Edessä on sotatalvi, ja Mannerheimin päiväkäskyä on luettu Ukrainassakin

Ukrainassa tiettävästi luetaan Mannerheimin päiväkäskyä maaliskuulta 1940, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.

Ensilumi peitti tuhannet Ukrainan liput, jotka oli asetettu sodassa kaatuneiden muistoksi Itsenäisyyden aukiolla Kiovassa torstaina.

19.11. 2:00 | Päivitetty 19.11. 8:01

”Kuudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan huolimatta on vain kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan, missä lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja lapsien keskuudessa, ole horjunut.”

Tuo pitkä virke on marsalkka Mannerheimin päiväkäskystä 14. maaliskuuta 1940, siis talvisodan juuri päätyttyä. Mannerheim puhui ”poltetuista kaupungeistamme ja raunioitetuista kylistämme”.

Monia päiväkäskyn osia voi vähäisin muutoksin soveltaa Ukrainan urheaan puolustustaisteluun. Siksi Mannerheimin päiväkäskyä on luettu Ukrainassakin. Näin tiesi kertoa brittilehti The Economist vastikään.

Suomen talvisodan alkamisesta tulee pian, 30. marraskuuta, kuluneeksi 83 vuotta.

Ukrainalla taas on nyt takanaan 38 viikkoa verisiä taisteluja, ja edessä on talvisota eli sotatalvi. Kiovassa on jo satanut ensilumi.

Kun Venäjä viime helmikuussa hyökkäsi Ukrainaan, talvisota-vertaukset suorastaan vilisivät silmissä. Näin oli Suomessa, mutta näin oli myös Ukrainassa ja muualla maailmassa.

Siinä ei ollut mitään yllättävää. Merkittävien ja järkyttävien tapahtumien aikaan meillä ihmisillä on taipumus ammentaa historiasta.

Yllättävänä voi sen sijaan pitää sitä, että rinnastus Suomen talvisotaan elää edelleenkin vahvana kansainvälisessä keskustelussa.

Yhdysvaltalaisen Foreign Affairs -lehden tuoreessa kolumnissa venäläistutkija Andrei Kolesnikov vertaili kahta Kremlin isäntää, Neuvostoliiton hirmuvaltiasta Josif Stalinia ja nyky-Venäjän tyrannia Vladimir Putinia.

Mitä talvisota Stalinille, sitä Ukrainaan hyökkääminen Putinille, kuuluu Kolesnikovin arvio.

Kolesnikovin argumentit ovat jykeviä. Stalin ryhtyi hyökkäyssotaan, koska Suomi ei taipunut hänen uhkailujensa edessä. Stalin halusi rohmuta pienemmältä naapuriltaan maa-alueita, ja Stalin käynnisti hyökkäyksen tekaistuin syin, ”puolustuksellisena” operaationa.

Kolesnikov osoittaa, kuinka ”Stalin ja Suomi vuonna 1939” olisivat monesti vaihdettavissa sanoihin ”Putin ja Ukraina vuonna 2022”.

”Kummassakin tapauksessa diktaattorit puhuivat vihollisjoukkojen keskityksistä, joita ei tosiasiallisesti ollut tapahtunut”, Kolesnikov kirjoittaa. ”Ja kumpikin aliarvioi dramaattisesti sen määrätietoisuuden, jolla hyökkäyksen kohteeksi joutuneet kansat olivat valmiita taistelemaan vastaan.”

Kolesnikov jatkaa:

”Aivan niin kuin Stalin odotti Suomen proletariaatin vastaanottavan työväenluokkaiset toverinsa [puna-armeijan] kukkakimpuin, Putin oletti ukrainalaisten tervehtivän venäläissotilaita vapauttajina. Kumpikin itsevaltias sai todeta erehtyneensä katkerasti.”

Yhtäläisyyksiä löytyy enemmänkin. Suomalaisena voi olla ylpeä siitä, että talven 1939–1940 yksituumainen puolustustahto saa nykytilanteessa laajaa, osin epäsuoraa tunnustusta.

Olennaista on kuitenkin muistaa, ettei talvisota-rinnastus saa päästä toteutumaan täysimääräisenä. Suomen talvisota päättyi suuriin alueluovutuksiin ja muutenkin raskaisiin rauhanehtoihin.

Mannerheim totesi mainitussa päiväkäskyssään: ”Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, jonka Länsivallat antoivat, voitu toteuttaa.”

On asioita, joihin Suomi pystyy vaikuttamaan, ja vaikuttaakin.

Suomi päätti tällä viikolla kymmenennestä puolustus­tarvike­paketista Ukrainalle. Se on tähänastisista suurin, 56 miljoonan euron arvoinen.

Myös valtava joukko yksittäisiä suomalaisia on auttanut Ukrainaa, kukin mahdollisuuksiensa mukaan.

Ukrainalaiset arvostavat apua, jota toivottavasti jaksetaan antaa vielä kauan. Se on samalla Suomenkin puolustamista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat