Masi Nayyem on tunnettu ukrainalainen asianajaja ja sotainvalidi. Silmä ja paljon luuta sen ympäriltä tuhoutui räjähdyksessä kesäkuun alussa.

Sota muutti Masi Nayyemin ja Valdemar Kuhmosen elämän

Ukrainalainen Masi Nayyem haavoittui rintamalla ja odottaa nyt seuraavaa leikkausta. Ihantalan tulihelvetin kokenut 98-vuotias Valdemar Kuhmonen antaa nuoremmalle sotainvalidille neuvon Oulunkylän kuntoutuskeskuksesta.


26.12.2022 2:00 | Päivitetty 26.12.2022 7:28

Kiova, Oulunkylä

Aliluutnantti Masi Nayyem astuu sisään perustamaansa Miller-asianajotoimistoon Kiovan keskustassa.

Hänen oikean silmänsä kohdalla on kuoppa, sillä 38-vuotias Nayyem on nyt sotainvalidi. Seuraava leikkaus kasvojen rekonstruoimiseksi odottaa tammikuussa.

Valdemar Kuhmonen, 98, haavoittui jatkosodassa kahdesti ja asuu nyt Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa.

Tässä haastattelussa ukrainalainen ja suomalainen sotainvalidi kertovat kokemuksistaan.

Ikäeroa on, mutta jotain yhteistäkin heistä löytyy.

Aloitetaan 38-vuotiaasta Nayyemista, joka syntyi Afganistanissa. Hänen äitinsä kuoli kymmenen päivää synnytyksen jälkeen.

”Isän uusi vaimo eli toinen äitini on ukrainalainen. Muutimme tänne lapsuudessani”, hän kertoo.

Nayyemin veli Mustafa Nayyem on tunnettu journalisti. Hän oli yksi Maidanin aukion mielenosoitusten vaikutusvaltaisimmista kokoonkutsujista, kun venäläismielinen presidentti syrjäytettiin helmikuussa 2014.

Sittemmin Mustafa Nayyem oli yhden kauden kansanedustajana ja sen jälkeen apulaisministerinä.

”Mutta minä en aio politiikkaan. Tai jos aion, olen ensin kasvattanut 30-henkisen lakiasiaintoimistoni 200 työntekijän toimistoksi!” sanoo Masi Nayyem.

Masi Nayyem kertoo päivästä, joka teki hänestä sotainvalidin.

Masi Nayyem on toiminut asianajajana esimerkiksi korruption uhreille ja saanut vihamiehiä vanhasta eliitistä.

Se ei maanpuolustustahtoa vähentänyt, kun Venäjä miehitti Krimin ja eteni Itä-Ukrainassa venäläismielisten separatistien tukijana vuonna 2014. Rintamalinja vakiintui keskelle Donbasia, joka kattaa Donetskin ja Luhanskin.

”Palvelin itärintamalla 17 kuukautta vuosina 2014 ja 2015, mutta se oli lähinnä päivystämistä, ei todellista sotaa omalta kohdaltani.”

Se voi olla vähättelyä, sillä hän sai kunniamerkkejä ja ehti näyttää ne isälleen ennen tämän kuolemaa.

24. helmikuuta Venäjä aloitti suurhyökkäyksen, ja asianajaja kysyi, missä häntä tarvitaan. Sijoituspaikka löytyi idästä.

Kesäkuun alussa hänen neljän hengen ryhmänsä etsi Itä-Ukrainan Donetsjoella paikkaa ponttonisillalle, jotta joukot pääsisivät etenemään syvemmälle Luhanskin alueelle.

”Kysyimme paikalliselta viranomaiselta hyvää paikkaa sillalle, ja hän lähti ajamaan edeltä. Sitten hän ajoi aidatun rakennuksen pihamaalle.”

Mistä oli kyse? Saataisiinko täältä lisätietoa? Pihamaan miehet pyysivät siirtämään Nayyemin ryhmän minibussia.

”Sanoin, että haen ensin konepistoolini, ja olin nousemassa minibussiin. Silloin räjähti ja ajoneuvomme nousi kertoman mukaan seitsemän metrin korkeuteen.”

Kyseessä oli miina. Bussi oli panssaroitu muualta paitsi pohjasta. Se pahensi tuhoa.

”Kuljettaja kuoli heti. Muistan pidelleeni silmääni, koska verta tuntui vuotavan niiltä kohdin. Aseveljeni kysyi, olenko elossa. Vastasin, että olen.”

Ryhmän jäsen kysyi samaa asiaa heti uudelleen.

”Räjähdyksen johdosta hän ei kuullut vastaustani.”

Silmässä tuntui yhä pahempaa kipua. Nayyem menetti tajuntansa. Seuraavat muistikuvat ovat sairaalasta ensimmäisen leikkauksen jälkeen.

”Lääkäri tyrkytti videota leikkauksesta, vaikka en ollut siihen valmis. Näin videolta, kuinka aivokudostani valui silmäkuoppaan leikkauksen aikana.”

Aivot ja silmäkuoppa saatiin eristettyä laittamalla laatta pidättelemään aivoja paikoillaan silmäkuopan yläpuolella.

Luuta on kuitenkin tuhoutunut silmäkuopan ympäriltä niin paljon, että jatkoleikkaus tarvitaan, jotta silmäproteesi voitaisiin myöhemmin asentaa.

”Olin liian heikko kestämään jatkoleikkausta, joka kuulemma vie kymmenen tuntia. Sitä yritetään uudelleen Saksassa tammikuussa.”

Nayyem on miettinyt räjähdyksen syytä. Oliko paikallinen viranomainen separatisti? Oliko kyseessä ansa? Ainakin viranomaisen oma auto säästyi.

”Minulle sanottiin, että ’älä huoli, asia on hoidettu’. Kun pääsen kuntoon, yritän selvittää asian tarkemmin.”

Hajuaisti Nayyemilta on mennyt, mikä vaikuttaa myös makuaistiin. Päätä särkee, ja hän väsyy helposti. Seuraavan leikkauksen toivotaan vähentävän oireita.

Jo nyt Nayyem on palannut sotilaallisiin tehtäviin kotirintamalla, mutta niistä hän ei voi puhua. Asianajolisenssi on tauolla niin kauan kuin hän jatkaa mobilisoituna sotilaana.

”Halusin palata sotimaan, koska tietyissä asioissa voin nytkin olla avuksi. Samalla harjoitan vapaa-ajalla veteraanien lakiavustusta uuden hyväntekeväisyysjärjestöni kautta.”

Hän kertoo, että korruptiota on yhä kitkettävä.

”Lahjotut lääkärit kirjoittavat invalidipapereita terveille, ja invalidit jäävät ilman korvauksia.”

Moni invalidi vierastaa byrokratiaa, jota palvelujen saaminen edellyttää. Ihmisiä pompotellaan luukulta toiselle, ja heitä Nayyem haluaa auttaa.

Myös traumaperäiset stressihäiriöt ovat yleisiä.

”Kokemusta on. Sain psykologilta apua mutta vasta kolme kuukautta haavoittumisesta. Presidentin puoliso Olena Zelenska tekee säätiönsä kautta paljon tämän parantamiseksi, ja meillä on yhteistyötä”, Nayyem kertoo.

Masi Nayyem talvisessa Kiovassa. Hän on nyt perustanut hyväntekeväisyysjärjestön auttamaan veteraaneja laki- ja korvausasioissa.

Mitä Nayyem ennakoi jatkossa tapahtuvan?

”Yksin armeijamme avulla emme hyökkäystä lopeta. Jonkin täytyy muuttua Venäjällä ja venäläisissä.”

Nayyem muistuttaa, että jo tuhannet köyhistä oloista tulevat venäläiset sotilaat ovat nähneet Ukrainan vapaat olot ja elintason.

”He saavat käsityksen demokratiasta aivan lähellä. Me näytämme, että se on mahdollista”, hän sanoo.

”Jonakin päivänä venäläiset kysyvät, miksi he eivät ole onnellisia ja vapaita kuten ukrainalaiset. Se pelottaa Putinia.”

Ukrainan demokratia on Nayyemin mukaan lupaavassa vaiheessa. Entisen presidentin Petro Porošenkon hallinnossa oli korruptiota, mutta Porošenko itse pyrki lopulta kansalaisten sosiaaliturvan ja puolustuksen vahvistamiseen.

”Niin tekee myös presidentti Volodymyr Zelenskyi. Ensimmäistä kertaa meillä on presidentti ja oppositiojohtaja, jotka eivät kilpaile siitä, kenellä on komeampi auto tai palatsi. Vaan siitä, kumpi pystyy auttamaan kansalaisia paremmin!”

Valdemar Kuhmonen kertoo sotainvalidin elämästä jo lähes sadan vuoden kokemuksella.

80 vuotta sotainvalidina

Mitä on olla sotainvalidi jo melkein 80 vuotta?

98-vuotias Valdemar Kuhmonen sen tietää. Ensimmäisen kerran hän haavoittui Syvärillä joulukuussa 1943, kun tarkka-ampuja sai hänet tähtäimeensä.

”Tähtäys oli varmaan ohimoon, mutta olkapäähän se osui niin, että luu tuli näkyviin. Pääsin kuitenkin sairaalasta kotiin jouluksi”, hän muistelee.

Ei se iloinen joulu ollut. Isän syöpä oli jo pitkällä. Se oli viimeinen tapaaminen, ja molemmat tiesivät sen.

Sairausloman jälkeen hän palasi ampujaksi tuttuun konekivääriryhmään.

”Olihan niitä kahakoita. Kerran niiden partio pääsi kymmenen metrin päähän pesäkkeestämme. Oli siinä vielä piikkilankaesteet välissä, ja partio saatiin ajettua pois.”

Syväriltä siirryttiin Ihantalaan, jossa Kuhmonen koki tulihelvetin.

”Kesäkuun 28. päivä vuonna 1944 noin 130 lentokonetta kylvi pommia meidän päälle. Siinä haavoittui ja kaatui paljon miehiä. Urkupyssyillä ampuivat ja tykistöllä.”

Räjähdys teki hänen toisesta korvastaan pysyvästi kuuron.

”Toisella kyllä kuulee tämän kuulolaitteen avulla.”

Samassa taistelussa hän haavoittui käteen.

”Mutta pääsin kyllä omin jaloin kokoontumispisteeseen.”

Hän muistelee, että moni lähti Ihantalasta karkuun. Jopa mies, jota oli siihen mennessä sanottu ”himomurhaajaksi”, koska hän oli aina valmis tuhoamaan vihollisen korsuja.

”Kyllä minä sen ymmärsin. Jos ei hermot kestä, sille ei mahda mitään. Karkureita oli kuulemma Saimaan saaristo täynnä. Ja Lappeenrannastakin heitä käännytettiin takaisin rintamalle. Tuli kovat vankeustuomiot, mutta en tiedä, joutuivatko kaikki niitä istumaan.”

Sota on kauheinta mitä on, hän muistuttaa.

”Se on kauhea ääni, kun taistelun jälkeen haavoittuneet huutavat. Kyllä minä niitä tappelukohtauksia näen vieläkin unissa. Ei siitä täysin eroon pääse.”

Uusi sairaalareissukin päättyi paluuseen rintamalle, mutta vain päiviksi. Punatautiepidemian johdosta hän sairastui etulinjassa vakavasti.

Voiko sairastuminen olla niissä oloissa jopa helpotus?

”Ei voi sanoa, kun se oli niin tuskallista. Punatauti on kova tauti.”

Sotatoimet Neuvostoliiton ja Suomen rintamalla päättyivät 4. syyskuuta, Kuhmosen viimeisenä sairaalapäivänä.

”Kaikki huusivat hurraata. Vaikka tulivat ne alueluovutukset, niin tärkeintä oli, että sota oli ohi.”

Hän sai kuitenkin vielä komennuksen äskeisille taistelupaikoille.

”Vielä piti uusia linnoituksia kaivaa. Upseerit olivat varmoja, ettei tämä tähän loppunut.”

Mutta loppui se, Lapin sodan jälkeen.

20-vuotias sotainvalidi treenasi haavoittunutta kättään ahkerasti ja palasi työpaikkaansa sahalle.

”Sitten vuonna 1946 tansseista löytyi Tilda.”

Valdemar Kuhmonen, 98, luki Georg Otsin elämäkertaa odottaessaan Tilda-puolison paluuta viereiseen vuoteeseen Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa.

Tilda-puoliso on haastatteluhetkellä palaamassa samaan kotihuoneeseen Oulunkylän kuntoutuskeskukseen lonkkamurtuman ja sairaalakäynnin jälkeen.

”Oma koti saatiin vuonna 1948, kun Tilda sai työtä puhelinkeskuksena. Silloin mentiin naimisiin.”

Haavoittunut kroppa ei kestänyt sahalla montaa vuotta.

”Selkä se oikeastaan oli. Perustin sitten kaupan ja kioskin.”

Muuttotappiokunnassa asiakkaat vähenivät, ja vuonna 1960 he muuttivat Helsinkiin. Valdemar pääsi fosfatoijaksi Wärtsilälle ja Tilda saman yrityksen konttorille. Valdemar jatkoi samassa ammatissa myöhemmin Valtion rautateillä eläköitymiseen asti.

”Poikamme eli yli 60-vuotiaaksi, ja meillä on viisi lapsenlasta. Yksi sai ylennyksen kersantiksi itsenäisyyspäivänä. Kävi näyttämässä paperit.”

Kuhmonen on aikoinaan nähnyt lomamatkoillaan Kiovan, Harkovan ja Hersonin. Mitä lähes satavuotias sotainvalidi ajattelee Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan?

”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.”

Puolustaja ei kuitenkaan voi vain kääntää toista poskea.

”Silläkään ei voita mitään, jos ei paa jukeliin, kun toinen hyökkää. Mutta paras olisi hoitaa diplomatialla asiat niin että sotaa ei tule.”

Tämä olisi Kuhmosen mukaan pitänyt hoitaa Suomessa kuntoon heti itsenäistymisestä ja Tarton rauhasta lähtien.

”Olisi pitänyt saada asialliset kauppasuhteet ja diplomaattiset suhteet Venäjään. Mutta Suomessakin oli tappeluhalua ja sellaista mieltä, että mistään ei voi neuvotella vaan voi vaatia lisää alueita Itä-Karjalasta.”

Ukrainassa Volodymyr Zelenskyi puolestaan aloitti presidenttikautensa sovinnollisella retoriikalla Venäjän suuntaan. Suurhyökkäys tuli silti.

Ja sotainvalidien määrä kasvaa päivä päivältä.

Suomessa sotainvalideja on jäljellä noin 600 ja kaikkia sotaveteraaneja yli 3 000. Keski-ikä on lähellä Kuhmosen ikää, 97 vuotta.

Ukrainassa Masi Nayyem on 38-vuotiaana varttuneenpuoleinen sotainvalidi. Monet ovat vain parikymppisiä.

Se puolestaan tarkoittaa, että Ukrainan ja kansainvälisen yhteisön kunniavelka sotaveteraaneja ja sotainvalideja kohtaan jatkuu 2100-luvulle, vaikka sota päättyisi jo lähiaikoina.

Tuhannet ukrainalaiset tulevat Kuhmosen tavoin elämään jopa 80 vuotta sotainvalidina.

Mitä neuvoja Kuhmosella on nuorille sotainvalideille?

”Jos työkykyä on yhtään jäljellä, se on hyvä, ja työhön voi keskittyä. Sodan jälkeen töitä riitti, joten ei sitä joutana niin muistelemaan. Se oli kiirettä aikaa silloin.”

Tämä asenne yhdistää Kuhmosta ja Nayyemia. Myös Masi Nayyem on ilmiselvä työnarkomaani, joka on jo ennen seuraavaa leikkausta palannut sotilaallisiin tehtäviin ja veteraanien avustamiseen.

Kuhmosen mukaan aseveljien auttaminen on erinomainen tapa päästä itsekin eteenpäin.

”Se on tärkeä asia varsinkin vaikeimmin vammautuneille, joiden on vaikeampi välttää katkeruutta. Osallistuin sotainvalidien veljesliiton toimintaan, ja olin puheenjohtajakin välillä.”

Venäjän hyökkäykselle Kuhmonen toivoo pikaista loppua. Nuorille sotainvalideille hän haluaisi välittää toiveikkuutta.

Elämä voi kantaa kovista kokemuksista huolimatta.

”Ei minulla paljon haaveita ollut, mutta kohtalaisen hyvin on mennyt kuitenkin. Tämä Oulunkylän kuntoutuskeskuskin on oikein hyvä paikka.”

”Kyllä minä olen enemmän kuin tyytyväinen elämääni.”

Lue lisää: 16-vuotias Vitalina Skorohova tutkii läksyjään lämmitetyssä teltassa – isona hän haluaa ”poliisialalle Suomeen”

Lue lisää: Sairaalajunaan evakuoitu vanhus ei ymmärrä, miksi Venäjä tuhoaa kaiken – ”Olimme kuin samaa perhettä Neuvostoliitossa”

Lue lisää: Kiovalais­nainen ei lannistu ohjus­iskuista: ”Haluamme myös moskovalaisten kokevan tämän”

Lue lisää: ”Suomi vastusti hirviötä ja säilytti itsenäisyytensä” – Ukrainan kuuluisin rocktähti kertoo, miksi hän laulaa Mannerheimista

Lue lisää: Veli jäi sodan raunioille, sitten kuoli ukrainalainen isoäiti – Suomalainen huippumuusikko ryhtyi pitämään kiihkeitä puheita ja kertoo nyt, miten ”tämän elämän natsit” pysäytetään

Lue lisää: ”Tätähän tämä” – Venäjä iski perjantaina lähes sadalla ohjuksella, mutta lauantaina sitä ei olisi enää arvannut

Lue lisää: ”Mielenosoittajat ovat elävä todiste siitä, että emme olleet turhaan rintamalla”, sanoo balladillaan presidenttiparin ja Linnan yleisön hurmannut Mauri Maunula – HS selvitti laulun koko tarinan. (Vuodelta 2018)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat