Yhdysvallat: Kiinalla ja Venäjällä on keinot estää Pohjois-Korean ydinkoe

Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat sanoneet, että Pohjois-Korea on saanut päätökseen tekniset valmistelut ydinkokeen suorittamiseksi.

Yhdysvallat pyysi YK:n turvallisuusneuvostoa kokoontumaan perjantaina keskustelemaan Pohjois-Korean tilanteesta Pohjois-Korean laukaistua torstaina useita ohjuksia.

4.11. 3:16

Yhdysvallat uskoo, että Kiina ja Venäjä voisivat käyttää vaikutusvaltaansa saadakseen Pohjois-Korean lopettamaan ydinkokeet, Yhdysvaltain hallinnon virkamies kertoi uutistoimisto Reutersille torstaina.

"Olemme sitä mieltä, että he [Pohjois-Korea] tekevät laskelmia reaktioista muilta alueilta, mielestäni erityisesti Venäjältä ja Kiinalta. Ja uskon, että Venäjän ja Kiinan asenteet vaikuttavat heihin”, virkamies sanoi.

Nimettömänä Reutersille puhunut virkamies sanoi, että vaikka Yhdysvallat on toukokuusta lähtien sanonut Pohjois-Korean valmistautuvan jatkamaan ydinkokeitaan, ei ole selvää, milloin maa voisi kokeen suorittaa.

Pohjois-Korean viimeisin ydinkoe tapahtui vuonna 2017.

Yhdysvallat pyysi YK:n turvallisuusneuvostoa kokoontumaan perjantaina keskustelemaan Pohjois-Korean tilanteesta Pohjois-Korean laukaistua torstaina useita ohjuksia, mukaan lukien mannertenvälisen ballistisen ohjuksen (ICBM). Lisäksi Reuters raportoi Pohjois-Korean ampuneen myöhään torstaina 80 tykistöammusta Koreoiden välisen merirajan tuntumaan.

Turvallisuusneuvosto on jo pitkään kieltänyt Pohjois-Koreaa suorittamasta ydinkokeita ja ballististen ohjusten laukaisuja, ja se on asettanut vuosien mittaan Pjongjangille yhä kovempia pakotteita yrityksenä katkaista sen aseohjelmien rahoituksen.

Viime vuosina turvallisuusneuvosto on kuitenkin jakautunut näkemyksissään Pohjois-Korean suhteen. Sekä Venäjä että Kiina tukivat tiukempia pakotteita Pohjois-Korean viimeisimmän ydinkokeen jälkeen, mutta toukokuussa ne estivät Yhdysvaltain haluamat lisäpakotteet ballististen ohjusten laukaisuihin liittyen.

Virkamies kertoi Reutersille, että Pohjois-Korea on saattanut lykätä ydinkokeidensa jatkamista Kiinan ja erityisesti tämän äskettäin päättyneen kommunistisen puolueen kokouksen vuoksi. Ydinkoetta on saattanut viivyttää myös Pohjois-Koreassa touko- ja kesäkuussa jyllännyt korona-aalto.

Virkamiehen mukaan korona-aalto sai maan keskittymään enemmän tapoihin, joilla se voisi saada tukea etenkin Kiinalta.

"On ollut jo pitkään tiedossa, että Kiina ja Venäjä vastustavat Pohjois-Korean ydinohjelmaa”, virkamies sanoi, ja lisäsi uskovansa Kiinan käyttävän vaikutusvaltaansa Pohjois-Korean taivutteluun ydinkoeasiassa.

Virkamies sanoi, että Yhdysvallat on valmis keskustelemaan Pohjois-Korean kanssa suoraan esimerkiksi humanitaarisesta avusta. Tällä hetkellä virallista keskusteluyhteyttä ei ole.

Kysyttäessä, kuinka vakaana hän piti Kim Jong-unin hallitusta, virkamies totesi, ettei Yhdysvallat näe mitään todisteita siitä, että Pohjois-Korean johtaja kohtaisi haasteita, jotka heikentäisivät hänen asemaansa. Hän kuitenkin lisäsi, että vaikka tällaisia haasteita olisi, ei Yhdysvallat välttämättä niistä tietäisi.

Pohjois-Korea on suorittanut viime aikoina lukuisia ohjuskokeita, ja laukaissut tänä vuonna ennätysmäärän ohjuksia. Syyksi se on antanut Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotaharjoitukset alueella.

Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat sanoneet, että Pohjois-Korea on saanut päätökseen tekniset valmistelut ydinkokeen suorittamiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat