”Kauan eläköön kuningas” – Hetki hetkeltä -seuranta ja koostevideo kertovat Charlesin ja Camillan kruunajaispäivän tapahtumat

HS seuraa kruunajaispäivän tapahtumia verkossa ja sosiaalisessa mediassa pitkin päivää.

| Päivitetty

Kuningas Charles III ja kuningatar Camilla kruunattiin tänään Lontoossa.

HS näyttää suoraa lähetystä kruunajaisista ja seuraa päivän kulkua hetki hetkeltä. Seuranta löytyy tämän jutun lopusta.

Raportoimme myös kansan parista Lontoosta sekä ennen että jälkeen kruunajaisten.

Kruunajaispäivä alkoi Suomen aikaa kello 7, kun yleisölle avattiin pääsy katselupaikoille. Parituhatpäinen kutsuvierasjoukko alkoi myös saapua Westminster Abbeyyn jo pari kolme tuntia ennen hallitsijaparia.

Kello 12.20 juhlallisuudet alkoivat virallisesti. Kuningaspari lähti liikkeelle Buckinghamin palatsista kohti Westminster Abbey -kirkkoa. Reitti kulki palatsilta The Mall -katua pitkin Trafalgarin aukiolle ja sieltä Whitehall-katua pitkin kirkolle.

Kello 13 alkanut kruunajaisseremonia Westminster Abbeyssa kesti noin kaksi tuntia. Noin tunti seremonian alun jälkeen Charles kruunattiin kuninkaaksi Pyhän Edvardin kruunulla.

Alla oleva video näyttää kuningas Charlesin ja Camillan kruunaamisen.

Kello 15 vastakruunattu pari poistui kirkosta. Tästä alkoi päivän toinen kulkue, joka eteni samaa reittiä takaisin Buckinghamin palatsille.

Lopuksi kuninkaallinen perhe ilmestyi vielä Buckinghamin palatsin parvekkeelle vilkuttamaan yleisölle ja katsomaan asevoimain tervehdystä ja lentonäytöstä, jota oli supistettu huonon sään takia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat