Republikaanit vaikenevat George Santosin valheista – mistä hän on saanut varallisuutensa?

Santos voitti republikaaneille tärkeän paikan ja saattaa jäädä ilman rangaistusta.

Kongressiin New Yorkin edustajana valittu George Santos puhui republikaanien juutalaisjärjestön kokouksessa Las Vegasissa marraskuussa.

28.12.2022 15:49

Republikaanien puoluejohto vaikenee yhä Yhdysvalloissa edustajainhuoneeseen valitun George Santosin valehtelusta. Kukaan republikaanien johtohahmoista ei toistaiseksi ole kommentoinut Santosin valheita.

Santos myönsi maanantaina valehdelleensa koulutuksestaan, työpaikoistaan, varallisuudestaan ja avioliitostaan. Hän jopa oli väittänyt itseään juutalaiseksi, vaikka on tosiasiassa katolilainen.

Tiistaina kävi ilmi, että Santosin kenties surkuhupaisin selitys oli sekin valetta. Santos väitti maanantaina, ettei olisi koskaan sanonut itseään juutalaiseksi (jewish) vaan ”juutalaisehkoksi” (jew-ish).

Sekään ei pidä paikkaansa. Santos on kuvaillut itseään kampanjamateriaalissa yksiselitteiseksi ”ylpeäksi amerikkalaiseksi juutalaiseksi” (proud american jew), kertoi Forward-julkaisu tiistaina.

Lue lisää: Kongressiin valittu republikaani myönsi valehdelleensa koulutuksestaan, työpaikoistaan, juutalaisuudestaan, omistuksistaan ja avioliitostaan

Santos saattaa jäädä rangaistuksetta, ellei uusia valheita ilmene. Santosin voitto oli republikaaneille erityisen tärkeä, koska hän onnistui voittamaan aiemmin demokraateille kuuluneen paikan New Yorkissa. Republikaanit voittivat edustajainhuoneen enemmistön täpärästi, ja jokaisella paikalla on merkitystä.

Santos pyrki kongressiin New Yorkin kolmannesta vaalipiiristä, josta suurimman osan muodostaa vauras Long Island.

Santosille vaalissa hävinnyt demokraatti Robert Zimmerman –  joka on juutalainen ja valmistunut korkeakoulusta – vaatii Santosia suostumaan uuteen vaaliin.

Sitä Santos ei aio tehdä, vaan hän on julistanut ottavansa paikkansa vastaan. Lain mukaan mikään ei voi estää Santosia aloittamasta kongressiedustajana tammikuussa.

”Aion vannoa virkavalani. Otan paikan vastaan”, Santos sanoi radiohaastattelussa.

Edustajainhuoneen on mahdollista avata tutkinta Santosin toimista, mutta tutkinnat ovat yleensä hitaita ja päätyvät useimmiten nimellisiin rangaistuksiin.

Virkaansa astuneen kongressiedustajan voi erottaa kahden kolmanneksen määräenemmistöllä.

Viimeksi näin on käynyt 2002, kun demokraattiedustaja oli syyllistynyt useisiin petoksiin. On hyvin epätodennäköistä, että enemmistönä olevat republikaanit taipuisivat nyt äänestämään omaansa vastaan. Yleensä syynä on liittovaltion rikoksiin syyllistyminen.

Suurin kysymys on edelleen vailla vastausta: mistä Santos on saanut rahansa?

Valehteleminen ei ole rikos, mutta tietoinen väärän tiedon antaminen vaaliraha­ilmoituksissa on. Santos sai vaalirahoitusta kaikkiaan noin 1,7 miljoonaa dollaria.

Santos on kertonut lainanneensa konsulttiyritykseltään kampanjalleen 700 000 dollaria. Siinä ei ole mitään väärää, mutta näiden rahojen alkuperä on arvoitus. Santosin tunnettu varallisuus ei täsmää vaalilainan kanssa.

Sanomalehti The New York Times ei ole selvityksissään onnistunut löytämään Santosin yritykseltä asiakkaita tai merkittäviä omistuksia.

Pyrkiessään edustajainhuoneeseen ensimmäisen kerran vuonna 2020 Santos ilmoitti tienanneensa vain 55 000 dollaria vuodessa.

Tämän vuoden vaalirahoitus­ilmoituksessaan Santos väitti konsulttiyrityksensä tienanneen noin miljoona dollaria, mutta se ei näytä uskottavalta: Sanomalehti The Washington Postin mukaan yritys oli tehnyt voittoa heinäkuuhun mennessä vain alle 44 000 dollaria.

Aiemmin Santos kertoi verkkosivuillaan yrityksellään olleen noin 80 miljoonan dollarin edestä varallisuutta. Väite on sittemmin poistettu.

Santos on kiistatta saanut vaalirahoitusta epäilyttäviltä tahoilta.

Daily Beast -julkaisun mukaan Santos on saanut kampanjoihinsa 32 000 dollarin avustuksen Andrew Intraterilta, joka on Viktor Vekselbergin serkku.

Vekselberg on venäläismiljardööri, jolle Yhdysvallat asetti vuonna 2018 pakotteita osallisuudesta siihen, että Venäjä valtasi Ukrainalta Krimin niemimaan. Vekselbergin varoista jäädytettiin myös noin kaksi miljardia dollaria. Hänen uskotaan olevan Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriä.

Andrew Intrater on pyörittänyt Yhdysvalloissa sijoitusyritystä, joka oli Vekselbergin Renova Groupin tytäryhtiö. Kun Vekselbergille määrättiin pakotteita, myös Intraterin varoja jäädytettiin noin 250 miljoonaa dollaria.

Andrew Intrater lahjoitti Santosin kampanjaan jo 2020, kun Santos pyrki kongressiin ensimmäistä kertaa. Lahjoitus näkyy myös Yhdysvaltain vaaliviranomaisten sivuilla.

Maaliskuusta 2021 alkaen Intrater ja hänen vaimonsa lahjoittivat Santosille yhteensä 32 000 dollaria eri kampanja­organisaatioiden kautta. Daily Beastin mukaan Santos oli selvästi eniten Intraterilta vaalirahaa saanut republikaani ja ainoa, joka sai myös tämän vaimolta lahjoituksia.

Daily Beastin mukaan Santosin Twitter-viestit olivat ennen Venäjän hyökkäystä huomattavan kriittisiä Ukrainaa kohtaan. Hyökkäyksen alettua Venäjä-myönteisyyttä ei ole enää havaittu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat