Ex-amiraali ei usko Japanin onnistuvan armeijansa kasvattamisessa ilman lisäsotilaita

Japani ei aio lisätä sotilaiden määrää, mikä entisen amiraalin mukaan vesittää koko suunnitelman.

Japanin puolustusvoimien sotilaita harjoitteli Oyamassa Japanissa vuonna 2018.

20.12.2022 13:01

Japanin suunnitelma maan armeijan kasvattamiseksi on olemassa vain paperilla, sanoo laivaston entinen amiraali Yoji Koda. Hänen mukaansa armeijan suurentaminen ilman sotilaiden lisäämistä ei onnistu.

Japanin merivoimia vuosina 2007–2008 komentanut Koda esitti kommenttinsa uutistoimisto Reutersille.

Japani kertoi taannoin viisivuotis­suunnitelmastaan, jonka aikana maan on tarkoitus kasvattavaa sotavoimansa kaksin­kertaiseksi. Suunnitelman mukaan armeijan pitäisi olla maan historian suurin sitten toisen maailmansodan.

Lue lisää: Japani panostaa ennen­näkemättö­mällä tavalla armeijaansa – uusi turvallisuus­strategia paljasti merkittävät muutokset

Japani ei kuitenkaan aio lisätä sotilaiden määrää. Julkisuudessa on mainittu esimerkiksi pitkän kantaman ohjusten hankkiminen ja edistyneen kyberjoukko-osaston perustaminen.

Kodan mielestä teknisiin uudistuksiin ja lisäyksiin perustuva muutos ei riitä.

”Se on vain suunnitelma paperilla, ja se pitäisi korjata”, hän sanoi Reutersille.

”Miesvahvuus on todellinen ongelma Japanille Kiinaa ja Pohjois-Koreaa vastaan puolustautuessa.”

Japanin armeijassa on noin 250 000 sotilasta. Suomen puolustus­voimien sodan ajan vahvuus on 280 000 sotilasta. Kiinan armeijassa puolestaan on kaksi miljoonaa sotilasta.

Japani kutsuu armeijaansa Suomen tapaan puolustus­voimiksi. Kodan mukaan liian vähäinen miesvahvuus vaikeuttaa erityisesti meritaisteluita ja puolustautumista maihinnousuilta.

Koda on eläkkeellä. Reutersin mukaan kuitenkin myös osa yhä palveluksessa olevista upseereista epäilee suunnitelman onnistumista.

Japanin suunnitelmaan kuuluu muun muassa vanhojen rynnäkkö­helikopterien poistaminen käytöstä ja niiden korvaaminen lennokeilla.

Eräs upseeri totesi Reutersille nimettömänä, että vaikka esimerkiksi lennokkien käyttö auttaa välttämään taisteluissa omien sotilaiden kuolemia, niiden käyttöönotto vaatii vuosien koulutusta ja lisää ihmisiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat