romsdalin läänissä sijaitseva kaasulaitos evakuoitiin paikallisten viranomaisten mukaan kokonaan torstaina aamupäivästä, kertovat VG ja Dagens Næringsliv.

Aukran pormestari Odd Jørgen Nilssen kertoi TV2:lle, että kyseessä oli pommiuhkaus, joka tehtiin puhelimitse.

Poliisin mukaan uhkaus oli perätön, eikä siitä aiheutunut sitä kautta vaaraa. Poliisi kertoo myös, että se on tietoinen epäillyn henkilöllisyydestä. Poliisi ei ole toistaiseksi vahvistanut pormestarin väitettä, että uhkauksessa olisi puhuttu pommista.

”Poliisi ryhtyi tarvittaviin toimiin ja on selvittänyt tilanteen. Ei ole näyttöä, että uhka olisi todellinen, ja he ovat päästäneet evakuoidut takaisin töihin”, Shellin viestinnästä ja viranomaisyhteistyöstä vastaava johtaja Jan Soppeland kertoi NTB:lle iltapäivällä Suomen aikaa.

Nyhamnan kaasulaitos saa kaasunsa Ormen Langen kaasukentältä, joka on Norjan toiseksi suurin kaasukenttä. Nyhamnasta kulkee Langeledin kaasuputki, jonka kautta kaasua kulkee Britanniaan. Kaasuputki oli maailman pisin ennen Nord Stream 1 -putken valmistumista.

Kaasuputkia operoivan Gassco-yhtiön edustaja kertoi DN:lle, että yhtiö pyrkii saamaan tapahtumasta yleiskuvan.

VG:lle Nilssen kertoo, että evakuoinnin taustalla olisi ollut uhkaava puhelu.

Pormestari kertoi DN:lle olevansa helpottunut, että hätätilanteita varten suunnitellut toimenpiteet osoittivat käyttökelpoisuutensa. Laitos evakuoitiin nopeasti, sinne johtavat tiet saatiin tukittua ja hätähenkilöstö saatiin heti toimintavalmiuteen, Nilssen luetteli.

”Tämä oli hyvä opetus meille, mutta emme halua oppia tätä kautta”, hän sanoi.

Nilssenin tiedoissa ei ole, että tapahtumassa olisi loukkaantunut kukaan, VG kertoo. Hän kuitenkin korostaa uutistoimisto NTB:lle, ettei paikallisviranomaisilla ole vielä paljoa tietoa siitä, mitä oikein on tapahtunut.

Poliisin mukaan kyseessä oli aluksi epäselvä tilanne. Poliisi kertoo Twitterissä tiedottavansa asiasta lisää myöhemmin tapauksesta.

Kaasuputkiin ja muuhun kriittiseen energiainfrastruktuuriin on kiinnitetty paljon huomiota sen jälkeen, kun Itämeressä kulkevissa Nord Stream -kaasuputkissa havaittiin vuotoja syyskuun lopulla.

Myös Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre viittasi HS:n haastattelussa maanantaina maailman muuttuneeseen energiatilanteeseen.

”Uutta on se, että Venäjä on sulkemassa kaasuhanat ja oven Eurooppaan. Siten Norjasta tulee kaasun tärkein toimittaja. Meidän on katsottava sitä vastuullisella tavalla. Meidän on huolehdittava infrastruktuurin turvallisuudesta itse ja liittolaistemme kanssa. Kyseessä on Euroopalle kriittinen infrastruktuuri.

Lue lisää: Kuuluisivatko Norjan valtavat kaasuvoitot Ukrainalle? ”On keskityttävä energian toimittamiseen”, vastaa pääministeri

Uutinen päivittyy.

Oikaisu 13.10. klo 12:00: Korjattu kuvatekstiin, että kuvassa on kaasulaitos, ei kaasukenttä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat