Venäjä kannattaa Zaporižžjan ydinvoimalan suoja-aluetta

Venäjä on väittänyt useaan otteeseen, että Ukraina valmistelee likaista pommia eli asetta, jossa tavanomainen räjähdysaine levittää ympäristöönsä radioaktiivista ainetta. Venäjä vei epäilynsä YK:n turvallisuusneuvoston istuimeen käsiteltäväksi tiistaina.

Venäläinen sotilas seisoi Zaporižžjan ydinvoimalan edessä 4. elokuuta.

26.10. 8:44

Venäjä kannattaa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ideaa luoda Zaporižžjan ydinvoimalaitoksen ympärille suoja-alue, kertoo venäläisdiplomaatti Mihail Uljanov uutistoimisto Tassin mukaan. Asiasta raportoi uutistoimisto Reuters.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on toistuvasta ehdottanut, että Venäjän miehittämän ydinvoimalaitoksen ympärille perustettaisiin turva-alue, jossa ei sallittaisi sotilaallisia toimia.

”Se on järkevä ajatus, jota yleiseltä osalta kannatamme. Kysymys kuuluu, kuten aina, millaiset sen yksityiskohdat ovat”, Uljanov sanoi.

Ukrainan valtionyhtiö Energoatom, joka vastaa Zaporižžjan ydinvoimalaitoksesta, kertoi puolestaan epäilevänsä Venäjän valmistelevan voimalassa ”likaista pommia”. Asiasta uutisoi myös yhdysvaltalainen The New York Times.

Energoatomin mukaan voimalaa miehittävät venäläiset ovat tehneet ydinjätteen varastointialueella luvattomia salaisia valmistelutöitä viime viikkojen aikana.

”Ukrainalainen henkilöstö tai IAEA:n edustajat Zaporižžjan alueella eivät ole saaneet olla läsnä työmaa-alueella”, Energoatomin maanantaisessa tiedotteessa kerrotaan.

Venäjä on väittänyt useaan otteeseen, että Ukraina valmistelee likaista pommia eli asetta, jossa tavanomainen räjähdysaine levittää ympäristöönsä radioaktiivista ainetta.

Venäjä vei epäilynsä tiistaina YK:n turvallisuusneuvoston istuimeen käsiteltäväksi. 15-jäseninen turvallisuusneuvosto piti aiheesta kokouksen suljetuin ovin.

Britannian YK-lähettiläs James Kariukin mukaan Venäjän koolle kutsumassa kokouksessa ei kuultu mitään uusia todisteita syytteiden tueksi.

”Tämä on täyttä Venäjän misinformaatiota, jota olemme nähneet niin useasti ja sen pitäisi loppua”, Kariukin sanoi toimittajille.

Venäjän YK-suurlähettilään sijainen Dmitri Poljanski kertoi olevansa tyytyväinen kokoukseen. Kysyttäessä, mitä todisteita Venäjä oli esittänyt turvallisuusneuvostolle, hän kertoi, että se oli tiedustelutietoa, jota oli jaettu läntisille osapuolille ”tarpeellisella selkeydellä”.

Länsimaat eivät ole pitäneet uskottavana, että Ukraina valmistautuisi käyttävänsä omalla alueellaan likaista pommia, kuten Venäjä väittää.

Ukraina epäilee, että Venäjä levittää huhua, koska se itse aikoo käyttää pommia.

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba esitti huolensa Venäjän aikeista tiedotustilaisuudessa tiistaina, uutisoi yhdysvaltalaiskanava CNN.

”Kaikkein huolestuttavinta on, kuinka sinnikkäästi Venäjän viranomaiset jatkavat tätä valheellista tarinaa. Se saa meidät huolestumaan, että Venäjä aikoo itse valmistautua tekemään rikoksen, jota se koettaa peitellä etukäteen levittämällä tätä disinformaatioita”, Kuleba sanoi.

IAEA on lähettänyt Ukrainan pyynnöstä tarkastajia kahteen kohteeseen, joissa Venäjä on väittänyt Ukrainan rakentavan pommeja.

Kuleba sanoo, että Ukrainalla ei ole mitään piiloteltavaa ja että se on luopunut ydinaseista vuonna 1994 eikä tavoittele niitä lisää.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti jälleen tiistaina Venäjän presidentti Vladimir Putinia taktisen ydinaseen käyttämisen seurauksista, muun muassa uutistoimisto Reuters ja The New York Times kertovat.

Bidenin varoitus liittyy epäilyyn, että Venäjä saattaisi Ukrainaan kohdistamillaan syytöksillä niin kutsutusta likaisesta pommista valmistella omaa valehyökkäysoperaatiota.

Biden huomautti, ettei Yhdysvallat ole vielä tullut päätökseen arviossaan siitä, ovatko Venäjän väitteet Ukrainan likaisesta pommista tekosyy sen omien hyökkäysten eskaloimiselle.

Yhdysvaltain tiedustelupalveluissa ja Pentagonissa ollaan NYT:n mukaan likaista pommia enemmän huolissaan siitä, että Venäjä käyttäisi likaisen pommin räjäytystä oikeutuksena oikean ydinaseen käytölle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat