Espanjan viranomaiset taka­varikoivat ennätys­määrän marihuanaa

Espanjan kansalliskaarti löysi ratsioiden yhteydessä yhteensä 64 miljoonan euron arvosta pakattua marihuanaa.

5.11. 15:42

Espanjan kansalliskaarti ilmoitti lauantaina tehneensä historian suurimman marihuana­takavarikon. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Kansalliskaarti kertoo tiedotteessa saaneensa Jardines-nimisessä operaatiossa haltuunsa yhteensä 32 tonnia pakattua marihuanaa, joka vastaa noin 1,1 miljoonaa kannabiskasvia.

Kansalliskaartin tiedotteen mukaan takavarikoidun määrän arvo katukaupassa on ainakin 64 miljoonaa euroa.

Operaation nimi on suomeksi käännettynä ”Puutarhat”. Sen aikana kansalliskaarti teki ratsioita tiloille ja kasvattamoille ympäri Espanjaa.

Tiedotteessa ei kerrota operaation tarkkaa tapahtuma-aikaa, mutta ainakin yksi kolmesta ratsiasta tehtiin lokakuussa.

Kansalliskaartin mukaan operaatiossa pidätettiin yhteensä 20 rikollisjengiin kuuluvaa ihmistä, jotka olivat iältään 20–59-vuotiaita. Jengin jäsenet pidätettiin lokakuussa Toledossa, Ciudad Realissa, Valenciassa ja Asturiasissa.

Tiedotteen mukaan jengin kuivaamaa ja pakkaamaa marihuanaa on päätynyt ainakin Espanjaan, Sveitsiin, Hollantiin, Saksaan ja Belgiaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat