Elon Musk kantoi pesualtaan Twitterin pääkonttorille – Seuraavaksi hänen pitäisi keksiä, mitä aikoo yhtiöllä tehdä

Twitterin uusi omistaja Elon Musk haluaa esiintyä sananvapauden edistäjänä, mutta se tuo mukanaan vastuun, jota hän yrittää nyt kantaa, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Juuso Määttänen.

Elon Musk kantoi pesuallasta mukanaan tullessaan San Franciscossa sijaitsevalle Twitterin pääkonttorille keskiviikkona.

29.10. 14:29 | Päivitetty 29.10. 17:37

Vitsiä on vaikea selittää suomeksi, mutta selitetään silti.

Maailman rikkain ihminen, Twitterin uusi omistaja Elon Musk asteli omistukseensa siirtyneen sosiaalisen median yhtiön päämajalle keskiviikkona. Mukanaan hän kantoi pesuallasta.

Musk julkaisi erikoisesta sisääntulostaan Twitterissä noin kymmenen sekunnin mittaisen videon ja kirjoitti siihen saatetekstin, jonka voisi vapaasti suomentaa esimerkiksi seuraavasti:

”Annetaanpa tämän mennä perille.”

Muskin hassuttelun ideana on sanaleikki. Pesuallas on englanniksi sink. Tämän lisäksi sanonta sink in tarkoittaa, että jokin asia ”menee perille” ihmisten mielessä. Kirjaimellisesti ajateltuna ”let sink in” voisi kuitenkin tarkoittaa myös pesualtaan päästämistä sisälle.

”Let that sink in”, Musk siis twiittasi kanniskellessaan konkreettista sinkiä käsissään omistamansa yhtiön aulassa. Videolla näkyvästä leveästä virneestä voi päätellä, miten hauskana juttuna Musk pitää lohkaisuaan.

Vitsillä sisään, niin sanotusti.

Jos vitsit jätetään sikseen, ihmisillä on ollut viime päivinä runsaasti sulateltavaa siinä, että Muskista on tullut Twitterin pääomistaja.

Muskin operaatio Twitterin ostamiseksi on ollut kuukausien ajan runsaasti esillä julkisuudessa. Se on ollut monimutkainen sotku.

Keväällä Musk alkoi osoittaa julkista kiinnostusta Twitterin hallintaa kohtaan. Huhtikuun alussa hänestä tuli Twitterin suurin osakkeenomistaja.

Ihmiset alkoivat huolestua, millaisia muutoksia Musk ajaisi sosiaalisen median palveluun, jonka ongelmina ovat jo nyt olleet kärjistynyt keskustelukulttuuri, salaliittoteorioiden leviäminen ja vihapuhe. Twitter on yrittänyt suitsia tilannetta tiukalla moderoinnilla ja estämällä palvelun käytön muun muassa Yhdysvaltain entiseltä presidentiltä Donald Trumpilta ja salaliittoteoreetikko Alex Jonesilta.

Toukokuussa Musk kertoi ajattelevansa, että Trumpin tilin sulkeminen Twitteristä oli virhe.

Sanoilla oli huomattavaa painoarvoa, koska huhtikuun lopussa Musk oli ilmoittanut ostavansa Twitterin 44 miljardilla dollarilla. Kauppasummaa pidettiin valtavana, asiantuntijoiden mielestä liian valtavana.

Analyytikko Dan Ives kutsui hiljattain ostohintaa ”yhdeksi historian ylihinnoitelluimmaksi teknologia-alan yritysostoista”. Musk on vuosien aikana tullut tunnetuksi räväköistä kannanotoistaan ja erikoisesta käytöksestään, joten häneltä tämäkään ei ollut täysin odottamatonta.

Kuten ei sekään, että kesällä Musk ilmoitti peruvansa kaupat. Hänen mukaansa palvelussa oli enemmän botteja ja valetilejä kuin hänelle oli alun perin kerrottu. Twitter haastoi Muskin oikeuteen.

Asiaan saatiin pitkällisen väännön päätteeksi ratkaisu lokakuun lopussa. Musk taipui ja osti Twitterin.

Twitterin päämaja San Franciscossa.

Twitter-kauppa on paljon isompi asia kuin isorahainen yrityshankinta.

Suurin epävarmuus liittyy siihen, ettei kukaan tunnu tarkalleen tietävän, mitä Musk Twitterin johdossa aikoo. Twitterin työntekijöille uusi pomo aiheuttaa kasvavaa epävarmuutta: ensitöikseen hän irtisanoi useita Twitterin johtajia, muun muassa toimitusjohtaja Parag Agrawalin.

Muskin on uumoiltu irtisanovan jopa 75 prosenttia Twitterin 7 500 työntekijästä. Hänen on kerrottu suunnittelevan maksullista tilausmallia, joka takaa pääsyn suosittujen vaikuttajien sisältöön. Lokakuussa Musk twiittasi, että Twitterin ostaminen auttaa häntä luomaan X:n, jota kutsuu ”kaiken kattavaksi sovellukseksi”.

Vaikka Twitterin ilmoittaja käyttäjämäärä (240 miljoonaa) on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Facebookilla, koostuu sen käyttäjäkunta muun muassa yhteiskunnallisista päättäjistä ja vaikutusvaltaisista ihmisistä ympäri maailmaa.

Juuri siksi monet kommentaattorit ovat ilmaisseet huolensa sen tulevaisuudesta. Twitter on paikka, jolla merkittävää vaikutusta politiikkaan, ja Yhdysvalloissa on käynnissä parhaillaan kongressivaalien loppukiri.

Musk on tehnyt selväksi, että hän haluaa tehdä Twitteristä paikan, jossa sananvapaus toteutuu. Oston varmistettua Musk twiittasi, että ”lintu on nyt vapaa”. Twitterin logo on sininen lintu.

Muskin ongelma on kuitenkin se, että räväköitä huuteluita sananvapauden edistämisestä ja sensuurin poistamisesta on paljon helpompi tehdä niin kauan kuin ei ole vastuussa koko yhtiöstä. Tai siitä, minkälaisen keskustelukulttuurin hän todella sallii yli 200 miljoonan ihmisen palvelussa.

Ennen kuin Musk twiittasi linnun vapauttamisesta, hän julisti Twitterin mainostajille suunnatussa pitkässä kirjoituksessaan, että ”Twitteristä ei tietenkään voi tulla helvetillistä vapaatanteretta, jossa voi sanoa mitä tahansa ilman seurauksia”.

Perjantaina hän jatkoi selittelyään. Yhtäältä hän ilmoitti, että ”komedia on nyt sallittua Twitterissä”. Toisaalta hän kirjoitti, että Twitteriin muodostetaan ”sisällön valvontaneuvosto” ja että mitään muutoksia Twitterin sääntöihin ei tehdä ennen kuin neuvosto on kokoontunut.

Kuten CNN huomauttaa, vastaavanlainen neuvosto on jo olemassa Twitterissä.

”The bird is free”, Musk twiittasi perjantaina.

Nyt Muskin pitää ratkaista, minkälaisia sääntöjä hän todella aikoo asettaa tulevaisuudessa Twitterin käyttäjille.

Jos haluaa pitää keskustelun asiallisena ja mainostajat tyytyväisenä, hänen on pakko rajoittaa keskustelua, vaikka kuinka haluaisi olla ”sananvapauden absolutisti”. Rajoittaminen puolestaan suututtanee tahot, jotka toivoisivat Twitteristä enemmänkin 4chan-tyyppistä keskustelualustaa, jossa ”mitä tahansa saa sanoa”.

Näiden tahojen innostuksen saattoi havaita jo tällä viikolla. Useat mediat raportoivat, että Twitteriin ilmestyi suuri määrä twiittejä, joissa ilakoitiin Muskin noususta yhtiön johtoon ja julkaistiin esimerkiksi rasistisia ilmauksia sekä natsikuvastoa. Washington Postin teknologiakolumnisti Taylor Lorenz kertoi saaneensa yksityisviesteillä tavallista enemmän raiskausuhkauksia.

Trumpin neuvonantajana työskennellyt Steve Cortes ilmoitti testaavansa, mitä Twitterissä voi sanoa, twiittamalla muun muassa, että ”Trump voitti”.

The New York Times julkaisi perjantaina selvityksen siitä, että ensimmäisen 24 tunnin aikana Muskin johtamassa Twitterissä tunnettujen äärioikeistolaisten tilien seuraajamäärät nousivat paljon ja esimerkiksi tunnettujen demokraattipäättäjien seuraajamäärät vastaavasti laskivat. Twitterissä on jo nähty kommentteja, joissa ihmiset pohtivat Twitterin jättämistä ja siirtymistä esimerkiksi Mastodon tai Discord -palveluihin, teknologiamedia Wired kertoo.

Yksi kuumista kysymyksistä on se, aikooko Musk perua esimerkiksi Donald Trumpin tilin jäädyttämisen. Trump tosin ilmoitti, ettei ole palaamassa Twitteriin, vaikka sanoikin olevansa iloinen, että palvelu on nyt ”järkevissä käsissä”.

Onnea Twitterin ”ideologisen diktatuurin kanssa pärjäämiseen” toivotti Muskille myös Venäjän entinen presidentti Dmitri Medvedev.

EU:n sisämarkkinakomissaari Thierry Breton puolestaan vastasi Muskin ilmoitukseen ”linnun vapautuksesta”, että Euroopassa ”lintu lentää Euroopan unionin sääntöjen mukaisesti”.

Mainostajille suunnatussa kirjoituksessa Musk kertoi olevansa huolissaan siitä, miten ”sosiaalinen media sirpaloituu äärioikeiston ja äärivasemmiston kaikukammioiksi, jotka lisäävät vihaa ja kahtiajakoa yhteiskunnassamme”.

Yhteiskunnallisen keskustelun kärjistyminen ja kahtiajaon voimistuminen on ollut esimerkiksi Yhdysvalloissa jo usean vuoden ajan jatkuvasti kasvava huolenaihe.

Sen äärimmäisinä toteutumina voidaan nähdä kongressitalon valtausyritys tammikuussa 2021 tai tällä viikolla tapahtunut hyökkäys vasaralla edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin kotiin.

The New York Timesin jutussa Memetica-tutkimuslaitoksen johtaja Ben Decker sanoi olevansa hyvin huolissaan Twitterissä nyt nähtävistä muutoksista, kuten äärioikeistotilien suosion kasvamisesta.

On vaikea nähdä, miten salaliittoteorioiden, valeuutisten tai rasististen ilmausten levittämisen salliminen Twitterissä parantaisi yhteiskunnallista keskustelua tai vähentäisi sirpaloitumista. Sitä pohtiessaan maailman rikkain ihminen saattaa tehdä päätöksiä, joilla voi olla arvaamattomia vaikutuksia maailmantilanteeseen.

Let that sink in.

Oikaisu kello 14.50: Jutussa kirjoitettiin virheellisesti ostosumman olleen 44 miljoonaa dollaria. Summa on 44 miljardia dollaria. Jutusta poistettu kuva henkilöistä, jotka väittivät valheellisesti olleensa Twitterin entisiä työntekijöitä.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat