Pietarista Helsinkiin Allegro-junalla saapuneet venäläiset kiirehtivät rautatieasemalta eteenpäin 8. maaliskuuta.

Venäläiset Suomessa

Mihail kysyy Suomessa olevilta venäläisiltä ja Suomessa mökin omistavalta Dmitriltä, miten venäläisiin Suomessa nyt suhtaudutaan.


10.1. 10:37 | Päivitetty 10.1. 11:01

Suomi ei ole venäläisten kohdemaa. Tarkoitan: Suomesta ei ole tullut sodan takia kotimaansa jättäneiden venäläisten päämäärää, ei ainakaan niiden, joiden aikomuksena on ollut tosissaan muuttaa elämäänsä ja asuinpaikkaansa.

Syyt ovat ilmeisiä: korkea hintataso ja kieli, jota pidetään yhtenä maailman vaikeimmista. Ja ennen muuta tämä: hankaluus saada juridista lupaa maahan jäämiseen – tai sinne tuloon.

Voi vaikuttaa, että nyky-Venäjää pakenevat kaihtaisivat Suomea, sillä kotimaa on vieressä ja maassa on toisia venäläisiä. Venäjänkielisten kaikkien aikojen diaspora näkyy pääkaupunkiseudulla ja itärajan vastaisilla alueilla. Mutta voin vakuuttaa, että tällainen vaikutelma on puhtaasti suomalainen.

Venäläisen näkökulmasta on toisin.

Venäjän koko väestö on noin 140 miljoonaa. Näkyykö se erityisesti Suomessa? Ei.

Suomessa venäläinen ei voi astella kauppaan ja aloittaa myyjän kanssa keskustelua venäjäksi ilmaa mitään kysymystä. Kaikissa neuvostotasavalloissa näin tapahtuu. Näin tehdään jopa Baltian maissa.

Monet venäläiset ovat totta kai käyttäneet Suomea välietappina pakomatkallaan. Syynä ei yksinomaan ole yhteinen raja.

Nuijamaan raja-asema 29. syyskuuta.

Liikekannallepanon kiihkeimpinä päivinä Suomi oli ainoa maa, jonne venäläiset pystyivät menemään pelkästään Schengen-viisumin turvin. Suomen hallitus otti vasta syyskuun 30. päivänä käyttöön rajoitukset, joihin palaamme myöhemmin.

On pieni joukko venäläisiä, joiden suhde Suomeen on toisenlainen kuin valtaosalla. He asuvat lähinnä maan luoteisosissa ja Karjalassa.

Ehkä heidän suhteensa on samantyyppinen kuin niillä eteläsuomalaisilla, joilla on mökki muualla Suomessa.

Näillä venäläisillä tai heidän tuttavillaan on Suomessa kiinteistöomistuksia. He ovat tottuneet käymään Suomessa lomalla.

On ihan ilmeistä ja selvää, että jos kotimaasta on lähdettävä, menet ensimmäiseksi omaan asuntoosi ulkomailla, jos sinulla on sellainen. Se on halvin ja mukavin paikka pohtia tulevaa.

Suomalaista mökkimaisemaa syyskuussa.

Tunnen koko joukon venäläisiä, jotka ovat asustelleet mökeillään Suomessa syys– lokakuussa.

Näistä Suomen-mökeistä ja kuljetuksista niihin syntyi viime syksynä käsite Nooan arkki. Monet liike­kannalle­panoa paenneet suomalais­mökkien omistajat ottivat mukaansa muita ihmisiä. Maja­paikkoja tarjottiin ilmaiseksi. Saattoi käydä niin, että isäntä palasi Venäjälle mutta vieraat eivät. He jäivät Nooan arkkiin tai jatkoivat sieltä muualle.

Eräs 12–15 venäläisen ryhmä eli syys–lokakuussa kolmessa mökissä Etelä-Savossa noin kolmen viikon ajan. Sen jälkeen jotkut tekivät päätöksen palata Venäjälle. Jotkut jatkoivat toiseen maahan Euroopassa tai Aasiassa. Yksi kaveri haki oleskelulupaa Suomeen. Hän odottaa Migrin päätöstä. Hän ei ole mökin omistaja.

Olen puhunut tusinalle ihmiselle, joita kutsutaan ”väliaikaisiksi pakolaisiksi Suomessa”.

Kysyin heiltä, miten eläminen Suomessa on onnistunut ja miten heihin on suhtauduttu.

Jokainen oli kuullut tapauksista, joissa venäläisiin oli suhtauduttu kielteisesti. He olivat tästä syystä varuillaan, vähän peloissaankin.

Kukaan heistä ei kuitenkaan ollut itse kokenut mitään ikävää. Ehkä siksi, etteivät he ole painottaneet venäläistä alkuperäänsä. Päinvastoin, he ovat yrittäneet kätkeä juurensa.

Itse olen tavannut suomalaisia, joille olen ilmaissut suruani nykyisestä maailman­tilanteesta. Olen yrittänyt pyytää anteeksi venäläisyyttäni, minun mielestäni se on ainoa mahdollinen käyttäytymis­tapa nykypäivänä.

Suomalaiset ovat sanoneet, ettei minun tarvitse pyytää anteeksi asioita, joita en ole tehnyt. He ovat jopa yrittäneet keskeyttää minut. Olen kohdannut tällaisen reaktion useammin kuin kerran. Minusta tuntuu, ettei heistä tuntunut mukavalta puhua koko asiasta. Mutta he ilmaisivat sen täysin ystävällisellä ja rohkaisevalla tavalla.

Kun kirjoitin vastikään Venäjän it-alan kompuroinnista, kerroin tuttavastani Dmitristä, 57-vuotiaasta ohjelmoijasta, joka yhä asuu ja tekee töitä Pietarissa. Hänellä on mökki Suomessa, mutta hän elättelee toivetta pysyvästä muutosta Ruotsiin, sillä hän ei usko Venäjän muuttuvan.

Lue lisää: Venäjän it-alalla tapahtuu nyt jotakin hyvin kohtalokasta, ja ystäväni tuntevat sen nahoissaan

Miksi Dmitri ei ajattele, että voisi kielitaitoisena it-ammattilaisena yrittää tulla Suomeen, hänhän omistaa täältä talonkin?

Mökin omistaminen Suomessa on viime aikoina tarkoittanut hankaluuksia. Syyskuun 30. päivänä julkaistujen rajoitusten mukaan suomalaisen kiinteistön venäläinen omistaja saa tulla maahan vain, jos matkan tarkoituksena on välttämätön asunnon tai kiinteistön huolto- tai hoitotyö.

Mikä sitten on välttämätöntä?

Dmitri ei tiedä, sillä hän ei pääse mökilleen. Eikä hän voi maksaa mökin veroja tai laskuja.

”Ei ole yksinomaan ongelma maksaa veroja ja kunnallisia maksuja. On vaikeuksia saada tällaisia laskuja”, sanoo Dmitri.

Suomi rajoitti 30. syyskuuta voimakkaasti venäläisten matkustamista Suomeen. Nuijamaan raja-asema kuvattuna 29. syyskuuta.

Aiempina vuosina verotuspäätökset toimitettiin omistajan kotiosoitteeseen Venäjällä. Huhtikuussa 2022 kirje- ja pakettiliikenne Suomen ja Venäjän välillä keskeytettiin. Suomen verohallinto julkaisi venäjänkielisen erityistiedotteen tästä asiasta. Siinä neuvottiin kaikkia venäläisiä kiinteistön­omistajia ottamaan puhelimella yhteys verottajaan.

”Soittaessani minulle kerrottiin, että he ovat valmiita kirjoittamaan saman tien muistiin uuden osoitteen verotus­päätösten toimittamista varten. Poikkeus­olo­suhteiden vuoksi niin voitiin menetellä puhelimessa, vaikka yleensä osoitteen­muutos on tehtävä erityisellä kaavakkeella. Se oli kaunis mutta melko järjetön ele. Totta kai olisin voinut pyytää lähettämään laskut suomalaiseen osoitteeseeni, mutta kuinka voisin saada ne käsiini sieltä, kun minun ei anneta ylittää rajaa?”

Verottaja olisi sallinut osoitteen­muutoksen kirjaamisen puhelimessa, mutta uuden osoitteen olisi pitänyt olla muualla kuin Venäjällä, sillä Venäjälle posti ei kulje.

Kaikkien maksuliikenne- ja taloushuolien joukossa venäläisten luottokorttien käyttökielto EU-alueella on vähäisin. Jokainen kynnelle kykenevä on hankkinut ulkomaisen luottokortin. Armenian, Uzbekistanin ja Kazakstanin pankit ovat tässä tarkoituksessa suosituimpia. Turkin pankit ovat myös tarjonneet palvelua asiassa.

Jotkut ovat matkustaneet näihin naapurimaihin pankkiasioille, jotkut onnistuneet toimimaan etäyhteyksillä. Uzbekkilaisen luottokortin saaminen on yhä mahdollista lähtemättä pois Venäjältä. Välittäjät veloittavat palveluksistaan 12 000 ruplasta 45 000 ruplaan (noin 165–615 euroa).

Dmitri soitti vielä perään kertoakseen Suomea koskevan uuden maksuhuolen. Hän oli saanut tiedon, että Suomen-mökin vuotuinen jätemaksulasku oli toimitettu hänen mökkinsä postilaatikkoon.

Lasku itsessään oli pieni, mutta sen maksaminen osoittautui suureksi ongelmaksi. Rahansiirtoja Venäjältä tai Venäjälle ei hyväksytä. Dmitrillä on aasialainen luottokortti, joka toimi hyvin suomalaisessa kaupassa ja kahvilassa. Mutta IBAN-siirtoa sillä ei voi tehdä, koska IBAN on puhtaasti eurooppalainen järjestelmä, eivätkä luottokortteja myöntävät aasialaispankit ole siinä mukana.

Niinpä Dmitri pyysi erästä Suomessa olevaa ystäväänsä yrittää maksaa laskun. Ystävä on venäläinen. Hän meni pankin konttoriin. Siellä ei hyväksytty käteis- tai korttimaksua muilta kuin pankin asiakkailta, eikä pankin asiakkuus ole enää sallittua Venäjän kansalaisille. Häntä kehotettiin menemään R-kioskille. Siellä hänelle kerrottiin, että maksu voidaan maksaa, jos laskussa on viivakoodi. Viivakoodia ei ollut.

”Kaikki ovat hyvin kohteliaita ja ystävällisiä, mutta ei se auta ratkaisemaan tätä ongelmaa”, Dmitri sanoo.

Lasku on muutamia kymppejä, mutta ongelma tuntuu suurelta.

Lopulta Dmitri pyysi apua suomalaiselta ystävältään. Kaikilla Suomessa kiinteistön omistavilla venäläisillä suomalaisystäviä ei ole, ei ainakaan niin läheisiä, että heitä voisi lähestyä näin hienovaraisessa asiassa.

Dmitrin suomalaisystävä lupasi maksaa laskun verkossa suomalaiselta tililtään.

Dmitri maksaa hänelle velkansa takaisin käteisellä.

Joskus, kun se on mahdollista.

Kirjeitä Venäjältä -sarjassa Helsingin Sanomiin kirjoittaa maanpakoon lähtenyt pietarilainen toimittaja Mihail ja moskovalainen kulttuurialan ammattilainen Jan. Heidän oikeita nimiään ei julkaista turvallisuussyistä. Työ riippumattomana journalistina on tekijöille uhka, joka voi johtaa Venäjällä pidätykseen tai vankeuteen. Jutut kootaan ja tiedonhankintaa tehdään myös HS:n toimituksessa. Tuotanto ja editointi: Tuija Pallaste / HS

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat