Tetjana ja Volodja Pejek sekä isoäiti Jelena Nastasijenko perheen pihalla Antonivkassa, muutaman sadan metrin päässä Antonivkan sillasta.

Sota sillan kupeessa

Ukraina moukaroi Hersonin Antonivkan siltaa Himarseilla, Venäjä räjäytti sen. Pejekin perheen kodin yli viuhuvat yhä raketit ja kranaatit.


21.11. 15:04

Näkymä Antonivkan sillalle on kuin postimerkki sodasta.

Pohjoispuolelta koko silta on romahtanut Dneprjokeen tukipilareineen. Eteläpuolella silta on pystyssä, mutta sen kansi on katki keskeltä.

Ihmiset tulevat joen töyräälle käyttämään kännykkää. He yrittävät päästä Venäjän kännykkäverkkoon.

Dneprin yli kulkee etelässä vain kaksi siltaa. Vuonna 1985 valmistunut Antonivkan silta on solmukohta reitillä Krimiltä Odessaan. Sillan tuhoaminen teki Hersonin huoltamisesta venäläisille niin vaikeaa, että heidän oli pakko vetäytyä.

Vastaranta kilometrin päässä on Venäjän hallussa. Siellä näkyy rivi taloja, muttei lainkaan liikettä. Sanotaan, että rannassa piileskelee tarkka-ampujia.

Pohjoisrannalta venäläiset vetäytyivät puolitoista viikkoa sitten, ja se on Ukrainan hallussa.

Rantatöyräällä seisoo ihmisiä puhelimet korvillaan. He yrittävät päästä Venäjän kännykkäverkkoon, jonka avulla voi soittaa sukulaisille miehitetyllä alueella.

Omakotitalossa muutaman sadan metrin päässä sillankorvasta asuu yhdeksänhenkinen Pejekin perhe.

He muuttivat elokuussa Antonivkaan taloon, jonka omistajat pakenivat sotaa Länsi-Ukrainaan.

”Isäntäväki halusi jonkun katsomaan paikkoja, sillä venäläiset ja paikalliset rosvot ovat ryöstäneet tyhjilleen jääneitä taloja”, kertoo Volodja Pejek. ”Olemme tyytyväisiä, sillä Hersonissa asuimme ahtaasti asuntolassa.”

Tetjana Pejek (vas.) ja Jelena Nastasijenko perheen pihalla Antonivkassa, muutaman sadan metrin päässä Antonivkan sillasta.

Rauhalliseksi ei perheen uutta asuinpaikkaa voi kehua.

Venäjä ja Ukraina taistelivat siitä heti sodan alussa 26. helmikuuta. Venäjä sai sillan haltuunsa ja pääsi etenemään Hersoniin.

Heti kun Ukraina sai käyttöönsä amerikkalaisia Himars-raketinheittimiä, se alkoi rei’ittää siltaa niillä.

Ensimmäinen isku oli 19. heinäkuuta. Heinäkuun 27. päivän isku oli niin tuhoisa, että silta jouduttiin joksikin aikaa sulkemaan liikenteeltä.

Pejekien muutettua Antonivkaan Ukraina takoi siltaa amerikkalaisilla Himars-raketinheittimillä kerran pari viikossa.

”Mikään ei mennyt ohi. Kaikki iskut osuivat aina täsmällisesti sillan kanteen tai ponttoonisiltaan. Samaa ei voi sanoa venäläisten umpimähkäisestä räiskinnästä”, Volodja Pejek vertaa.

Siltaa korvaamaan venäläiset rakensivat jokeen ponttoonisillan. Siihen Ukraina iski Pejekin mukaan aina öisin, kun sillä kulki sotilasliikennettä. Päivisin ponttoonilla ajoivat siviilien autot.

Venäläisten vetäytyessä liikenne joen yli lisääntyi. Venäläiset myös varastivat paikallisilta veneitä ylitykseen.

Vaikka Ukraina iski vetäytyviä joukkoja vastaan, Pejekit eivät sano nähneensä Antonivkassa suurta määrää uhreja. Tien varressa makaa BTR:n ja säiliöauton raadot. Kerran traktori veti puista peräkärryä, josta lemusi ruumiilta.

Venäläisten lähdön kuulivat Antonivkassa kaikki.

Varhain aamulla perjantaina 11. marraskuuta Venäjän joukot räjäyttivät lähes kolmasosan sillasta.

”Sellaista räjähdystä en ole kokenut koskaan. Paineaalto oli valtava. Lähempänä siltaa talojen ikkunat ja ovet lensivät sisään. Meilläkin koko talo tärisi ja kaksi ikkunaa putosi”, kertoo isoäiti Jelena Nastasijenko.

Perhe painui nopeasti kellariin, jossa se on muutenkin viettänyt aikaa viime kuukausina.

Lapset Julia ja Oleh katsovat, millaisia sirpaleita Volodja Pejek on pihalta löytänyt.

Ukrainan joukkojen saapuminen oli helpotus. Isoäidin mukaan kylän lapset huusivat sotilaille Slava Ukrajinaa ja nämä halasivat lapsia.

Vapautus ei ole kuitenkaan tehnyt perheen elämästä helppoa.

Nyt rintamalinja on Dneprissä. Raketit viuhuvat Pejekien kodin yli useita kertoja yössä ja päivässä.

Tapaamme lauantaina. Samana aamuna Venäjän raketit ovat osuneet Antonivkassa kahteen omakotitaloon. Kaksi ihmistä on kuollut. Pelastustöihin saapunutta paloautoa venäläiset yrittivät ampua vastarannalta kranaatinheittimellä.

Edellisenä päivänä venäläiset osuivat myös kahteen taloon. Sitä edellisenä päivänä kuoli yksi kyläläinen.

”Kolme päivää täällä on ollut aivan kauheaa. Raketteja lentää yli koko ajan. Emme nuku yöllä. Venäläiset aloittavat pimeän tultua ja meikäläiset vastaavat aamulla”, sanoo Tetjana Pejek.

Keskustelumme aikana kuuluu kranaatinheitinten ääntä.

Volodja tuo matkamuistoksi katolle lentäneitä sirpaleita. Hän otaksuu niiden olevan venäläisestä raketista, jonka Ukrainan ilmatorjunta ampui alas.

Volodja Pejek esittelee perheen pihalta kerättyjä sirpaleita.

Antonivkasta on poikki sähkö ja vesi. Tetjana Pejek valittaa, ettei sinne tuoda humanitaarista apua eikä vettä. Vain kauppa toimii, sieltä saa leipää.

”Muu on haettava kaupungilta. Matka on pelottava”, hän sanoo.

Tetjana on huolissaan siitä, kuinka ympärillä käytävä sota vaikuttaa lapsiin. Silti hän on haluton lähtemään Antonivkasta.

”Ehkä jos jotakin vakavaa tapahtuu, niin täytyy harkita. Mutta toistaiseksi emme halua lähteä. Tätä taloa voi lämmittää puulla, toisin kuin asuntolahuoneistoa. Ja täällä on kellari, johon mennä suojaan.”

Elämä pommitetussa Antonivkassa jatkuu, vaan siltaa ei tänne taideta ihan heti rakentaa uudestaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat