Venäjältä paennut ystäväni vastasi viestiin yllättäen Moskovasta

Presidentin uudenvuodenpuhe kiinnostaa tänä vuonna erityisen paljon, kirjoittaa pietarilainen toimittaja Mihail. Voiko liikekannallepanoa paeta toistamiseen?

”Uudenvuodenaatto on vuoden ainoa päivä, jona kaikki kuuntelevat presidenttiä – myös ne, jotka eivät koskaan muulloin kuuntelisi.” Kuva presidentti Vladimir Putinin puheesta vuosi sitten.

23.12.2022 19:20 | Päivitetty 23.12.2022 20:43

Latvia, Saksa, Kazakstan, Uzbekistan, Israel… Nämä ovat maita, joihin tuntemiani venäläisiä on tänä vuonna muuttanut.

Ensimmäinen muuttoaalto alkoi keväällä heti kun ”erikoisoperaatio” alkoi.

Kaikki eivät tietenkään lähteneet kotimaansa käymän epäreilun, aggressiivisen sodan vuoksi. Monien henkilökohtainen turvallisuus ei myöskään ollut uhattuna, ainakaan vielä silloin. Keväällä lähti paljon sellaisia ihmisiä, jotka ennakoivat elämän käyvän Venäjällä mahdottomaksi ja joilla oli mahdollisuus lähteä.

Ihmisiä, joilla on koulutusta, rahaa, kontakteja ja ehkäpä jo kakkoskoti valmiina ulkomailla. Tuntumani on, että monikaan näistä lähtijöistä ei ole palannut Venäjälle.

Liikekannallepanoa pakeni moni sellainenkin, jolla ei olisi ollut varaa lähteä.

Toinen muuttoaalto syntyi syksyn liikekannallepanosta. Vladimir Putin määräsi mobilisoinnit syyskuun 21. päivänä.

Nyt paettiin, koska oma turvallisuus oli uhattuna. Lähtijät eivät halunneet tykinruuaksi rintamalle. Tietenkin kyse on ollut myös periaatteista. Liikekannallepanon vuoksi paenneet ovat pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin Putinin ihailijoita ja sodan tukijoita. Isolle osalle vastarinta on kuitenkin rajoittunut ”keittiöpuheisiin” sukulaisten ja läheisten ystävien kesken. Heidän vastarintansa olisi voinut olla erilaista, julkista ja äänekästä, jos ei olisi ollut pelkoa.

Liikekannallepanoa pakeni moni sellainenkin, jolla ei olisi ollut varaa lähteä. Siis irrottautua omasta arjesta, mahdollisesta työstä ja kodista ainakaan pidemmäksi aikaa kuin pariksi kuukaudeksi. Nyt tuo pari kuukautta on kulunut.

Georgian ja Venäjän rajalle muodostui jonoja syyskuun lopussa kun liikekannallepanopäätös sai venäläisiä pakokannalle.

Pavel muutti Uzbekistanin pääkaupunkiin Taškentiin syyskuun lopussa. Hän on 36-vuotias tv-ohjaaja. Hänen kohdallaan lähtö tehtiin helpoksi. Hän työskentelee tunnetulla venäläisellä digitaalisella alustalla.

Yrityksen työntekijöiden keski-ikä on alhainen. Miehiä on paljon. Yrityksen johto oli kaukaa viisas ja alkoi jo kesällä selvittää, millaisia mahdollisuuksia yrityksellä olisi tehdä töitä Venäjän ulkopuolella. Syyskuun lopussa heillä oli pystyssä laillinen yksikkö Uzbekistanin Taškentissa, jonne suuri osa miespuolisista työntekijöistä muutti. Niin myös Pavel.

”Ennen lähtöä minusta tuntui, että elämä on nykyään ihan samanlaista kaikkialla, koska niin monet venäläiset ovat lähteneet maasta.”

Näkymä Taškentista marraskuun alussa.

Pavel on vanha tuttuni. Meillä on yhteinen kaveri, joka myös työskentelee tv- ja elokuvatuotantojen parissa, ja hän taas on muuttanut pieneen kaupunkiin Armenian vuoristoon. Hän on sanonut, että Venäjän ”luovan älymystön” edustajia tulee nykyisin vastaan kaikkialla. Hän oli tutustunut vuoriston pikkukaupungissaan maineikkaaseen venäläiseen animaatiofilmien tuottajaan noin viikko saapumisensa jälkeen. Nyt he kehittelevät yhteistä projektia.

Ei tämän näin pitänyt mennä.

Juttelin Pavelin kanssa ensimmäisen kerran Taškentista noin lokakuun puolivälin tienoilla. Hän oli tyytyväinen. Uzbekistanissa tunnelma oli toisenlainen kuin Venäjällä. Tv-tuotannoissa se näyttäytyi mahdollisuutena. Pavel alkoi miettiä, millaisia dokumenttielokuvia maassa voisi kuvata. Taškentilla on pitkä historia ja paljon sellaista näytettävää, joka voisi kiinnostaa venäläisiä ja muita ulkomaalaisia. Tekemisen vapaus hätkähdytti.

”Venäjällä on aina mietittävä ennen uuden tv-projektin aloittamista, aiheuttaako se ongelmia viranomaisten taholta. Onko siinä jotakin, jonka he saattaisivat ymmärtää väärin?”

Vapaus tuntui myös jokapäiväisessä elämässä. Saattoi sanoa sota. Tai pilailla Putinin kustannuksella jopa kadulla.

Pavel kiitteli uzbekkien vieraanvaraisuutta ja paikallista, alhaista hintatasoa. Maahan voisi järjestää koko perheen elämän.

Kolmen miljoonan asukkaan kaupungissa kanssavenäläisiin ei sentään törmännyt joka kadunkulmassa.

Kun seuraavan kerran kyselin Pavelin kuulumisia marraskuun puolivälissä, hän vastasi lähettämällä kuvan lumisesta Moskovasta.

Hän oli palannut kotiin.

Kuvan mukana tuli seuraavanlainen teksti: ”Takki tyhjentyi tyystin istuessani siellä Taškentissa. Lähdin takaisin kotiin. Kävin juuri kävelyllä lastenrattaiden kanssa ja minusta tuntui, että tein jotakin hyvää.”

Tekstistä on poistettu jyrkimmät sanankäänteet, sillä ne eivät sovi julkaistavaksi.

Olihan hän jo lokakuussa sanonut tuntevansa olonsa Taškentissa yksinäiseksi ja vieraaksi. Hänen perheensä oli vielä Moskovassa.

Mutta ei tämän näin pitänyt mennä. Pavel selitti:

”Tajusin, että maastamuutto on vaikeampi asia kuin aiemmin uskoin. Etenkin jos on perheellinen mies. Vanhin tyttäreni käy hyvää koulua, keskimmäisellä on paikka arvostetussa päiväkodissa Moskovassa. Koko perhe on tottunut tiettyyn elintasoon. Eikä kyse ole pelkästään rahasta. En ole lainkaan varma, että löytäisin yhtä taitavia uzbekkiopettajia, -lääkäreitä tai hoitotätejä.”

Pavel vietti Taškentissa puolitoista kuukautta. Monet hänen miespuolisista kollegoistaan ovat hekin palanneet. Tusinan verran työskentelee yhä yhtiön toimistossa Uzbekistanissa eivätkä he suunnittele paluuta Venäjälle.

Lähtijöitä Moskovan Šeremetjevon kentällä syyskuun lopussa.

Eräs toinen Uzbekistanista kotiin Venäjälle palannut sanoo, että kaikesta huolimatta juuri Taškentissa maanpakolaisuus on ehkä helpointa.

”Monet pakenivat Eurooppaan, ja heihin on suhtauduttu negatiivisesti vain siksi, että he ovat venäläisiä. Arvatakseni he voivat vain unelmoida meidän kokemuksistamme Taškentissa. En kokenut mitään muuta kuin täydellistä tukea. Kaikki olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Paikalliset tervehtivät aina hymyillen, kutsuivat meitä ’veljeksi’ tai ’sisareksi’ ja heittelivät joskus hyväntahtoisia piloja. ’Ennen me menimme Venäjälle, nyt te tulette tänne.’ Rehellisesti sanoen en voi muuta kuin ihmetellä, kuinka ihmeessä me edes ansaitsemme niin lämpimän ja miellyttävän suhtautumisen?”

Presidentti Putin ilmoitti jo lokakuun loppupuolella, että kaikki prosessin tavoitteet oli saavutettu ja liikekannallepano päättyisi lokakuun viimeisenä päivänä.

Tulevaisuus on silti yhä kyseenalainen. Virallista määräystä liikekannallepanon päättymisestä ei ole annettu. Huhutaan sen ”toisesta aallosta”.

Pavel arvioi tilannetta näin:

”Uudenvuodenaatto on aivan erityinen ja pyhä juhla venäläisille. Se on luultavasti vuoden ainoa päivä, jona kaikki kuuntelevat presidenttiä – myös ne, jotka eivät koskaan muulloin kuuntelisi. Arvelen, että hän haluaa perheiden kuuntelevan hänen puhettaan kotona rakkaidensa kanssa eikä hän lähetä lisää miehiä juoksuhautoihin ennen sitä.”

Presidentin uudenvuodenpuhe on perinteisesti lähetetty juuri ennen keskiyötä. Se on ollut olennainen osa uudenvuoden juhlintaa niin Neuvostoliitossa kuin Venäjälläkin. Puheen lisäksi lähetyksen yksityiskohdista saa joskus vihjeitä tulevasta.

Pavel ja muut, joiden kanssa keskustelin, ovat yhtä mieltä siitä, että liikekannallepano tulee jatkumaan ensi vuoden alussa – ehkä tammikuun puolivälissä, ehkä niinkin myöhään kuin maaliskuussa.

Nyt on käynnissä vain talvitauko tässä sodassa, jonka Venäjä aikoo voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Kirjeitä Venäjältä -sarjassa Helsingin Sanomiin kirjoittaa maanpakoon lähtenyt pietarilainen toimittaja Mihail ja moskovalainen kulttuurialan ammattilainen Jan. Heidän oikeita nimiään ei julkaista turvallisuussyistä. Työ riippumattomana journalistina on tekijöille uhka, joka voi johtaa Venäjällä pidätykseen tai vankeuteen. Jutut kootaan ja tiedonhankintaa tehdään myös HS:n toimituksessa. Tuotanto ja editointi: Tuija Pallaste / HS

Juttua on muokattu 23.12 kello 20.43: Poistettu maininta siitä, ettei Putin pidä vuotuista linjapuhettaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat