Saksaan iski sata vuotta sitten hyperinflaatio, joka teki seteleistä ”leikkirahaa” – voiko sama toistua?

Saksan markan arvo romahti totaalisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Markasta tuli leikkirahaa, ja luottamuksen menetyksen uskotaan pelanneen Hitlerin pussiin.

Saksan hyperinflaation oloissa seteleistä tuli kirjaimellisesti leikkirahaa, jolla lapset askartelivat. Kuva on oletettavasti vuodelta 1923.

3.1. 2:00 | Päivitetty 3.1. 9:21

Inflaatio jyllää Saksassa tätä nykyä kymmenen prosentin vuosivauhdilla, mikä on herättänyt henkiin vanhan angstin.

”Uhkaako meitä hyperinflaatio niin kuin 20-luvulla?” kysyi yleisradiokanava MDR syksyllä.

”Inflaatio, saksalainen trauma”, otsikoi puolestaan Berliner Zeitung -lehti taannoin. ”Onko uhkana jälleen täydellinen rahan arvon romahdus?”

Vastaus on ei. Hyperinfaatio ei uhkaa Saksaa. Tämä on myös suomalaisittain tähdellinen toteamus, sillä Suomen talous on eurovaluutasta alkaen kytketty monin tavoin Saksaan.

Saksan inflaatiotraumalle on ytimekäs selitys: 1923.

Vuonna 1923 Saksan markan arvo hupeni hirvittävää vauhtia olemattomiin. Hyperinflaatiosta on siis tullut kuluneeksi tasan vuosisata, mutta ”juhlavuotta” 2023 tuskin sen kummemmin vietetään.

Numeroista ei tahdo olla havainnollistamaan sadan vuoden takaista ahdinkoa.

”Joulukuussa 1923 hinnat olivat nousseet käsittämättömät 182 miljardia prosenttia joulukuusta 1922”, kirjoittaa Die Welt -lehden taloustoimittaja Frank Stocker verkkosivustollaan inflation1923.de. Stocker on myös tietokirjailija, jolta on vastikään ilmestynyt teos Die Inflation von 1923.

Käytännössä setelit muuttuivat leikkirahaksi. Historiaan on jäänyt kuvia lapsista, jotka askartelevat miljardien markkojen seteleillä.

Perheenäidit ja -isät taas kiikuttivat seteleitä kauppaan kottikärryissä tai pyykkikoreissa kiireen vilkkaa ennen kuin hinnat taas karkaisivat korkeammalle.

Saksalaisen pankin kellariholvi vuonna 1923. Holvi oli täytetty lattiasta kattoon setelinivaskoilla.

Hyperinflaatio on helpointa hahmottaa tavallisen tallaajan näkökulmasta.

Kesäkuun 9. päivänä 1923 – jolloin Saksassa oli jo hyvän aikaa eletty hyperinflaation oloissa – kilo perunaa maksoi Berliinissä 5 000 markkaa ja ratikkalippu 600 markkaa.

Joulukuun 2. päivänä 1923 perunakilo maksoi 90 miljardia markkaa ja ratikkalippu 50 miljardia markkaa.

Markan mukana romahti saksalaisten luottamus omaan valtioonsa, niin sanottuun Weimarin tasavaltaan. Siksi vuoden 1923 hyperinflaatio oli paitsi talouskurimus myös poliittisesti kauaskantoinen ilmiö.

Hyperinflaatio murensi arjelta pohjan, minkä on osaltaan uskottu selittävän ääriliikkeiden suosiota. Münchenissä marraskuussa 1923 yritti vallankaappausta 34-vuotias sotaveteraani Adolf Hitler.

Niin sanottu Bierkeller-Putsch jäi heikoksi yritykseksi. Vuonna 1933 Hitler ja hänen natsipuolueensa sitten onnistuivat kampeamaan itsensä valtaan.

Hyperinflaation määritelmästä ei ole yksimielisyyttä.

Neuvonantaja Mika Kortelainen Suomen Pankista kertoo yhden määritelmän, joka on yhdysvaltalaiselta taloustieteilijältä Philipp Caganilta.

”Siinä hyperinflaatioksi määritellään yleisen hintatason nousu, joka ylittää 50 prosenttia kuukaudessa (kuukausi per kuukausi)”, Kortelainen kertoo sähköpostitse.

”Hyperinflaation katsotaan päättyvän, kun kuukausi-inflaatio laskee alle 50 prosentin ja pysyy sen alle vuoden ajan.”

Kortelainen havainnollistaa, mitä tasan 50 prosentissa pysyttelevä kuukausi-inflaatio tarkoittaisi vuositasolla. Jos jokin tuote – sanotaan vaikka maitolitra – maksaa nyt tasan euron, niin vuoden kuluttua siitä pitäisikin pulittaa 129,75 euroa.

Saksassa Caganin hyperinflaatiokriteerit täyttyivät jo kesällä 1922. Pahin oli kuitenkin vasta edessä.

Saksan hyperinflaation taustalla oli ensimmäinen maailmansota vuosina 1914–1918.

Saksa oli rahoittanut sotaponnistuksensa velaksi niin ulkomaisilla lainoilla kuin kotimaisilla joukkovelkakirjoilla. Taakkaa lisäsi tuntuvasti se, että hävityn sodan jälkeen voittajavallat – ennen kaikkea Ranska – pakottivat Saksan jättimäisiin 132 miljardin kultamarkan sotakorvauksiin.

Vuodenvaihteessa 1923 Saksalla oli sotakorvauksia rästissä. Puuta, hiiltä ja lennätintolppia oli jäänyt toimittamatta. Ranska rankaisi miehittämällä Ruhrin alueen, Saksan talouden sydämen.

Saksan hallitus kehotti kansalaisiaan passiiviseen vastarintaan. Talous lamaantui, mutta hallituksen menot vain kasvoivat – samalla kun mureni kansalaisten luottamus tulevaan sekä ulkomaisten rahoituslaitosten luottamus Saksaan.

Valtionpankki pani setelipainot pyörimään täysillä. Inflaatio riistäytyi lopullisesti hallinnasta.

Saksassa oli hyperinflaation aikana myös koko joukko suomalaisia. Yksi heistä oli 30-vuotias molempien oikeuksien kandidaatti Ilmari Caselius, joka kirjoitti Berliinistä ”kirjeitä Hels. Sanomille”.

Caseliuksen artikkelit ovat kiehtovaa ajankuvaa. Hän muun muassa kertoi syyskuussa 1923, kuinka Saksan ”keskisääty, joka oli asettanut omaisuutensa isänmaan hyväksi, menetti sotalainojensa korot ja menetti myös talletuksensa, menetti elämismahdollisuutensa”.

Inflaation holtiton laukka vaikeutti arkeakin.

”Ruokalassa on – tosin vain kerran – kesken syöntiäni tavara sattunut nousemaan tilauksen ja maksun välisenä aikana”, Caselius kirjoitti joulukuussa 1923.

Ilmari Caselius kirjoitti ”Saksan taloudellisesta anarkiasta” joulukuussa 1923, kun hyperinflaatiota oli alettu suitsia niin sanotulla korkomarkalla.

Jo elokuussa 1922 Caselius kirjoitti siitä, kuinka Saksa on periaatteessa halpa maa suomalaisille. Hän kuitenkin arveli, että syyt suomalaisten Saksan-matkoihin ovat toisaalla.

”Ennen kaikkia on Suomi kieltolakimaa. Siksi suuntautuu tänne niin monen matka”, Caselius kirjoitti Berliinistä. ”Liikemiehet saapuvat ’liikeasioille’, laihat ja lihavat ’terveyttään hoitamaan’, taiteilijat ja nuori polvi ’opiskelemaan’.”

”Toistaiseksi ei ole tiedossani kuin kolme juoppohullua, heistä kaksi opintomatkalla olevaa taiteilijaa”, Caselius summasi.

Ilmari Caselius oli Berliinissä ilmeisesti suorittamassa jatko-opintoja. Hänestä tuli sittemmin Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori.

Caseliuksen kirjeistä välittyy ajankuva myös sen synkeimmiltä osilta.

Syyskuussa 1923 Caselius kirjoitti hyperinflaation hyötyjistä, keinottelijoista, jotka elävät leveää elämää ”kärsivien kustannuksella”.

”Näistä on suurin osa juutalaisia”, Caselius kirjoitti. ”Mikään ei ole heille tarpeeksi hyvää, tarpeeksi kallista. Lähimmäisen nälkäkuolema merkitsee uutta samppanjapulloa, uutta autoa. Mikään verotus ei näihin loiseläimiin koske, mikään valuutta-asetus ei heihin ulotu.”

Ja edelleen: ”Suomessa eivät juutalaiset ole onneksi päässeet huomattaviin asemiin, mutta se vaara on kuitenkin aina tarjolla.”

Juutalaisvastaisuus tuntuu erityisen puistattavalta, kun tietää, mihin saksalaiset seuraavalla vuosikymmenellä ryhtyivät. Yhtä lailla puistattavalta tuntuu, että Helsingin Sanomat julkaisi tuollaista tekstiä.

Saksan hyperinflaatio teki todella pahaa jälkeä. Se antaa perspektiiviä nykyisille koettelemuksille.

Vuoden 2023 saksalaista tai suomalaista silti tuskin lohduttaa, että nykyiset sähkön ja polttoaineiden hinnat tai kauppalaskut ovat vain lievä kärsimys verrattuna vuosisadan takaiseen.

Sitä paitsi herää kysymys. Onhan nykyinenkin vuosi-inflaatio kiivennyt kymmenen prosentin hujakoille kuin varkain, ja joidenkin tuotteiden hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa jopa kymmeniä prosentteja.

Eli mikä oikeastaan estää hyperinflaation?

Ruokaostoksille jonotettiin hyperinflaation kurittamassa Saksassa, jossa rahan arvo heikkeni nopeasti. Kuva on ilmeisesti vuodelta 1923. Kuvauspaikka ei ole tiedossa.

Täytyy kysyä asiantuntijalta.

”Euroalueella hyperinflaatio on estetty perustamalla Euroopan keskuspankki, jolla on hintavakaustavoite ja kielto rahoittaa finanssiministeriöitä”, sanoo Suomen Pankin Kortelainen.

Hintavakaustavoite tarkoittaa sitä, että inflaatio on kahdessa prosentissa keskipitkällä aikavälillä.

Kortelainen toteaa, että tavoitteeseen päästäkseen keskuspankki nostaa tarvittaessa korkoja. Juuri näinhän on viime aikoina tapahtunut, niin kuin asuntovelalliset hyvin tietävät.

RahaN arvo perustuu pohjimmiltaan luottamukseen. Tältä osin asiat ovat kunnossa, Kortelainen kertoo.

”Nykyisellään markkinoilta johdetut inflaatio-odotukset, EKP:n inflaatioennusteet ja survey-pohjaiset [kyselytutkimuksiin pohjaavat] inflaatio-odotukset kaikki lähestyvät EKP:n kahden prosentin inflaatiotavoitetta keskipitkällä aikavälillä.”

”Tältä osin voidaan sanoa, että yleinen luottamus instituutioihin ja keskuspankin inflaatiotavoitteen saavuttamiseen on täydellistä.”

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat