Viro ostaa Himars-raketin­heitin­järjestelmiä Yhdysvalloista yli 200 miljoonalla dollarilla

Himars-lavettien osto on Viron historian suurin asekauppa.

Himars-raketinheitinjärjestelmä sotaharjoituksessa Latviassa syyskuussa 2022.

3.12.2022 14:50

Viro on sopinut kuuden Himars-raketinheitinjärjestelmän ostamisesta Yhdysvalloista, kertoo uutistoimisto AFP.

Kaupan arvoksi kerrottiin yli 200 miljoonaa dollaria eli yli 190 miljoonaa euroa. Kyseessä on Viron historian suurin asekauppa.

Viron puolustusinvestoinneista vastaavan laitoksen johtaja Magnus-Valdemar Saar allekirjoitti sopimuksen hankinnasta Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisen viraston kanssa perjantaina.

Viro kertoo aikovansa hankkia myös muun muassa ammuksia, koulutusta ja logistiikkaa.

Virolaisviranomaiset eivät kertoneet tilattujen rakettien määriä, mutta ostojen sanottiin sisältävän sekä 300 kilometrin päähän yltäviä että lyhyemmän kantaman raketteja.

Ensimmäisten toimitusten on määrä saapua vuonna 2024.

Himars-lavettien valmistaja on yhdysvaltalainen aseteollisuusyhtiö Lockheed Martin.

Kuorma-auton alustalle rakennettu Himars-raketinheitin­järjestelmä on tullut tunnetuksi Ukrainan käytössä sen puolustautuessa Venäjän hyökkäystä vastaan.

Himarseja on laajasti pidetty yhtenä tehokkaimmista Ukrainan käytössä olevista aseista, AFP toteaa.

Viime kuussa Liettua kertoi ostavansa kahdeksan Himars-järjestelmää 495 miljoonalla dollarilla eli noin 470 miljoonalla eurolla.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat