”Loppu. Olet kuollut”, sanoi opettaja

Lapsena Neuvostoliitossa ydinsotaan varautunut opettajani kehotti meitä varomaan myrkytettyjä purukumeja ja räjähtäviä kyniä. Nyt tilanteessa on ikävä kyllä jotain samaa, kirjoittaa pietarilainen toimittaja Mihail.

Vuonna 2011 koululaiset pukivat päälleen kaasunaamarit ja suoja-asut osana koulujen välistä siviilien puolustuskilpailua. Kuva otettu Stavropolin kaupungissa 2. helmikuuta 2011.

31.10. 13:26 | Päivitetty 31.10. 13:53

Synnyin Neuvostoliitossa nelisenkymmentä vuotta sitten. Minun sukupolveni ja meitä vanhemmat saivat jo lapsena tottua jonkinlaisiin toimenpiteisiin ydinsodan varalta.

Ensimmäinen opettajani 1980-luvun puolivälissä oli melko iäkäs nainen ja viimeisen päälle kommunisti. Hän käski meitä kirjoittamaan Vladimir Leninin nimen vihkoihimme vain punaisella musteella.

Hän vihasi kaikkia ja kaikkea lännestä tulevaa ja uskoi vakaasti, että ulkomaalaiset tulevat Neuvostoliittoon vain tuhotakseen meidän kommunistisen yhteiskuntamme ja tappaakseen neuvostokansalaisia.

Joten ennen koulun retkeä Eremitaasiin opettaja neuvoi, ettei meidän tulisi ottaa yhtään mitään vastaan museossa mahdollisesti olevilta ”muukalaisilta” eli ulkomaisilta turisteilta.

”Pitäkää varanne ja olkaa valveilla. He saattavat tahtoa antaa teille lahjaksi jotakin. Se on erittäin vaarallista”, hän sanoi.

Opettaja täsmensi vielä mahdollisia vaaroja: ”Heidän purukuminsa ovat myrkytettyjä, ja heidän kynänsä saattavat räjähtää kädessänne. Teidän on kieltäydyttävä vastaanottamasta minkäänlaista lahjaa tai – jos kieltäytyminen on mahdotonta – annettava lahja minulle niin pian kuin mahdollista avaamatta sitä.”

Neuvostoliittolainen koululuokka vuonna 1989.

Kun entisten luokkatovereideni kanssa vuosia myöhemmin muistelimme tätä, yksi heistä arveli, että opettajamme halusi vain saada ulkomaisia tavaroita itselleen.

En usko kaverini olleen oikeassa. Opettaja oli todella vakuuttunut siitä, että länsi on pahuuden ydin.

Vanhan opettajan mielestä ydinsota oli – jollei väistämätön niin ainakin hyvin todennäköinen. Hänen asenteensa teki vaikutuksen noin seitsenvuotisiin lapsiin. Ainakin minuun. Joskus näin öisin painajaisunia ydintalvesta.

Puheet ”myrkytetyistä purukumeista” ja ”räjähtävistä kynistä” eivät siis olleet vain typeryyttä. Niillä iskostettiin lännen vaaraa pienten oppilaiden mieleen ikätasoon sopivalla tavalla.

Silloin tällöin opettaja järjesti omasta aloitteestaan myös niin kutsutun ”turvallisuusoppitunnin” vaikkapa lukujärjestyksessä olleen matematiikan tunnin asemasta.

Opettaja ja oppilas neuvostoliittolaisessa koulussa vuoden 1989 alussa.

Luokan kaapissa säilytettiin noin kolmeakymmentä kaasunaamaria. Ne olivat hyvin vanhoja. Opettaja jakoi ne, otti käteensä sekuntikellon, määräsi meidät panemaan maskit kasvoillemme, ja sitten meidän piti juosta luokasta koulun eteishalliin. Kuten juuri kerroin, naamarit olivat hyvin vanhoja: edessä oli elefantin kärsää muistuttava putki ja takana kiinnitysremmit.

Kerran sain maskin, jonka remmit olivat repeytyneet irti. Kiinnittäminen oli mahdotonta. Yritin epätoivoisesti saada naamaria paikoilleen kasvoilleni opettajan sekuntikellon uhkaavan tikityksen alla, mutta epäonnistuin. Minun oli jäätävä istumaan pulpetin ääreen ilman maskia, kun luokkatoverini säntäsivät ulos.

”Loppu. Olet kuollut”, opettajani sanoi ja näytti minua sormellaan ennen kuin itse poistui luokasta.

Voitte kuvitella, ettei tuntunut mukavalta. Opettaja kertoi minun kuolleen. Jäin yksin miettimään sitä.

Ja tästä pääsemmekin tähän päivään. Ajat eivät rehellisesti sanottuna vaikuta tippaakaan paremmilta.

Lue lisää: Venäjä käyttää Ukrainan sodassa ydinasetta pelotteluun ja painostamiseen

Venäjä uhittelee ydinaseilla. Miksi? Muistan yhden julkisen kommentin eräällä Telegramin kanavalla viime keväältä, tallensin sen. Kirjoittaja oli Jekaterina. Niihin aikoihin jotkut yrittivät vielä vakuuttaa toisia siitä, että Venäjä todella käy hyökkäyssotaa. Telegram-keskustelussa, jossa Jekaterina oli läsnä, tämä asia oli hyväksytty, ja Venäjän hyökkäyksen perusteista keskusteltiin.

Joku esitti yleisen selityksen:

”Jos Venäjä ei olisi hyökännyt nyt, Ukraina olisi pian hyökännyt Venäjälle.”

Silloin keskusteluun ilmestyi Jekaterina, jonka vastaus oli mielestäni hyvin selkeä ja tyhjentävä:

”Uskotteko oikeasti, että kukaan tässä maailmassa voisi tosissaan valmistautua valloittamaan ydinasevaltiota, jossa on yli 140 miljoonaa asukasta?”

Niin. Silti moni pitää yhä kiinni näkemyksestä, jonka mukaan nyt käytäisiin jonkinlaista ennaltaehkäisevää sotaa. Outoa? Typerää? Ilman muuta. Mutta ei yllättävää.

Vastikään levisivät väitteet niin kutsutusta ”likaisesta pommista”. Väitteitä esittivät vain Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu ja eräät muut Venäjän viranomaiset: että Ukraina suunnittelisi räjäyttävänsä Ukrainassa radioaktiivista säteilyä levittävän ”likaisen pommin” ja syyttävänsä siitä Venäjää.

Lue lisää: Šoigu väitti Ukrainan suunnittelevan likaisen pommin käyttöä – yksi sellainen saattoi löytyä puistosta Moskovassa 1995

En ole minkäänlainen pommiekspertti, mutta minulle ”likaisesta pommista” muistui heti mieleen Moskovan esittämä toinen lausunto aivan nykyisen sodan alusta. Puhun nyt syytöksistä, joiden mukaan kehitteillä olisi ollut ukrainalaisten ja amerikkalaisten yhteinen biolaboratorio venäläisten surmaamiseksi.

Lue lisää: Venäläisiä pelotellaan Ukrainan laboratorioilla ja bio­­aseilla – HS tutki Venäjän puolustus­ministeriön näyttämiä asia­kirjoja asian­tuntijan kanssa

Jos tuohon olisi sisältynyt edes pieni totuuden siemen, olisiko aihe painunut täysin unholaan muutamassa kuukaudessa? Tuskin. Unholaan se kuitenkin painui. Minusta nämä kaksi tapausta eli likainen pommi ja bioaseet näyttävät aika tavalla samanlaisilta.

Yhtä hulluja ja villejä väitteitä kuin myrkytetty purukumi ja räjähtävä kynä.

Kirjeitä Venäjältä -sarjassa Helsingin Sanomiin kirjoittaa pietarilainen toimittaja Mihail ja moskovalainen kulttuurialan ammattilainen Jan. Heidän oikeita nimiään ei julkaista turvallisuussyistä. Työ riippumattomana journalistina on tekijöille Venäjällä nyt uhka, joka voi johtaa pidätykseen tai vankeuteen. Jutut kootaan ja tiedonhankintaa tehdään myös HS:n toimituksessa. Tuotanto ja editointi: Tuija Pallaste / HS

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat