Ihmiset jonottavat avustusautosta särkylääkkeitä ja ensiaputarpeita Hersonin keskusaukiolla.

”Ensin he liittivät meidät Venäjään, sitten ryöstivät ja lopulta lähtivät”, kertoo paikallinen Hersonissa

Viime töikseen miehittäjä tuhosi kaupunkiin johtavan sähkölinjan. ”Ensin he liittivät meidät Venäjään, sitten ryöstivät ja lopulta lähtivät”, sanoo hersonilainen Maksim.


17.11. 13:20 | Päivitetty 17.11. 15:11

Herson

Parinsadan toimittajan bussisaattue tekee lähtöä Mykolajivin kaupungista kohti vapautettua Hersonia.

Ukrainan armeija otti Hersonin kaupungin haltuunsa viime viikon perjantaina. Viranomaiset kuitenkin päästävät toimittajia sinne vain virallisille bussikierroksille. Omin päin liikkuvilta toimittajilta on viety työlupia.

Rajoitusten syyksi on ilmoitettu turvallisuus. Ensinnäkin, Herson sijaitsee Dneprjoen pohjoisrannalla, ja etelärannalla ovat asemissa venäläiset. Toiseksi, alueella liikkuminen on vaarallista miinojen takia. Kolmanneksi, Hersonia pidetään kiinni, koska siellä on käynnissä suodatusoperaatio. Ukrainalaisviranomaiset jahtaavat siellä mahdollisia piileskeleviä venäläissotilaita sekä venäläisten kanssa yhteistyötä tehneitä ukrainalaisia. Kerrotaan myös, että vankeja on päässyt karkuun Hersonin vankilasta.

60 kilometrin matkalla Mykolajivista Hersoniin riittää karua katseltavaa. Erityisesti sodasta ovat kärsineet rintamalinjalla olleet Ševtsenkoven ja Posad-Pokrovsken taajamat. Posadissa koulun näköinen rakennus on raunioina, samoin kauppa ja monet asuintalot.

Maantien silta on räjäytetty, joten autot joutuvat kiertämään pientaretta. Neuvostovalmisteinen bussi ei tästä selviydy, joten toimittajat pakataan toiseen autoon.

Tuhottu silta Hersonin kaupungin ulkopuolella.

Pioneerit etsivät miinoja Hersonin kaupungin ulkopuolella.

Poliisit ja sotarikossyyttäjät tutkivat paikkaa, jossa 17 ihmistä aluepuolustusjoukoista kuoli, kun venäläiset tulivat panssarivaunuineen.

Tien varresta raivataan miinoja metallinpaljastimin ja Fiskarsin lapioin. Pieneen aitaukseen on nostettu löytyneitä miinoja. Raivausurakka kestää vuosia. Kaikkia räjähteitä ei saada maasta hallitusti, vaan useita raivaajia on kuollut urakassa. Ukrainalla ei riitä työhön robotteja, vaan se tehdään ihmisvoimin.

Hersonia lähestyttäessä tien varressa alkaa näkyä ihmisiä. Miehiä, naisia, nuoria, vanhoja. Ihmiset katsovat bussiletkaa, hymyilevät ja vilkuttavat. Monet heiluttavat Ukrainan lippuja. Jotkut nuoret ovat kääriytyneet sellaiseen. Ilo on käsinkosketeltavaa.

Kaupungilla pikkupoikia juoksee Ukrainan väreissä muoviset rynnäkkökiväärit kädessä. Miehitetyssä Hersonissa he ovat joutuneet käymään läpi asioita, joita lasten ei pitäisi koskaan kokea.

11-vuotiaat Makar (vas.) ja Kostja esittelevät takapihaltaan löytämiä edellispäiväisen raketin sirpaleita.

Joissakin Hersonin mainostauluista on vielä venäläismiehityksen aikaiset julisteet.

Kadunvarsien mainostauluista useimmat on revitty tyhjäksi. Syrjemmällä tauluihin on jäänyt venäläisten iskulauseita. Venäjä on täällä ikuisesti, julistaa yksi.

Kaupungin vajaasta 300 000 asukkaasta jäljellä on nyt runsaat satatuhatta. Muutaman tuhannen uskotaan evakuoituneen vetäytyvien venäläisjoukkojen mukana. Heistäkin osa pyrkii takaisin kolmansien maiden kautta. Hersonilaiset tahtovat nyt kotiin, vaikka tilanne on yhä epävakaa. Päivän aikana Dneprin suunnalta kuuluu useita räjähdyksiä.

Kahdeksan kuukautta miehityksessä oli synkkää aikaa.

Sen tietävät esimerkiksi nuoret miehet Vjatšeslav Snidko ja Oleksandr Volski, jotka ovat tulleet ihmettelemään toimittajabusseja kadunvarteen.

”Olen palvellut Ukrainan armeijassa, ja välttelin miehityksen aikana turhaan ulkona liikkumista”, sanoo Volski.

Miehitys merkitsi jatkuvaa psykologista painetta siitä, että miehittäjät voivat tulla kenen tahansa kotiin. Kun Venäjä järjesti ”kansanäänestyksen”, viranomaiset kolkuttivat Volskin oveen, mutta hän ei avannut.

”Ei sinne äänestykseen mennyt kukaan. Me olemme ukrainalaisia.”

Snidko kertoo joutuneensa kerran kadulla tarkastukseen, jossa tutkittiin tatuoinnit ja puhelimen sisältö. Hän selvisi säikähdyksellä.

Kun Ukrainan armeija lähestyi kaupunkia, kaverukset saivat siitä tietoa pikaviestipalveluista.

”Tiesimme, että meikäläiset ovat tulossa”, sanoo Volski.

Hovorova-kadulla nuori äiti Aljona Temrjakovitš on lähdössä kävelylle seitsemänvuotiaan poikansa Danjan kanssa.

Danja käy ukrainalaista etäkoulua. Venäläisten perustamaan kouluun äiti ei halunnut poikaa laittaa. Salassa hän sai ukrainan kielen tunteja yksityisopettajalta.

Talostaan Temrjakovitš joutui seuraamaan venäläisten brutaaleja touhuja.

Kadunkulman takana on pidätyskeskus, jonne venäläiset turvallisuusviranomaiset veivät epäluotettaviksi epäilemiään paikallisia.

Vangitsemis- ja kidutuskeskuksena toimineen poliisilaitoksen autotallin seinälle on kirjoitettu "Zele[nskyi], me olemme tulossa".

”Kuulimme usein pidätettyjen miesten ja naisten huutoa, kun heitä vietiin sinne. Heräsimme siihen yölläkin”, kertoo Temrjakovitš.

Hän kertoo myös tuttavanaisensa päätyneen viikoksi pidätyskeskukseen. Turvallisuuspalvelujen miehet olivat hänestä sotilaita pelottavampia.

Ukrainan poliisi esittelee pidätyskeskusta toimittajille.

Maaliskuussa vangituksi joutunut Maksim Negrov muistelee kolmea viikkoaan pidätettynä.

”He kiduttivat ihmisiä sähköllä ja hakkaamalla. Huutoja kuului jatkuvasti. Ruokaa ei välttämättä saanut joka päivä. Jos joku kuljetettiin ulos, päähän laitettiin muovisäkki. Niin minutkin lopulta vapautettiin, viemällä muovisäkki päässä kaupungin ulkopuolelle”, hän kertoo toimittajille.

Negrovin mukaan venäläisiä kiinnostivat etupäässä yhteydet Ukrainan armeijaan. Hänen mukaansa kaupungissa toimikin maanalainen liike, joka välitti tietoa asevoimille.

Venäläiset miehittivät Hersonin heti sodan alussa. Toinen maaliskuuta mennessä Venäjän joukot olivat saaneet kaupungin haltuunsa.

Viimeisiä vastuksia oli kevyesti aseistettu aluepuolustusjoukko keskustan pohjoispuolella sijaitsevan Syreenipuiston laidalla.

”Venäläiset ajoivat tänne suurena saattueena, jossa oli panssarivaunuja, miehistönkuljetusvaunuja ja kuorma-autoja. Matkalla he tulittivat kaikkea”, kertoo Syreenipuistoa vastapäätä asuva Nadia Nosovska, joka näki kolonnan ikkunastaan.

Hersonilainen Nadia Nosovska.

17 aluepuolustusjoukkojen sotilasta sai surmansa. Ruumiit lojuivat kadulla vielä seuraavana päivänä, kun Nosovska uskaltautui ulkosalle.

Nyt Ukrainan viranomaiset tutkivat Syreenipuiston tapahtumia sotarikoksena.

Vaikka hersonilaiset ovat iloisia vapautuksesta, elämä kaupungissa on tällä hetkellä erittäin raskasta.

Vt. kaupunginjohtaja Halina Luhovan mukaan suurin ongelma on sähkön puute. Venäläiset tuhosivat perääntyessään Kahovkan vesivoimalasta tulevan sähkölinjan.

Myös veden- ja lämmönjakelu on poikki. Ihmiset joutuvat hakemaan vettä Dnepristä, eivätkä he pysty huuhtomaan vessojaan. Kaasua tulee vain osaan asunnoista, ja moni valmistaa ruokansa nuotiolla.

Nyt sähköt aiotaan vetää Mykolajivista. Voi vain toivoa, ettei Venäjä sotke suunnitelmia ohjusiskuillaan.

Sairaala toimii varavoiman avulla, mutta potilaita evakuoidaan hoidettavaksi muualle. Apteekit ovat kiinni. Lääkkeitä jakaa Lääkärit ilman rajoja -järjestö.

Kaupungissa alkaa olla myös pula elintarvikkeista.

”Toitteko mitään syötävää”, kysyy kaupungin torin vaatekaupan ulko-oveen nojaava nainen. ”Meillä on nälkä.”

Useimmat ruokakaupat ovat kiinni. Harvasta aukiolevasta kojusta kyllä saisi metwurstia, munaa ja makaronia. Ihmisiltä alkavat kuitenkin olla myös rahat lopussa.

Hersonin keskusaukio ja sen lähikorttelit kuhisevat väkeä.

Täältä voi saada ruoka-apua, jota jakaa muun muassa hyväntekeväisyysjärjestö World Central Kitchen.

Scott Lynds jakaa lääkeavustusautosta särkylääkkeitä ja ensiaputarpeita tarvitseville Hersonin keskusaukiolla.

Natalia iloitsee avustusautosta saamistaan ensiaputarpeista Hersonin keskusaukiolla. Hän toimii vapaaehtoisena pelastajana, mutta sidetarpeista on ollut pulaa.

Lisäksi ydinkeskusta on Hersonissa ainoa paikka, jossa toimii puhelin.

Vapaudenaukiolle on pystytetty linkkitorni, ja ihmiset voivat ladata puhelimiaan kadulle tuotujen aggregaattien avulla.

Samalla ihmiset haluavat tavata toisiaan ja iloita vapautuksesta.

Kuusikymppinen pariskunta Maksim ja Ljudmyla latailee keskustassa puhelimiaan.

Pariskunta kertoo hamstranneensa elintarvikkeita, mutta ongelmana on ruoan säilytys ilman jääkaappia.

”Silti nämä ovat sivuseikkoja. Tästä kyllä selvitään. Tärkeintä on, että fasistit on häädetty kaupungista”, Maksim sanoo.

Hänen mukaansa venäläiset vapauttivat hersonilaiset kaikesta, lopulta myös sähköstä, vedestä ja lämmöstä.

Ukrainan lippuun kääriytynyt Anna, 15, viestittelee ympäri Ukrainaa olevien ystäviensä kanssa. Puistoon on viritetty aggrekaatin avulla yhdistetty kännykänlataus- ja Starlink-internetyhteyspaikka. Kännykkäverkko toimii vain aivan Hersonin keskustassa, ja sähköverkko ei toimi.

”He veivät mukanaan, minkä irti saivat: museon taideteokset, viljan varastoista, vesipumput, ambulanssit, paloautot, bussit, kahviloiden astiat ja lastentarhan potat, ihmisten autot ja huonekalut. Tämä on veljeyttä putinilaisittain. Ensin he liittivät meidät Venäjään, sitten ryöstivät ja lopulta lähtivät.”

Pariskunnan mukaan hyvin harva paikallinen uskoi venäläisten vakuutuksia, ja nämä ovat nyt lähteneet heidän mukaansa.

”Siellä jossain Siperiassa he nyt elelevät elämäänsä onnellisina.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat