Venäjällä sijaitseva Belgorod on maan ase­­voimille keskeinen, ja tunnelma siellä on vaino­harhainen

Tunnelma Belgorodissa on tällä hetkellä ”vainoharhainen”. Villeimpien huhujen mukaan Ukrainan joukot saattaisivat jopa hyökätä alueelle.

Pommituksissa vaurioitunut asuintalo Belgorodissa torstaina otetussa kuvassa.

16.10. 19:46 | Päivitetty 16.10. 20:14

Länsi-Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa sijaitsevan Belgorodin alueen pommitus jatkui neljättä päivää sunnuntaina, Venäjän viranomaiset kertoivat uutistoimisto AFP:n ja sanomalehti The New York Timesin mukaan.

Venäjän federaation tutkintakomitean mukaan Belgorodin kaupungissa kuultiin ainakin 16 räjähdystä sunnuntaina. Viranomaisten mukaan ainakin neljä ihmistä loukkaantui iskuissa.

”Kolme henkilöä samasta perheestä loukkaantui tykistötulessa”, alueen kuvernööri Vjatšeslav Gladkov kertoi Telegramissa.

Kaksi heistä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Kuvernööri kertoi myös erään toisen henkilön loukkaantuneen iskuissa. Lisäksi ainakin 20 kotia vaurioitui.

Ukrainan viranomaiset eivät ole kommentoineet iskuja. He ovat ylipäätään olleet varsin vaitonaisia Venäjän puolella tapahtuneista räjähdyksistä.

Sanomalehti The New York Timesin mukaan Ukraina vaikuttaa kuitenkin liittyvän hyökkäyksiin, jotka ovat viime aikoina kiihtyneet Belgorodissa. Alueella on yhteistä rajaa Harkovan alueen kanssa, jonka Ukrainan asevoimat valtasivat takaisin viime kuussa.

Belgorodin alueella asuu yli 1,5 miljoonaa ihmistä. Alueen keskus on noin 400 000 ihmisen Belgorodin kaupunki.

Alueelle on kohdistunut useita iskuja viime päivinä. Lauantaina alueella syttyi palamaan öljyvarikko. Kuvernööri Gladkovin mukaan palo oli seurausta tykistöiskusta.

Lisäksi samana päivänä kerrottiin, että kaksi miestä avasi tulen armeijan harjoitusalueella Belgorodissa tappaen 11 ihmistä. Kuolleet olivat vapaaehtoisia, jotka halusivat sotimaan rintamalle Venäjän riveihin. Lisäksi 15 ihmistä haavoittui iskussa.

Joidenkin riippumattomien venäläisten medialähteiden mukaan iskussa kuolleiden määrä olisi suurempi kuin Venäjä on virallisesti kertonut, kertoo uutistoimisto Reuters.

Belgorodin alueen kuvernöörin sosiaalisessa mediassa perjantaina julkaiseman kuvan kerrotaan esittävän liekeissä olevaan voimalaa.

Venäjä on uutistoimisto Reutersin mukaan avannut rikostutkinnan tapauksesta. Venäjän puolustusministeriön mukaan hyökkääjät olivat entisen neuvostotasavallan kansalaisia, mutta se ei yksilöinyt aluetta. Ministeriö nimitti asemiehiä ”terroristeiksi” ja kertoi, että heidät ammuttiin.

Ukrainan presidentin neuvonantaja Oleksiy Arestovytš kertoi Reutersin mukaan, että hyökkääjät olisivat olleet tadžikistanilaisia ja syy ammuskeluun uskonnollinen. Reuters ei ole pystynyt vahvistamaan tietoa.

Perjantaina Belgorodiin kohdistuneet iskut osuivat sähköinfrastruktuuriin, ja alueella raportoitiin sähkökatkoja. Alueella raportoitiin iskuista myös torstaina.

Miksi Belgorodiin kohdistuu pommituksia? The New York Timesin mukaan kyseessä on tärkeä tukikohta, jossa Venäjä esimerkiksi kouluttaa sotilaitaan. Alue on ollut Venäjän joukkojen keskeinen toimitusreitti sodassa.

Siksi alueen asukkaat joutuvat kohtaamaan sodan todellisuuden eri tavalla kuin venäläiset muualla maassa. Kaupungista on matkaa Harkovan kaupunkiin vain runsaat 80 kilometriä.

Presidentti Vladimir Putin on pyrkinyt peittämään tavallisten kansalaisten silmät sodalta pitämällä venäläisten elämän mahdollisimman tavanomaisena, mutta Belgorodissa se on yhä vaikeampaa. Räjähdysten äänet ovat alueella arkipäivää, ja oppilaitoksissa ja yrityksissä tehdään evakuointiharjoituksia. Viranomaiset ovat myös evakuoineet tykistötulen kohteeksi joutuneita kyliä.

Tunnelma Belgorodissa on tällä hetkellä ”vainoharhainen”, kertoo The New York Times reportaasissaan alueelta. Villeimpien huhujen mukaan Ukrainan joukot saattaisivat jopa hyökätä alueelle.

”On kuin se olisivat jo täällä”, eräs nainen kertoi sanomalehdelle Belgorodin kaupungissa.

21-vuotias myyjänä työskentelevä Maksim puolestaan kertoi, että ”liikkeellä on valtavasti huhuja, ja ihmiset ovat peloissaan”.

Monet kokevat turvallisuutensa uhatuksi. Päiväkodissa työskentelevä Ekaterina, 21, kertoi pelkäävänsä eritoten lasten puolesta. Hän kertoi, että alkuviikosta laitoksen pihalle putosi kranaatin sirpale.

”Lapset alkavat juosta ympäriinsä huutaen ’ohjuksia’, mutta me kerromme heille, että se on vain ukkonen”, Ekaterina kertoi.

Lähellä riehuvasta sodasta muistuttavat myös tuhannet ihmiset, jotka ovat paenneet Itä-Ukrainasta Belgorodin alueelle viime kuukausien aikana. Pakolaisia saapui erityisesti viime viikolla Ukrainan asevoimien vallattua alueita takaisin Venäjältä Ukrainan koillisosassa.

Ukrainasta Belgorodiin paenneet ihmiset ovat kertoneet pelänneensä, että Ukrainan vallattua alueita takaisin heitä voitaisiin rangaista siitä, että he ovat vastaanottaneet työtä tai humanitaarista apua venäläisiltä miehittäjiltä. Yhteistyöstä miehityshallinnon kanssa voi Ukrainassa saada 10–15 vuotta vankeutta.

”Ihmiset yrittivät jatkaa elämäänsä työskentelemällä sairaaloissa, kouluissa ja kaupoissa, mutta vastapuoli katsoo tämän yhteistyöksi miehittäjän kanssa”, kertoi pakolaisia Belgorodissa auttava Julia Nemtšinova.

The New York Timesin mukaan Belgorodin ja Harkovan nykytilannetta ei olisi voinut kuvitella kymmenen vuotta sitten, jolloin ihmiset matkustivat rutiininomaisesta Venäjältä Ukrainaan juhlimaan, illastamaan ja tekemään ostoksia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat