Kiinalaisten testaamisessa on kyse myös populismista

Kiinalaisten matkustajien joukkotestaamisessa on kyse myös populismista, kirjoittaa HS:n Aasian-kirjeenvaihtaja Mari Manninen. Satunnaisilla testauksilla sen sijaan pysyttäisiin kärryillä Kiinassa mahdollisesti syntyvistä uusista virusmuunnoksista.

Kiinalaiset matkustajat jonottivat koronarokotusten tarkastusjonoon Pariisin lentokentällä sunnuntaina.

3.1. 13:26

Peking

Moni maa on ilmoittanut vaativansa Kiinasta tulevien matkustajien testaamista joko ennen lentoa tai maahan saavuttuaan. Kiinassa nimittäin jyllää maailman jättimäisin covid-aalto koskaan.

Kyse on pitkälti populismista, mutta pohjimmiltaan Kiina saa syyttää tilanteesta epäluotettavaa itseään.

Äkkiseltään testit voivat kuulostaa järkevältä tavalta toimia, sillä esimerkiksi Italiaan tulleilla Kiinan-lennoilla väitetään jopa joka toisen matkustajan olleen koronavirus­positiivinen.

Matkustajien järjestelmällinen testaaminen on aika lailla tyhjän kanssa, jos uskotaan alan asiantuntijoita. Muun muassa Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ja Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat näin arvioineet.

EU pohtii asiaan yhteistä linjaansa keskiviikkona.

Muissa maissa kun on runsaasti koronavirusta omastakin takaa, joten Kiinasta tuodut tapaukset eivät muuta tautitaakkaa tällä haavaa. Monet koetut korona-aallot ja rokotukset ovat myös tehneet väestöistä vahvempia.

Eri maiden kansalaisten silmissä omat poliitikot näyttävät tomerilta aina, kun nämä taistelevat Kiinan uhkaa vastaan. Kiinan uhasta kun on tullut peikko, joka nähdään sielläkin, missä sitä ei ole, ja jota on helppo käyttää myös hyväksi.

Euroopassa testilinjalle ovat lähteneet ainakin Italia, Ranska, Espanja ja Britannia. EU pohtii asiaan yhteistä linjaansa keskiviikkona.

Lue lisää: Kiuru: Jos EU ei saa aikaiseksi rajoituksia kiinalaisille, Suomen täytyy toimia itse

Sen sijaan jätevesien testaaminen Kiinan-lennoilta tai niiden käyttämiltä lentokentiltä ei kuulosta hullulta ajatukselta. Satunnaisten Kiinan-matkustajienkin testaaminen kävisi järkeen.

Näin pysyttäisiin tarpeeksi hyvin kärryillä Kiinassa syntyvistä uusista virusmuunnoksista ja niiden vaarallisuudesta. Tämän tiedon tarpeeseen myös moni laajempia testejä tekevä maa vetoaa.

On melko varmaa, että jättimäisessä 1,4 miljardin väestössä muunnoksia syntyy.

Tarve tähän tiedonkalasteluun tulee siitä, että muu maailma ei luota Kiinan kertovan totuutta taudinkulusta maassaan. Näin siitä huolimatta, että Kiina vakuuttaa kertovansa uusista muunnoksista Maailman terveysjärjestö WHO:lle.

Kiinalla ei ole luottamusta, koska se on ollut nihkeä tiedon luovuttaja.

Aivan koronapandemian aluksi Kiina pimitti tietoa sekä omilta kansalaisiltaan että maailmalta uuden koronaviruksen leviämisestä. Näin menetettiin aikaa sen taltuttamiseksi. Tauti purskahti isoksi Wuhanissa ja levisi myöhemmin maailmalle.

Sittemmin Kiina kiemurteli pitkään, eikä päästänyt WHO:n valtuuskuntaa tutkimaan koronaviruksen alkuperää. Kun valtuuskunta lopulta pääsi Kiinaan, sen tutkintaa rajoitettiin kovasti.

Koko covidin ajan Kiinan ilmoittamiin kuolinlukuihin on suhtauduttu muualla maailmassa varauksella. Tällä haavaa niihin eivät usko enää Kiinan kansalaisetkaan, sillä Kiina ilmoitti äskettäin tilastoivansa covid-kuolemiksi vain keuhkokuumeen tai hengitysteiden pettämisen.

Kiina salaa tietoja, ja jos ei salaa, tiedon sisältö voi olla vääristynyt. Tämä epäilys koskee kaikkea virallista tietoa.

Kiina ilmoittaa bruttokansantuotteensa kasvun yläkanttiin. Työttömyysluvut puolestaan ovat pahasti alakanttiin. Kun Kiina päätti poistaa maastaan kurjimman köyhyyden, se myös poistui – ainakin paperilla.

Lue lisää: Kiinan tilastointi on osin poliittista teatteria. Emme oikeastaan tiedä edes sitä, onko Kiinan väestö maailman suurin.

Kiinan-tarkkailija ymmärtää suhtautua lukuihin suurella varauksella. Luvut ovat juuri sellaisia, joita poliitikot tahtovat.

Kiinan kommunistisen puolueen itsevaltaisesti johtamassa maassa julkilausuttu totuus ja oikea totuus ovat irrallaan toisista. Toki tätä tapahtuu muuallakin maailmassa, mutta Kiinassa se on olennainen osa järjestelmän luonnetta. Puolue pelkää oikean totuuden heikentävän sen valtaa.

Kiinassa virallisen totuuden kyseenalaistajat tavataan myös hiljentää. Koronaviruksesta rehellisesti raportoineita kansalaisjournalisteja Kiina on pitänyt kotiarestissa ja vankilassa.

Kiinalla on sutta turhaan huutaneen paimenen ongelma: jos maa väliin puhuukin totta, kuka sitä uskoo?

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat