Putin sätti puheessaan jälleen länttä

Väite Ukrainan likaisesta pommista oli myös taas esillä. Putin käytti valtaosan televisioesiintymisestään lännen ryöpyttämiseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui televisiossa torstaina.

27.10. 22:02

Venäjä yrittää ”puolustaa olemassaolonsa oikeutta” lännen pyrkiessä ”tuhoamaan” sen, sanoi presidentti Vladimir Putin venäläisen ajatushautomon Valdai-klubin tilaisuudessa torstaina.

Putin väitti myös lännen yrittävän pyyhkiä Venäjän pois poliittiselta kartalta.

Tulevasta vuosikymmenestä Putin ennusti vaarallisinta sitten toisen maailmansodan. Tilanne on hänen mukaansa ”jossain määrin vallankumouksellinen”.

Putinin mukaan länsi ei pysty ”yksin hallitsemaan ihmiskuntaa”, mutta ”yrittää epätoivoisesti tehdä niin”.

Puheessaan Putin toisti myös Venäjällä aiemminkin esitetyn väitteen, jonka mukaan Ukraina suunnittelisi käyttävänsä niin sanottuja likaisia pommeja.

Putin kehotti Kansainvälistä atomienergiajärjestöä (IAEA) lähettämään tämän takia delegaation tarkastamaan Ukrainan ydinvoimalat ”mahdollisimman pian”.

Likaisella pommilla tarkoitetaan räjähdettä, jossa tavanomainen räjähdysaine levittää radioaktiivista ainetta ympäristöön.

Putin sanoi määränneensä puolustusministeri Sergei Šoigun soittamaan kollegoilleen ja kertomaan väitetystä Ukrainan suunnitelmasta.

Äskettäin Šoigu toisti syytökset likaisesta pommista muun muassa Ranskan, Yhdysvaltain, Britannian, Kiinan ja Intian puolustusministereille.

Ranska, Yhdysvallat ja Britannia torjuivat Venäjän väitteet. Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kutsui väitteitä perusteettomiksi ja sanoi Nato-liittolaisten tyrmäävän ne. Hän myös lisäsi, että Venäjä ei saa käyttää väitteitään tekosyynä eskalaatioon.

Ukraina puolestaan epäilee, että Venäjä saattaa itse käyttää likaista pommia lavastetussa hyökkäyksessä mahdollisesti oikeuttaakseen tavanomaisten ydinaseiden käyttönsä.

Puheessaan Putin sanoi torstaina, että ydinaseiden käyttämisessä Ukrainassa ”ei olisi meidän kannaltamme mitään mieltä – ei poliittisesti eikä sotilaallisesti”.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat