Maailman pitää tuntea uiguurien ”kansan­murhan” arkki­tehtien nimet, sanoo aktivisti Nury Turkel

Uudelleenkoulutusleirillä syntynyt uiguuri Nury Turkel on kirjoittanut ahdistavan ja analyyttisen kirjan Ei pakotietä. Kirja käy läpi kansanmurhaksi syytettyä Kiinan politiikkaa hänen kotimaakunnassaan.

Uiguuriaktivisti Nury Turkel on Helsingissä kertomassa kansansa kohtaamista kauhuista Kiinan Xinjiangin maakunnassa.

28.10. 11:28 | Päivitetty 28.10. 12:24

Varoitus: Artikkelin sisältö saattaa järkyttää.

Maailman tulisi tietää, keitä ovat Chen Quanguo ja Zhu Hailun. Tulevaisuuden historiankirjoista heistä luetaan samalla tavalla kuin nyt luetaan Adolf Eichmannista, natsi-Saksan ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” eli holokaustin keskeisestä arkkitehdistä.

”On äärimmäisen tärkeää, että nämä kaksi henkilöä identifioidaan. Nämä kaksi ihmistä ovat tahra Kiinan historiassa, aivan kuten Eichmann oli saksalaisille”, sanoo tunnettu ihmisoikeusaktivisti Nury Turkel HS:n haastattelussa.

Chen ja Zhu ovat kahtena tärkeimpänä päätöksentekijänä vastanneet vuosien ajan Kiinan länsiosissa sijaitsevan Xinjiangin maakunnan uiguuriväestön sorrosta, jota Yhdysvallat ja moni muu taho pitävät kansanmurhana.

Zhu on totinen, ilkeä ja pelätty, saksanpaimenkoiransa kanssa liikkuva han-kiinalainen puoluepomo, joka tietää, miten islaminuskoista kansaa tulee parhaiten nöyryyttää.

”Teidän Jumalanne on ihan mulkku”, oli Zhu kerran todennut uiguurien seurassa, sen jälkeen kun hän oli vähätellyt heille Koraania, muslimien pyhää kirjaa.

Chen puolestaan on Tiibetin buddhalaisväestön sortotoimissa taitojaan hionut puoluejohtaja, jolla on suora puheyhteys Kiinan kommunistisen puolueen ykköspäättäjään, presidentti Xi Jinpingiin.

Viime vuodet Chen on työskennellyt Xinjianissa ja rakentanut Zhun kanssa uiguureja vastaan suunnatun terrorikoneiston, joka hakee vertaistaan historiasta. Vähemmistön runttaamisessa on ripaus natsi-Saksan keskitysleirien järjestelmällisyyttä, Etelä-Afrikan rotusortopolitiikkaa eli apartheidia, Pohjois-Korean poliisivaltiota ja ennennäkemättömälle tasolle vietyä fyysistä ja digitaalista valvontaa.

Monelle suomalaiselle tuntematon kaksikko sekä Xi Jinping ovat pääroistot Nury Turkelin kirjoittamassa ahdistavassa kirjassa nimeltä Ei pakotietä, joka julkaistiin Yhdysvalloissa toukokuussa ja elokuussa suomeksi. Yhdysvallat on asettanut Zhun ja Chenin pakotelistalleen, Euroopan unioni vain Zhun.

Chen Quanguo johtaa kommunistista puoluetta Xinjiangin maakunnassa. Kuva on otettu Pekingissä vuonna 2019.

Tunnettu kansalaisaktivisti Turkel vierailee tällä viikolla Helsingin kirjamessuilla ja tapaa monia suomalaistahoja. Heitä kiinnostaa tietää, miten Xinjiangissa asuvilla noin 12 miljoonalla uiguurilla menee.

Lyhyt vastaus on, että uiguureilla menee kammottavasti. Maakunnan aikuisväestöstä ainakin runsas miljoona on komennettu viime vuosien mittaan ”uudelleenkoulutusleireille”, joissa ihmisiä yritetään koulia Kiinalle kuuliaisiksi henkisellä ja fyysisellä väkivallalla.

Turkelin kirja on rakennettu kolmen kovia kokeneen naisen päätarinoille ja monien muiden maastaan paenneiden uiguurien kertomuksille sekä laajalle tutkimustyölle. Turkel on hyödyntänyt tietovuotojen, mediapaljastusten ja satelliittikuvien myötä julki tullutta tietoa.

Kertomuksia yhdistää epätoivo ja uiguurien jatkuva pelko siitä, että edessä on taas uusia kärsimyksiä. Jos ei heille itselleen, niin omaisille.

Monesta piinaavasta kertomuksesta piinaavimpiin kuuluu edellä mainitun puoluejohtaja Zhu Hailunin tulkkina aiemmin toimineen runoilija Abduweli Ayupin kohtalo.

Abduweli joutui myöhemmin Zhun epäsuosioon, erosi tulkin töistä ja päätyi perustamaan Äidinkieli-nimisen päiväkodin, jossa lapset saivat opetusta uiguurin, mandariinikiinan ja englannin kielillä.

Kommunistipuolueen koneisto piti kieltään ja kulttuuriaan rakastavan miehen toimintaa epäilyttävänä, Abduweli pidätettiin, vietiin kidutettavaksi Kashgarin poliisiasemalle ja sitten vankilaan.

Ensimmäisenä vankeuspäivänään hänen piti riisuutua alasti yli 20 vartijan edessä. Hän ei kyennyt puhumaan kokemastaan uudestaan Nury Turkelille, mutta Turkel lainaa Abduwelin aiempaa todistusta sananvapausjärjestö PEN:lle.

”Se julma ’mies’ käski minun riisua kaikki vaatteeni, ja kun olin tehnyt sen, hän komensi minut kumartumaan kuin aasin ja iski minua takapuoleen - - Tärisin vihasta ja nöyryytyksestä - - Minulla leikittiin kuin sirkusapinalla. Apinat, jotka minua ympäröivät, ratsastivat minulla yksi toisensa jälkeen.”

Al Jazeera -kanavalle runoilija täsmensi myöhemmin kysyttäessä, että hän joutui todella noin 20 vartijan raiskaamaksi.

Vartija tornissaan Kashgarin kaupungin vankilassa Xinjiangissa vuonna 2021.

Kiina on kutsunut keskitysleirejään ”uudelleenkoulutusleireiksi”, mutta Turkelin kuvausten mukaan leirit ovat olleet saastaisia kauhujen taloja, joissa uiguurit yritetään saada kieltämään uskonsa ja alistumaan täydellisesti kiinalaisten hallintoalamaisiksi.

”Onko Jumalaa olemassa?” oli yhdeltä leirivankien joukolta kysytty.

Vankien, heidän joukossaan nainen nimeltä Zumrat, piti ymmärtää vastata kysymykseen ”ei”.

”’Kuka on uusi jumalanne?’ kokousjohtaja huusi. ’Xi Jinping’, väkijoukko hoki kuuliaisena vastaukseksi.”

Hajonnut minareetti lojui maassa lähellä moskeijaa Changjin kaupungissa Xinjiangissa vuonna 2021.

Kaikkea tätä tehdään terrorismin ja separatismin kitkemisen nimissä. Kiinassa on vuosikymmenten mittaan nähty ajoittain terrori-iskuja ja väkivaltaa, joista on syytetty radikalisoituneita ja itsenäisyysmielisiä uiguureja.

Kiina on kertonut YK:lle, että ”ammatilliset koulutuskeskukset” eli Xinjiangin keskitysleirit olisi suljettu vuonna 2019. Kiina on toistuvasti kiistänyt loukanneensa uiguurien ihmisoikeuksia.

Vaikka kansanmurhasyytökset Kiinan sorrosta ovat vielä melko tuoreita, Kiinan uiguureihin kohdistamalla vainolla on vuosikymmenien perinteet. Turkelin kirjan alkusivuilta saa lukea hätkähdyttävän tosiasian, että hän itse syntyi vuonna 1970 Kashgarin kaupungissa sijaitsevalla uudelleenkoulutusleirillä. Hänen äitinsä oli passitettu sinne Mao Zedongin kulttuurivallankumouksena tunnetun kiihkoilun aikana.

”Yksi vartijoista oli puolueelle uskollinen uiguurinainen, joka oli alkanut erityisesti inhota raskaana olevaa nuorta vankia. Hänellä oli ollut tapana hakata äitiä säännöllisesti, jopa lyödä tätä tämän pullistuneeseen vatsaan. Nainen potki äitiäni ja haukkui tätä huoraksi, koska tämä oli nainut vanhemman miehen.”

Äiti oli pelännyt keskenmenoa, mutta onnistui nälästä ja heikkoudestaan huolimatta synnyttämään esikoisensa leirillä.

”Meidät vapautettiin vankilasta, kun olin noin viiden kuukauden ikäinen. Olimme molemmat selviytyneet, mutta äitini ei koskaan toipunut täysin.”

Nury Turkel ei ole käynyt Kiinassa sitten vuoden 1995.

Nury Turkel muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan vuonna 1995, eikä ole voinut sen jälkeen palata kotimaahansa. Turkelista kasvoi Yhdysvalloissa aktivisti, joka opiskeli lakia. Hänestä tuli ensin ihmisoikeusjuristi, ja viime kesänä liittovaltion alaisen kansainvälistä uskonnonvapautta edistävän komission puheenjohtaja.

Vaikka hänellä on kosolti kerrottavaa omista ja perheensä karuista kokemuksista ja peloista Kiinan kynsissä, Turkelin kirja on enimmäkseen viileän analyyttinen katsaus uiguurien kurimukseen.

Turkel kertoo uiguurien käyttämisestä pakkotyössä, imaamien passittamisesta vankeuteen ja tuhansien moskeijoiden tuhoamisesta. Hän kertoo naisten alistamisesta pakkosterilointeihin ja abortteihin, jotka ovat osaltaan romahduttaneet syntyvyyden uiguurien parissa.

Hän kertoo siitä, kuinka uiguurien sormenjäljet, dna-, kasvo-, verkkokalvo- ja kävelytyylinäytteet, henkilökohtaiset puhelut ja viestit päätyvät suureen tekoälyn valvomaan ”digitaalisen diktatuurin” koneistoon. Se on tehnyt Xinjiangista vankilan niillekin, jotka eivät ole vielä vankilaan joutuneet.

”Valvontakameroiden kaikkialle tunkeutuva verkko voi käyttää keinoälyä samalla tavalla skannaamaan valtavat määrät ihmisiä käyttämällä kasvojentunnistusohjelmistoa tai tunnistamalla henkilölle ominaisen kävelytyylin poimiakseen tämän ihmisjoukosta, vaikka kasvoja ei näkyisikään”, Turkel kirjoittaa.

Hän kertoo ”perhesukulaisjärjestelmästä”, jossa han-kiinalaiset kaaderit tunkeutuvat asumaan uiguurien kotiin. Näiden vieraiden tehtävänä on muka lähentää väestöryhmiä. Todellinen tarkoitus on vakoilu ja pelottelu, ja joskus oheisseuraamuksena seksuaalinen ahdistelu tai jopa raiskaukset.

”Eräs leski, joka asui 12-vuotiaan tyttärensä kanssa - - puukotti perhesukulaisensa kuoliaaksi sen jälkeen, kun tämä oli käyttänyt sekä häntä että hänen tytärtään seksuaalisesti hyväkseen”, Turkel lainaa yhden kirjansa päähenkilön, maanpakoon päässeen naisen välittämää kertomusta.

Kiinan kommunistisen puolueen johtaja ja presidentti Xi Jinping propagandajulisteessa Kashgarin vankilan liepeillä vuonna 2021.

Nury Turkel näki isänsä viimeksi vuonna 2014, kun isä pääsi käymään ulkomailla. Viime huhtikuussa isä kuoli, mutta Turkel ei voinut mennä hautajaisiin.

Turkel pidätettäisiin heti, jos hän matkustaisi Kiinaan. Ulkomaillakin hän joutuu pelkäämään joutumista Kiinan agenttien sieppaamaksi.

”Jopa Yhdysvalloissa joudun vilkuilemaan olkani ylitse”, hän sanoo haastattelussa.

Äitiään Turkel ei ole nähnyt vuoden 2004 jälkeen.

”Tämä mies [Turkel puhuu hetken itsestään kolmannessa persoonassa] ei voinut olla isänsä hautajaisissa, eikä syleillä äitiään ja surra hänen tukenaan. Eikä esitellä äidilleen lapsenlapsiaan, hänen amerikkalaisia lastenlapsiaan. Ja nämä ovat minun elämäni realiteetit.”

Nury Turkel: Ei pakotietä, Bazar, 365 s.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat