Jalkapallon maailmanmestaruus pani Argentiinan sekaisin ilosta. Valitettavasti maa pysyy sekaisin juhlien jälkeenkin, paljon kurjemmista syistä.
Suomen ja muiden Euroopan maiden kohonneet hinnat ja korot eivät näytä argentiinalaisten silmin miltään: Argentiinan vuosi-inflaatio nousi marraskuussa 94,2 prosenttiin ja keskuspankin ohjauskorko on 75 prosentissa. Noin 46 miljoonan asukkaan kansasta lähes 40 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.
Kotimaisen valuutan jatkuvan syöksyn takia argentiinalaisilla on tapana käyttää kaikki pesonsa mahdollisimman nopeasti ja panna rahaa sukanvarteen dollariseteleinä. Dollareita on arvioitu olevan käteisenä Yhdysvaltojen ulkopuolella kaikkein eniten juuri Argentiinassa.
Kunpa kaaos rajoittuisikin talouteen.
Syyskuussa Argentiinan valtaliittouman johtaja, varapresidentti Cristina Fernández de Kirchner yritettiin murhata kadulla, mutta hyökkääjän ase ei lauennut. Joulukuun alussa hän sai itse korruptiosta kuuden vuoden vankeustuomion ja elinikäisen kiellon toimia julkisissa viroissa. Rangaistukset tosin pannaan täytäntöön vasta valitusten käsittelyn jälkeen, jos pannaan.
Kannattaja suuteli Cristina Fernández de Kirchnerin kuvaa oikeustalon ulkopuolella Buenos Airesissa 6. joulukuuta.
Näistä asetelmista Argentiina suuntaan alkavana vuonna presidentinvaaleihin. Ei ihme, että eturivin ehdokkaisiin kuuluu karnevalistinen talouslibertaari Javier Milei, joka arpoo kansanedustajan kuukausipalkkansa halukkaiden kansalaisten kesken ja haluaa ajaa valtion roolin minimiin.
Kaiken tämän keskellä argentiinalaiset todella tarvitsivat maailmanmestaruutta, on hoettu finaalivoitosta kuluneiden puolentoista viikon aikana.
Siltä selvästi tuntui kansastakin, sillä juhliin Buenos Airesin keskustaan kokoontui ilmeisesti enemmän väkeä kuin sotilasjuntan kaaduttua vuonna 1983 tai kahden aiemman jalkapallon maailmanmestaruuden innostamana vuosina 1978 ja 1986.
Miljoonia ihmisiä kerääntyi Buenos Airesin keskustaan toissa viikonvaihteessa Argentiinan voitettua jalkapallon maailmanmestaruuden.
Raskas arki siis keveni hetkellisesti, mutta voiko 36 vuotta himoitun pokaalin saaminen kotiin hyödyttää konkreettisesti edes niin jalkapallohullua maata kuin Argentiina?
Talousanalyytikot ja viranomaiset uskovat uutistoimisto Bloombergin mukaan, että juhlinta piristää taloutta, mutta vain marginaalisesti – eikä siksi, että kansa suhtautuisi tulevaisuuteen toiveikkaammin, vaan väliaikaisesti lisääntyneen kulutuksen kautta.
Suomalaisen mieleen puskee MM95 eli ensimmäinen maailmanmestaruus jääkiekossa. Lama oli taittunut Suomessa jo aiemmin, mutta isoveli-Ruotsin kaatamisesta ja sitä seuranneesta kansanjuhlasta muodostui monelle jonkinlainen symboli aikojen muuttumisesta kokonaisvaltaisesti paremmiksi.
Jotain samanlaista argentiinalaiset aidosti tarvitsevat: että tämä maailmanmestaruus muistettaisiin tulevaisuudessa myönteisenä käännekohtana, olivat syy-seuraussuhteet mitä tahansa.
”En välttämättä kutsuisi tätä hyvitykseksi taloudellisesti raskaista neljästä tai kuudesta viime vuodesta tai poliittisesta myllerryksestä. Jalkapallon ja politiikan suhde on paljon sitä epäsuorempi ja monimutkaisempi. Samalla jalkapallo on kuitenkin kietoutunut niin syvälle Argentiinan politiikkaan, että en myöskään kiistäisi tulkintaa”, argentiinalainen politiikantutkija María Esperanza Casullo Río Negron yliopistosta sanoi Americas Quarterly -aikakauslehdelle.
”Jos istuisin hallituksessa, olisin tyytyväinen, koska kansakunta pääsi laskeutumaan jouluun ja uuteenvuoteen iloisena ja helpottuneena. Ehkä ilmassa on tunnetta, että viimeinkin asiat kulkevat kannaltamme hyvään suuntaan.”
Rauhalliset pyhät eivät olleet itsestäänselvyys, sillä talousahdingon pelättiin lietsovan argentiinalaiset mellakoimaan loppuvuodesta, kuten kävi joulukuussa 2001, vaikka inflaatio ei ollut silloin lähelläkään nykyistä tasoa.
Vuosituhannen vaihteen suuri lama ajoi valtion kyvyttömäksi maksamaan lainojaan edes Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF). Käteisen nostorajoitukset suututtivat kansan joulun alla väkivaltaisiin levottomuuksiin, jotka johtivat silloisen presidentin Fernando de la Rúan eroon ja täyteen hullunmyllyyn: Argentiina sai kahdessa viikossa neljä uutta virkaa toimittavaa presidenttiä.
Juuri tuon laman aikaan 13-vuotias Lionel Messi muutti lukemattomien muiden argentiinalaisten tavoin ulkomaille. Barcelonassa hänestä kasvoi maailman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija.
Seinämaalaus Lionel Messin synnyinkodissa Rosariossa.
Viime viikkojen MM-sankari on osuva keulakuva ulkoargentiinalaisille, sillä kaikkein eniten heitä on päätynyt juuri Espanjaan.
Maastamuutto on tiettävästi jälleen kiihtynyt viime vuosina, joskaan asiasta ei ole kattavia tilastoja.
”Jokapäiväinen nuorten argentiinalaisten joukkopako särkee sieluni. He lähtevät turhautuneina, koska eivät pysty etenemään elämässään täällä. Muissa maissa heillä on töitä, opiskelupaikkoja, asuntoja, luottoa ja tulevaisuutta”, Argentiinan edellinen presidentti, jalkapallojohtajana politiikkaan noussut Mauricio Macri kirjoitti Twitterissä lokakuussa.
Luonnonvarojensa ansiosta Argentiinan pitäisi elää yltäkylläisyydessä. 1900-luvun alussa se olikin maailman vauraimpia maita, rikkaampi kuin esimerkiksi Ranska ja Italia.
Sen sijaan Argentiina on vuodesta 1956 lähtien joutunut peräti 22 kertaa turvautumaan IMF:n apuun, joka pakottaa lainansaajamaan vähentämään julkista rahankäyttöä. Käytännössä se madaltaa kansan elintasoa vastineeksi valtiontalouden nostamisesta jaloilleen.
Argentiinan inflaatiota puolestaan selittää jatkuva alijäämäisyys, jonka paikkaamiseksi on painettu lisää rahaa. Mitä enemmän käteistä on kierrossa, sitä arvottomampaa se on.
Argentiina on tottunut elämään korkean inflaation kanssa paremmin kuin ehkä mikään muu maa. Tällä haavaa se on sentään välttänyt hyperinflaation, kuten vuosina 1989–1990, jolloin hinnat yli 30-kertaistuivat vuodessa.
”Meidän pidempään tässä maassa asuneiden mielestä kaikessa on déjà-vun sävy”, politiikantutkija Carlos Gervasoni Torcuato Di Tellan yliopistosta selitti hiljattain Foreign Policy -lehdelle.
”Aina sama juttu, vain pienillä sävyeroilla, joka Argentiina kohtaa viiden tai kymmenen vuoden välein.”
Mitä tai ketä jatkuvasta pieleen menosta sitten pitäisi syyttää?
Yksi hyvä vastaus on peronismi eli entisen presidentin Juan Perónin mukaan nimetty ideologia – eikä välttämättä sen periaatteiden takia, vaan yksinkertaisesti koska peronistit ovat johtaneet Argentiinaa lähes aina. He ovat voittaneet toisen maailmansodan jälkeen kymmenet presidentinvaalit 13:sta, joissa ovat saaneet olla ehdolla.
Peronismi on sekoitus sosialismia, populismia ja kansallismielisyyttä. Ammattiliitoilla on siinä vahva asema, ja se suosii protektionismia vapaakaupan sijaan. Vastustajat syyttävät peronistien rahankäyttöä leväperäiseksi ja korruption ohjaamaksi.
Toisaalta Argentiinan edellinenkään presidentti, peronismin vastavoimaa edustava konservatiivi Macri, ei saanut taloutta raiteilleen vaan joutui ottamaan kaikkien aikojen suurimman lainan IMF:ltä.
Peronismin suosiota selittävät muun muassa karvaat kokemukset IMF:n talouskurista sekä se, että vuosituhannen vaihteen laman ja sekasorron jälkeen useimpien argentiinalaisten elintaso kasvoi Néstor Kirchnerin (presidenttinä 2003–2007) ja hänen puolisonsa Cristina Fernández de Kirchnerin (presidenttinä 2007–2015) kausilla.
Peronismi on sittemmin jakautunut vahvasti kahtia kirchneristeihin ja heidän vastustajiinsa. Varapresidentti Fernández de Kirchnerin välit näyttävät tulehtuneen jopa presidentti Alberto Fernándeziin (ei sukua), jonka kanssa hän voitti viime vaalit.
Ehdokkaita ensi lokakuun presidentinvaaleissa ei vielä tiedetä, mutta luvassa lienee ruma paini eri lajin peronistien, perinteisten konservatiivien kuten Macrin sekä ”anarkokapitalistisen” Milein välillä.
Tiedossa on hurja vuosi.
Kävi siinä miten vain, Argentiinan puolesta sopii toivoa, että tulevaisuudessa MM22 nähdään siellä samanlaisena käännekohtana kuin MM95 Suomessa.
