Syyria: Israel iski ohjuksilla Damaskoksen lentokentälle – kenttä suljettu

Neljän ihmisen kerrotaan kuolleen iskuissa.

2.1. 3:48 | Päivitetty 2.1. 5:17

Israel on iskenyt Syyrian pääkaupungin Damaskoksen lentokentälle ohjuksilla, sanoo Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana. Lentokenttä on jouduttu sulkemaan ilmaiskujen vuoksi.

Sanan sotilaslähteestä saaman tiedon mukaan Israelin ohjukset osuivat myös Damaskoksen lentokentän lähialueille.

Syyrian sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -ryhmän edustaja on kertonut uutistoimisto AFP:lle, että iskuissa kuoli neljä ihmistä, joista kaksi oli syyrialaisia sotilaita. Myös Syyrian armeija on kertonut kahden sen sotilaan kuolleen iskuissa.

Reutersin mukaan Syyrian armeija kertoo, että Israel laukaisi kahdelta aamuyöllä ohjuksia kohti lentokenttää. Armeijan tiedotteen mukaan ohjukset tulivat Genesaretinjärven suunnalta.

Armeijan mukaan ohjukset osuivat myös kahteen kohteeseen Damaskoksen eteläpuolella.

Kahden tiedustelulähteen mukaan iskut olisivat osuneet Iranin Quds-joukkojen etuvartioon lähellä lentokenttää.

Syrian Observatory for Human Rights -ryhmän johtaja Rami Abdul Rahman kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Israelin ohjukset osuivat myös lentokentällä sijainneisiin Iran-mielisten ryhmien sekä äärijärjestö Hizbollahin asemiin.

Israelin armeija ei ole Reutersin mukaan kommentoinut iskuja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat