Syyrian kurdi­joukot lopettavat terrorismin­vastaisen yhteis­työn Yhdysvaltain kanssa

Kurditaistelijoilla oli keskeinen rooli jihadistijärjestö Isisin kalifaatin kukistamisessa 2019. Marraskuussa 2022 kurditaistelijat ovat joutuneet Turkin toistuvien ilmaiskujen kohteeksi.

SDF:n taistelijat ilmoittivat murtaneensa jihadistijärjestö Isisin hallinnan al-Omarin öljykentältä Itä-Syyrian Deir ez-Zorissa maaliskuussa 2019.

3.12.2022 17:32

Kurdijohtoiset Syyrian demokraattiset joukot (SDF) ja Yhdysvallat ovat keskeyttäneet kaiken yhteistyönsä Syyriassa. Yhdysvaltain johtama liittouma on tukenut Syyrian kurdijoukkoja vuodesta 2017 lähtien tehden ilmaiskuja ja tarjoten muun muassa sotavarusteita ja sotilasneuvonantajia.

Yhdysvaltain tavoitteena on ollut jihadistijärjestö Isisin tuhoaminen. Se on nähnyt kurditaistelijat alueen tehokkaimpana voimana Isisiä vastaan.

Kurdijoukoilla oli keskeinen rooli Isisin kalifaatin kukistamisessa vuonna 2019, minkä jälkeen Yhdysvaltain ja SDF:n yhteistyö Syyriassa on jatkunut.

Nyt SDF on lopettanut ”kaiken koordinoinnin ja yhteiset terrorisminvastaiset operaatiot” Yhdysvaltain johtaman, Isisin jäänteitä vastaan taistelevan liittouman kanssa, kertoi SDF:n tiedottaja Aram Henna uutistoimisto Reutersille perjantaina.

Hennan mukaan myös kaikki säännöllisesti järjestetyt yhteiset erikoisoperaatiot on keskeytetty.

Yhdysvaltain armeija on vahvistanut kurdijoukkojen tiedot. Sen lausunnossa todetaan, että kaikki ”kumppanuus­operaatiot” Isisiä vastaan Syyriassa oli keskeytetty.

Kurdijoukkojen mukaan keskeytys johtuu Turkin ilmaiskuista. Turkki aloitti suuren ilmaiskuoperaation Syyrian kurditaistelijoita vastaan marraskuun 20. päivä.

Iskuissa kuoli marraskuun lopulla ainakin kymmeniä ihmisiä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan uhkasi Syyrian kurdeja myös maahyökkäyksellä.

Lue lisää: Erdoğan uhkasi maa­hyökkäyksellä – Tutkija: Voisi synnyttää ”myrkyllisen kierteen”

Yhdysvallat on kertonut Turkille vastustavansa Turkin ”uutta sotilaallista operaatiota” Syyriassa. Valkoisen talon tiedottaja John Kirby sanoi perjantaina, että Yhdysvallat tukee Turkin kykyä puolustaa itseään, mutta on huolestunut sen operaatioista ja niiden siviileille aiheuttamasta vaarasta.

Kirby lisäsi, ettei Yhdysvallat halua nähdä mitään sellaista, mikä vaarantaisi heidän mahdollisuutensa tehdä yhteistyötä SDF:n kanssa.

SDF-joukkojen näkökulmasta Yhdysvaltain ulostulot eivät ole olleet tarpeeksi painokkaita. Kurditaistelijat olivat toivoneet Yhdysvaltain tuomitsevan Nato-liittolaisensa toimet ankarammin.

”Olemme yhä hermostuneita. Tarvitsemme vahvempia, vakaampia lausuntoja Turkin pysäyttämiseksi”, SDF-joukkojen johtaja Mazloum Abdi sanoi Reutersille aiemmin tällä viikolla.

Marraskuun lopulla Abdi varoitti, että Turkin maahyökkäystä seuraisi Isisin elpyminen.

”Se johtaisi toiseen sisällissotaan Syyriassa ja terrorismin vastaiset operaatiomme Isistä vastaan loppuisivat”, hän sanoi marraskuun lopulla Britannian yleisradio BBC:lle.

Lue lisää: Turkin isku tappoi al-Holia vartioivia kurdeja, maahyökkäys ajaisi kurdien mukaan Syyrian uuteen sisällis­sotaan

Abdin mukaan Turkin maahyökkäys Syyriaan veisi kurditaistelijoilta myös mahdollisuudet vartioida al-Holin leiriä, joka toimii epävirallisena vankilana Isisin entisille ja nykyisille jäsenille sekä heidän perheenjäsenilleen.

Turkki teki marraskuun lopulla ilmaiskuja myös al-Holille tappaen väitetysti ainakin kahdeksan leiriä vartioinutta SDF-taistelijaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat